26.2.2012

Viikonloppu

Onpas taas ollut viikonloppu! Tuttuun tapaan perjantai-iltana ei vielä juuri mitään tekemistä viikonlopulle, kuitenkin koko viikonloppu hurahtanut taas ihan liian nopeasti.

Lauantai oli Petterin tennispäivä, sillä aikaa kävin Myllyssä etsimässä kaverille synttärilahjaa. Sain kavereilta valmistujaislahjaksi lahjakortin S-ryhmän liikkeisiin, sekin tuli vihdoin käytettyä. Ostin pitkään listalla olleet Iittalan Kartio-kaatimen ja pienemmän Kartio-maljakon. Illalla kävin tosiaan kaverin synttäreillä ja Petteri sai viettää laatuaikaa Playstationin kanssa..







Uusi maljakko pääsi heti käyttöön. Tulppaanit ovat vaan niin ihania. Viime keväänä ostimme joka perjantai vähintään sen yhden kimpun, aina oli siis kukkia kotona. Sama näyttää jatkuvan tänäkin keväänä, vaikka ollaankin lipsuttu perjantaisista kauppareissuista :)

Tänään sunnuntaina oli ihana auringonpaiste! Roope-parson tuli pihalle telmimään Tikrun kanssa, käytiin myös metsälenkillä. Tämän jälkeen vanhemmat ja serkku tulivat moikkaamaan Tikrua, samassa herkuteltiin mudcakella ja vaniljajätskillä, nam! Päivä on jatkunut tenniksellä, löhöilyllä ja hieronnalla. Nyt on aika napata Petteri, Tikru ja sipsikulho kainaloon ja nauttia viikonlopun viimeisistä hetkistä.





Ensi viikko tuo taas tullessaan paljon. Suunnitelmissa on muunmuassa kauan pelätty viisaudenhampaan poistoleikkaus ja ehkä saamme keittiöön uuden matonkin. Onneksi siis jotain hyvääkin :) Hauskaa tulevaa viikkoa kaikille!

- Oona

21.2.2012

Viihdelaitteet katseilta piiloon



Oletko huomannut, että meidän tv-tasolla ei ole mitään laitteita näkyvissä telkkaria lukuunottamatta? Tasot kätkevät sisälleen kuitenkin tallentavan digiboxin, viritin-vahvistimen, PS3:sen ja AppleTV:n. Kaksi jälkimmäistä toimii langattomasti wlanin kautta, kun taas digiboxi ja vahvistin toimivat perinteisen kaukosäätimen kautta. Nämähän eivät kaapin ovien läpi toimi. Meillä ei sentään ole ovet telkkaria katsoessa auki vaan ongelma on ratkaistu pienen signaalin siirtäjän kanssa! Laite on hyvin pieni musta laatikko, joka jakaa signaalin kaappiin pienien johtojen välityksellä. Nämä voidaan vaikka liimata kaapin oveen kiinni, jolloin pysyvät paikoillaan. Myös tason, kaapin, lipaston ym kattoon voi kiinnittää, kunhan "silmä" näkee laitteen vastaavan.

Meillä tuo pieni musta laatikko on telkkarin jalan päällä. Mikäli tv:n takana on joku seinä tai muuten hyvin heijastava pinta, voi laatikon sijoittaa myös telkkarin takaseinään, nippusiteellä tai vaikka 2-puolisella vahvalla teipillä kiinni.

Näitä yksinkertaisia laatikoita on markkinoilla varmasti monenlaista ja hintahaarukkakin varmasti laaja. Meidän boxi on hyvinkin edullinen, 20e + postikulut. Meidän on ostettu täältä. Nyt noin vuoden käytössä ollut ja hyvin on toiminut.

TAAS ON KILISTELYN PAIKKA! Sillä blogimme kävijälaskuri napsahti eilen taas uusille luvuille! Nyt täyteen tuli 40.000 kävijää! Blogihan starttasi talokaupan myötä toukokuun 2011 aikana, joten aika pienessä ajassa suuri joukko lukijoita, siitä suuri kiitos teille! Ilman teitä ei olisi tätä blogiakaan enää :)

-Petteri

20.2.2012

Tikru goes Kappas studio!

Käytiin Tikrun kanssa ystävänpäivänä studiolla vähän räpsimässä herrasta kuvia. Eläinten kuvaus on vähän haastavampaa kuin ihmisten, sillä nämä kaverit eivät maltakaan pysyä paikoillaan varsinkaan jos tila ei ole tuttu. Tämä oli Tikrun kolmas vierailu studiolla ja alkaa vähän tutummat nurkat olemaan joten saatiin älyttömän monta onnistunutta kuvaa lyhyessä ajassa. Pitkäänhän nuo eivät jaksa keskittyä muutenkaan.


Mikä ihme tuo nyt on? Ei noin pieni voi olla pallo.


Tuon sen sulle vaikka et pyytänytkään!


PUM! Vakuuttava kuolema, kielikin ulkona :)


Oho, menikin ympäri..


Osaan myös hypätä näin!


Ooks mä vähän söpö! Tällä saa anteeksi mm. parin viikon takaiset ikkunapokien järsimiset.


Poing.


Pikkasen velmu kaveri.


Osaan myös kumartaa käskystä, huomaa kuinka keskityn kun kielikin ulkona.


Tikrun loikka!




Auts!

Mukavaa alkanutta viikkoa! Talviloma loppu ja tänään taas duuniin..

-Petteri

19.2.2012

Hupsista

Aiemmin keittiön seiniin liimatulle tapetille on käynyt pikku hups.





Virhe on varmaan lopulta ihan oma, olisi kannattanut esiliimata kaikki pinnat ensin. Nyt talvella kun ilma on tosi kuivaa, alkaa ongelmat ilmestyä. En usko, että kerrostalossa tällaista olisi välttämättä käynyt vaan irtoilu johtuu myös osittain hyvin hengittävästä talotyypistäkin. Nyt ei näytä siltä, että enempää saumoja aukeaisi, ei sentään tarvitse kokonaan uusiksi liimailla.





Korjausliimaukset teen vasta keväämmäällä kun ilma taas kosteampaa. Nythän tapetti on kutistunut, saumat ei menekään enää nätisti yhteen. Patterin takaa irtoava liimaus taitaa olla ihan yleistä ja olisi pitänyt liimata vähän erilaisella liimalla tästä kohtaa.

Aika helpolla päästy lumitöiden osalta pihalla, tänään saakin sitten aamusta iltaan kolata valkoista tavaraa pihalta. Juuri kun sain vajaan puolen tunnin ajan lykittyä pihaa ajokuntoon, alkoi satamaan lisää ja näyttäisi tulevan ihan reippaasti lisää.

- Petteri

16.2.2012

Ystävänpäivää

Ystävänpäivä oli ja meni, minulla kotosalla talvilomalla ja Oona päivän töissä. Illalla käytiin Tikrun kanssa studiolla jossa meillä oli hurjan kivaa! Laitan myöhemmin oman postauksen tästä reissusta! Studion jälkeen käytiin vielä GM:n luona syömässä tuoretta sämpylää ja pullaa. Nami!



Molemmat olivat myös ostaneet toisilleen kukkia, arvaatteko kumpi on kummalta? :) Tässä samalla muuten idea, ei nyt uusi mutta idea kuitenkin, tulppaanit voi laittaa myös perinteisen maljakon sijaan isoon hurrikaanivaasiin! Tämä kyseinen vaasi on 34cm korkea ja tänään oli taas vähän eri näköinen kun kukat kunnolla auenneet.







Talvilomaviikko mennyt leppoisasti, laatikoita ym siivoillessa sekä valokuvausharrastuksen kirjanpitoa kasaan laittaessa ja rentoutuessa. Perjantaina Oonallakin on vapaapäivä, varmaan mennään yhdessä aamusta treenaamaan agilitya. Lauantaina taas vuorossa tennistä sekä illalla pitkästä aikaa dj-keikka, viime kerta olikin heinäkuussa. Vietämme siinä samalla soittokaverin kanssa 12-vuotista "taiteilijajuhlaa". Pitkä aika ensimmäisestä keikasta siis!





-Petteri

9.2.2012

Maalaushalu

Iski yllättäen halu maalata jotain. Tai on se nyt viikon verran pyörinyt mielessä. Maalaaminen on pääsääntöisesti ihan kivaa puuhaa tiettyyn pisteeseen saakka. Sitten kun kymmeniä neliöitä kattoa maalaa neljättä kertaa pitkällä varrella ison pensselin kanssa kun keltaisuus ei peity, alkaa touhusta aika nopeasti katoamaan se pieninkin kiva.



Keväällä tai kesällä saa maalata taas ihan tarpeeksi kun tarkoituksena on maalata talon puuosat ulkopuolelta. Mutta nyt talveksi olisi kiva keksiä jotain maalattavaa! Vaihtoehtoja on oikeastaan vain kaksi, molempien portaikkotilojen katot ja kellarin portaikon seinät myös. Yläkerran projektia ei tekisi kyllä mieli tehdä, kun siinä muutenkin kohtaavat vähän uudempi ja vanhempi. Tarkoitus kun on joskus tuo yläkerta räjäyttää ulkoseiniin asti pois ja rakentaa kokonaan uusiksi. Onko järkeä maalailla muutamia neliöitä, ei se kuitenkaan saa sitä ruskeaa muovimattoa näyttämään yhtään paremmalta.

Kellariin vievä portaikko on vanhaa ns. sormipaneelia, varmasti kiva maalata pikkupensselillä. Tila ei myöskään kovin korkea ole, joten ei tarvisisi mitään telineitä viritellä. Maalaus raikastaisi ja vähän avartaisikin tilaa kun sävynä olisi kuitenkin hyvin kirkas valkoinen. Sormipaneelia on katto sekä seinät. Tämäkin tila tulee jossain vaiheeessa joskus remontoitavaksi, mutta siihen voi mennä pitkäkin aika, joten tämänhän voisi maalata! Ei ole myöskään mitään ajatusta, mitä tilalle joskus tehdään vai tehdäänkö lopulta mitään. Paneelit ovat täysin ehjiä ja hyväkuntoisia. Myös ko. tilan sinertävän betonilattian voisi samalla maalata muunväriseksi, ehkä vaaleampaa harmaata? Kyseinen portaikko on kesällä ahkerassa käytössä, kuljetaanhan sieltä suoraan terasille.



Ensi viikolla talviloma, tässähän olisi hyvä sauma maalata! Aamupäivällä agilitytreeniä Tikrun kanssa ja iltapäivällä maalausta. Kuulostaa suunnitelmalta...

-Petteri

5.2.2012

On meillä väriäkin..



Kaiken vaaleuden keskellä on meillä toisinaan jotain väriäkin! Joskus pieninä juttuina kuten tällä hetkellä edellisessä postauksessakin näkyvät kukat ruokailuhuoneen pöydällä. Tai sitten vähän enemmän kuten tässä loppukesän kattauksessa. Tässä on otettu värimaailma tuosta vanhasta ruokailuhuoneen taulusta. Aika kesäinen, pirteä ja yksinkertainen kattaus! Tarjolla ollut ruokakin on hyvin kesäinen, pihviä grillistä sekä salaattia. Melkein voisi jo sanoa, että olisipa jo kevät!





-Petteri

3.2.2012

Helppo, nopea ja herkullinen

Perjantaina aloitimme viikonlopun herkkuruuan parissa. Listalla täytetyt paprikat ja salaatti, jälkkäriksi suklaakohokas.







Aiemmin noudatimme viiden viikon ruokalistaa, johon netistä bongasin täytetyt paprikat. Hieman soveltamalla saatiin erittäin hyvin meidän makuun sopiva ruoka. Sopii myös karppaajille ;) Meitä ei kyllä siihen joukkoon voi laskea.. Tässä viitteellistä reseptiä:

4 keskikokoista paprikaa
400g jauhelihaa
taco-mausteseospussi
maustamatonta tuorejuustoa n. puolikas paketti
päälle juustoraastetta

Jauhelihat paistetaan, perään vesi ja mausteseos. Hauduttele hetki, lisää tuorejuusto. Leikkaa paprikoista "hattu" pois, poista siemenet. Jauhelihamömmö sisälle ja juustoa päälle. Paista uunissa, kunnes juusto saa hieman väriä.



Sitten kohokas.. ensimmäinen kerta päättyi pieneen katastrofiin, sulatettu suklaa jämähti hetkessä kovaksi seokseksi margariinin kanssa. Tehdään sitten joskus toiste tätä mahdollista herkkua.



Viikonloppu on muuten mennyt vähän kurjemmissa merkeissä. Piti lauantaina mennä Hyvinkäälle koirauimalaan ja sen jälkeen Tikrun kasvattajan luona käymään, mutta Tikru-poika sairastui. Eilinen päivä meni kodin ja eläinlääkärin väliä ravatessa, kuitenkaan mitään varmuutta pikkupotilaan kipeyden syystä saamatta. Tänään onneksi kaveri on jo vähän eilistä pirteämpi, vielä kun saisi syömään..

- Oona

(kuvat on taas iPhonesta 4S:stä lähtöisin, testit jatkuvat..)