13.6.2011

Vuh vuh!

Meille tulee torstaina KOIRA! Olen melkeinpä aina halunnut oman koiran. Kovin ajankohtainen asia ei ole ollut, kerrostaloon en ottaisi koskaan ja aiemmin viikonloput täyttyi dj-keikoista ympäri Suomea, siihen kuvioon ei koira oikein istu. Ystävälläni on mainio koiruus, Arttu-niminen Parsonrusselinterrieri, johon tutustuin viime vuonna. Olin myyty rotuun. Oona taisi alkuvuodesta koirista puhuttaessa sanoa, että saat ottaa heti koiran sitten joskus kun on oma piha. Tämä oma piha tulikin sitten suunniteltua nopeammin ja sopiva pentuekin löytyi toisella yrittämällä. Pennut ovat syntyneet 17.4., joten ovat tällä hetkellä jo luovutusikäisiä. Haemme oman Tikru-koiramme melkein 9vkon ikäisenä, kun olemme saaneet muuttokuormat omille paikoilleen. Olemme kahdesti käyneet pentuja katsomassa Nummelassa, kasvutahti on valtava ja kehitystä on tapahtunut myös hurjasti. Kennelissä meidän haukku on saanut nimen Tikru, kahden ruskean kylkiraitansa takia. Olemme miettineet muutaman viikon, mikä lopullinen nimi olisi ja mitään järkevää ei olla keksitty, joten taitaa jäädä Tikruksi, kun jo sillä nimellä puhumme koirasta. Jos aiemmasta ei vielä selvinnyt, niin Tikru on siis Parsonrusselinterrieri. Turkki on sileä (smooth), joka oli molemmilla vähän "ehtona", eli lähdimme hakemaan mahdollisesti sileäksi jäävää pentua.



Tontti pitää siis aidata, koska en halua koiraa pitää narun päässä omalla pihalla. Tilasin rellunkulma.fi kaupasta 1,2m korkeaa puutarha-aitaa 125m, joka riittää hienosti koko tontin aitaamiseen. Takarajalla on vanha puuaita, jota vaan hieman verkotetaan portin alalaidasta. Muilla reunoilla kasvaa orapihlaja-aitaa, joten vihreä muovitettu teräsverkko häviää sitä vasten mukavasti. Lähirautakaupoissa tuollainen 25m rulla aitaa maksaa lähemmäs 100e, rellunkulma.fi hinta 52e rulla. Matkahuollon toimittamana kulut n. 20e, joten rullahinnaksi tuli 56e. Perjantaina tilattu, maanantaina toimitettu. Aitatolpat väsätään kakkoskakkosesta ja apuna myös tolppakiilat. Aitatalkoot alkavat jo viikonloppuna, lekan toisessa päässä isoveljeni Petri. 4 viikon kesälomakin alkaa sopivasti perjantaina, pennun hankinta osui siis täydelliseen väliin!



-Petteri

2 kommenttia:

  1. Voi kun olisi tuonkin kaupan tiennyt, että aitaa sai noin halvalla!! Tuli ostettua kolme rullaa ja ne maksoivat 89 euroa / rulla. Vaikka selasin nettiä läpi, en tätä kauppaa löytänyt. Pistänpä talteen!

    Ps. pystyisikö teille laittamaan sähköpostia?

    VastaaPoista
  2. Kyllähän tuo aidan hinta todella positiivisesti yllätti. Kaikki toimi tuota kautta tilatessa, lämpimästi voi suositella. Jos et vielä ole aitaa rakentanut niin vie takasin ja tilaa tuolta ;)

    Sähköpostia voit laittaa jomman kumman osoitteeseen, oona @ kappas.fi tai petteri @ kappas.fi.

    VastaaPoista

Ilahdumme kovasti kaikista kommenteista :)