19.4.2012

Toinen yllätys kellarissa

Tänään ei ollut mieluisa herätys. Oona tuli herättämään minut neljän jälkeen, että kellarista kuuluu outoa suhinaa. Tiesin heti, että vesihän se on pakko olla joka moista ääntä pitää. Mielessä ehti jo miettiä, onko vettä polviin asti vai kastuuko vain varpaat. Vastassa oli toki paljon vettä, mutta ei onneksi ollut kovin suurta vahinkoa ehtinyt tekemään. Ensimmäisenä otin sähköt pois varaajan osalta pikkusähkökeskuksesta joka kellarissa on. Tässä kohtaa oli jo aika selvää, mistä vuoto tulee. Jo teknisen käyttöikänsä ylittäneestä lämmivesivaraajasta tietenkin. Tämä samainen on aiemminkin meidät yllättänyt, siitä juttu täältä!



Aloitin veden äyskäröimisen ämpäriin ja siirsin täysin märät vanhat matot lattialta pesuhuoneen puolelle. Samalla löysin lattiasta, varaajan läheltä ilmeisesti vanhan viemärin tarkastuskaivon, tämä samainen taidettiin liittää juuri ulkopuolelta hulevesijärjestelmään kiinni. Lastalla saikin kätevästi vedet pois lattialta. Todella kylmän veden lappaaminen lattialta asioilla ei sitä ihan mukavinta puuhaa meinaan ole. Kuivattelun jälkeen aloin tutkimaan mistä se oikein vuotaa. Testiksi päästin vähän vettä linjaan ja lähtin paikallistamaan peilin ja taskulampun avulla mitä näkyy alle. Paljon ei näkynyt, mutta tunsin sormella säiliön olevan hieman halki, sellainen pieni vekki löytyi. Selkeä tapaus, vaihtoon koko laitos.



Toki pari kirosanaa taisi päästä, mutta noin muuten aika rauhallisesti otin asian. Vaihtoonhan tuo olisi joka tapauksessa mennyt, mutta olisihan se voinut kestää sen vuoden vielä :) Aamu alkoi siis 3h suunniteltua aiemmin ja nyt on vuorossa vähän töitä ja soittelua vakuutusyhtiöön sekä asennuspalveluita tarjoaviin putkifirmoihin. Olisi mahtavaa jos joku ehtisi sen asentaa tänään tai huomenna. Emmehän voi nyt oikein tehdä vedellä mitään kotona. Ajattelin myös hakea RamiRentistä kuivurin/puhaltimen, nopeuttaa lattian kuivumista ja voihan tuo muutenkin hyvä juttu kellarille olla, kun kosteus nyt suljettu ulkopuolelta kokonaan.

Tein myös sellaisen huomion, että tämä kyseinen laite on ainoa sähköllä toimiva liesituulettimen lisäksi, jota ei ole vielä tässä talossa korjattu tai vaihdettu alle vuoden asumisen jälkeen. Ilmalämpöpumpusta vaihdettiin sisäyksikön moottori, kylmiöstä vaihdettiin kompura ja vähän muutakin, vesiautomaatti vaihdettiin uuteen ihan alkuvaiheessa kun heitti savut pihalla.. tarinan pointti oli se, että kyllä omakotitaloasujan vaan pitää ihan kaikkeen pystyä varautumaan. Ihan jo rahallisestikin, tarkoitan siis että pitäisi olla vähän käteistä jossain muodossa, että pystyy esimerkiksi tällaisen varmasti yli tonnin laskun hoitamaan, vaikka vakuutus ison osan korvaakin myöhemmin.

Palaan tähän asiaan sitten asennushommien merkeissä ja miten lopulta tämän kanssa kävi. Parempaa aamua teille! :)

-Petteri

13 kommenttia:

  1. Teitähän on epäonni suosinut hieman liikaakin noiden koneiden kanssa.
    Tsemppiä korjaus ja rakennus hommiin.

    VastaaPoista
  2. Voi ei, onpa kurja aamun aloitus! Tässä talossa oli ostohetkellä aivan liian pieni lämminvesivaraaja (muistaakseni pitkälti alle 100 litraa), joka meni uusiksi samalla kun putket uusittiin. Tonnilla siitä saattaa juuri ja juuri selvitä. Ja tuo on niin totta, että takataskussa pitäisi olla aina jonkun verran pätäkkää, noita ylläreitä kun tuppaa näissä vanhoissa taloissa tulemaan..

    VastaaPoista
  3. Totta, vähän turhan paljon levinnyt käsiin. Ilmalämpöpumppu ja kylmiö kyllä mielestäni olisi edellisten pitänyt hoitaa jo aiemmin kuntoon. Ei oltu kai sitten viitsitty kun talo oli myynnissä jo :)

    VastaaPoista
  4. Meilläkin on putkien uusiminen edessä jossain kohtaa, osa on vielä vanhaa sinkkiputkea. Nyt näyttää hyvältä jo, saisimme 270L version mahdollisesti jo huomenna kunhan vain saavat varaajan jostain ja kyllä luottavaisin mielin oli että sellainen jostain löytyy. Pitää käydä mittaamassa huonekorkeus vielä.

    VastaaPoista
  5. Harmi aina nuo yllätykset. Me ostimme myös vanhan talon ja myyjän kanssa sovimme
    uusittavat kohteet ennen kauppaa. Yksi niistä oli lämminvesivaraaja, joka taisi olla suorastaan hengenvaarallisessa kunnossa.
    Aina niitä ylläreitä kuitenkin tahtoo tulla ja putkiremppa vielä edessä :)

    VastaaPoista
  6. Tuo olikin hyvin sovittu myyjän kanssa! Hengenvaarallinen viritys meiltäkin löytyi salaojituksen aikana, autotallin syöttökaapeli oli vedetty antennikaapelilla..

    En nopealla silmäyksellä löytänyt blogistasi talosta mitään, olinko sokea vai eikö siitä ole juttua? Paljon sisältöä muuten lyhyessä ajassa!

    VastaaPoista
  7. Jopas nyt tökkii. Äkkiseltään tuo 270L kuulostaa melko suurelta ainakin n.päivittäiseen käyttöön????

    VastaaPoista
  8. Ei se lopulta ole, laittavat normaalisti omakotitaloihin 300L varaajia, se on aika vakio. Se on laskettu nelihenkisen perheen tarpeisiin. Oltaisi otettu mutta ei mahdu korkeussuunnassa. Hintaero esim. 220L malliin oli lopulta aika pieni. Nyt hajonnut oli 200L.

    Jotain hyvääkin kuuluu, mallailin 3 terassin runkopuuta tänään kenkien päälle, heti alkoi muistuttamaan jo terassirunkoa! Ensimmäiset rivit kenkiä oli myös linjassa, hieman epäilytti kun niitä ei langan kanssa linjaan katsottu.

    VastaaPoista
  9. Eipä ole olllut mukava aamuherätys.. Omakohtaista kokemusta myös vedestä löytyy.. yksi ilta n. 10 vuotta sitten rupesi autotallin patteriputken liitos vuotamaan - suihkusi aika mallikkaasti.

    Siintä toinen n. 10 vuotta takaperin kun oli liittyminen kaukolämpöön niin oli kaupungin miehet jättääneet kaivannon auki ja jotekin oli sähköjohto jäätynyt. Omasta ja vastapäisestä talosta oli sähköt poikki - ulkona - 25 ja sähköä saatiin sitten virittämällä kaivannosta johto suoraan ikkunasta sisälle.. En tarkalleen muista miten tää homma oiken meni kun aikaa siintä jo n. 20v.

    Putkiremppa tuli tehtyä 10 vuotta sitten ja nyt saa olla rauhassa. Uusin niin patteri kuin käyttövesilinjan pintaan ja kuparina.

    VastaaPoista
  10. On tässä suorassa sähkölämmityksessä puolensakin, vähemmän vesilinjoja talossa :) Kaikista pahimpia on juuri nuo rakenteiden sisällä kulkevat linjat, ennen kuin huomaa vuodon on jo tapahtunut paljon vahinkoa. Ja luvassa aina purkamista, kuivaamista ja pintojen uusimista. Kuparia meilläkin osittain jo, päärunko sisällä pienen matkaa kuitenkin sinkkiputkea, se on myös lähitulevaisuudessa uusittava. Tämä oli suunniteltu samaan aikaan tehtäväksi kuin varaajan vaihto, nyt tällä aikataululla ei taas voida sitä lähteä uusimaan. Tärkeintä on saada lämmintä vettä, mielellään viikonlopuksi jo. Aamulla kävi asentajat, heillä oli väärän paikan varaaja mukana ja lähtivätkin selvittelemään missä oikea varaaja luuraa.

    VastaaPoista
  11. Oli omassa tilanteessa se hyvä puoli että ne putket ei vuotaneet ennen remppaa vaan just pelotti tuo rakenteiden sisässä myhivä aikapommi.. Parempi aikaisemmin kuin liian myöhään..

    Päivä mennyt pihalla kahlatessa kuralammikoissa, tullut halottua viime kesänä tähteeksi jääneet koivupollit. Nätisti halkeaa.. Tämän urakan jälkeen kunhan tuo valkoinen töhnä sulaa niin pääsis siivoamaan pihaa ja tekemään uutta nurmikkoa entiseen ylisuureen kasvimaahan. Vähän jää kasvimaata jäljelle...

    VastaaPoista
  12. Todellakin parempi aiemmin kuin liian myöhään! Meillä on tuo nurmikon tekeminen myös edessä ja paljon muutakin pihahommaa "uuteen" pihaan. Meillä on nyt muuten lämmintä vettä!

    VastaaPoista
  13. Viikonvaihde sitten siellä seudulla alkoi lämpoisen veden merkeissä. Hyvä juttu.

    VastaaPoista

Ilahdumme kovasti kaikista kommenteista :)