
Tila on muuten ainoa, jota vuosi sitten käytiin katsomassa. Vaihtoehtoja oli muutamia, mutta tämä vei voiton monestakin syystä. Tilaa ei juurikaan tarvitse koristella, siitä pitävät huolen tilan upeat vanhat puitteet. Kuvassa näkyvälle lasilattialle on tulossa meidän pöytä sekä lähisukulaiset. Myöhemmin illalla lasilla tanssitaan. Huomasitko, että lasilattian alla on valaistuna ikivanhaa rakennelmaa? Kuva on kuvattu lasiparvelta, johon loput vieraat sijoitetaan.
Ensi viikolla onkin sovittuna paljon tapaamisia. Käydään Tikrun kasvattajalla pitkästä aikaa, sovitaan valokuvaajan kanssa tarkemmin päivän ja kuvausten kulusta ja myös pitopalvelun kanssa viilataan yksityiskohdat kuntoon.
Loistavaa viikonloppua kaikille!
-Petteri
POSTAUKSEN VANHAT KOMMENTIT POIMITTU TALTEEN TÄHÄN, KOMMENTOINTI
TOIMII KUITENKIN NORMAALISTI.
TOIMII KUITENKIN NORMAALISTI.
Todella upea hääpaikka! Talvihäät ovat ihania.... pienellä haikeudella muistelen omian vuoden takaa. Härkäviikot ovat mitä mainioin aika järjestellä häitä, aika kuluu nopeasti :)
Kuva ei vaan tee oikeutta paikalle :) Mullakin on ollut jo pitkään selvää, että haluan talvihäät. Muutama viikko vielä pitäisi jaksaa odotella :)
Toi on aivan tajuttoman upean näköinen paikka! Huh huh... :)
Onnekkaita on ne jotka noihin juhliin pääsevät.
Isot tsempit loppu järjestelyihin ja Tikrulaiselle rapsuja. ♥
Onnekkaita on ne jotka noihin juhliin pääsevät.
Isot tsempit loppu järjestelyihin ja Tikrulaiselle rapsuja. ♥
Jotkut näkevät tosiaan tilan upeuden myös paikan päällä ;) Loppusuoralla ollaan, tämän päivän käynti selvensi asioita paljon.
Terkkuja teidän porukalle ja välitä Mixulle onnittelut! :)
Terkkuja teidän porukalle ja välitä Mixulle onnittelut! :)
Todella upean näköinen paikka! Häistänne tulee varmasti tyrmäävän kauniit ja tyylikkäät :)
Kerttu / http://modernistikodikas.blogspot.fi
Kerttu / http://modernistikodikas.blogspot.fi
Siihen pyritään ;) Halusimme tosiaan vähän erilaisen paikan, ei mitään jumppasalia :)
Odotan hääkuviakin niiin suurella innolla :)
Eiköhän niitä jossain kohtaa tänne blogiinkin eksy :)
Näyttää tutulta. Ollaankohan Manillassa ? Oltiin siellä häissä. Ihanat puitteet.Se lasiparvi vain on hameväelle hieman haastava. Onnea tuleviin häihinne.
Oikeassa olet :) Luotetaan siihen, ettei lasiparvestakaan koidu kovasti ongelmaa :) Kiitos!
Meillä oli viime kesäkuussa omat häät Manillassa ja paikka oli kyllä aivan mahtava meidän n. 100 hengen cityhäihin :) Mitään muuta paikkaa emme edes harkinneet vaan Manilla oli ainoa vaihtoehto. Vihkiminenkin oli Martin kirkossa niin ei tarvinnut kuljetuksiakaan miettiä. Paljon tsemppiä hääjärkkäilyihin :)!
Kiva kuulla vielä näin loppumetreilläkin kehuja paikasta :) Meillä oli paikan suhteen oikeastaan kaksi vaihtoehtoa, Manilla ja Kankaisten kartano. Kartanossa ei tarvinnut kuitenkaan edes käydä sen jälkeen, kun olimme Manillassa käyneet ;) Kiitti, tsemppiä viimeisinä viikkoina tarvitaankin! :)
Ihan mieletön paikka! Voi kunpa täälläkin olisi vastaavanlainen paikka omille häille, valkkaa nyt sitten näistä pirtti-paikoista se missä mäntypaneelit on vähiten kellastuneet ;P
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ilahdumme kovasti kaikista kommenteista :)