Palataanpa hetkeksi taas häihimme, tässä vielä muistin virkistämiseksi aiempi juttu: Wedding part 1. Meidän häät olivat muuten lapsivapaat, eli juhlimme aikuisten kesken. Tästä saatiinkin vähän kiitostakin, vanhemmille myös oma aika on aika tärkeää :) Myös tila olisi ollut haastava pienille jaloille portaiden ja lattian epätasaisuuden vuoksi. Tässä vähän yleiskuvaa juhlapaikasta. Mieletön eikö? :) Paikka itsessään ei paljoa tarvitse, mutta silti laitoimme paljon tehokkaita kohdevaloja valaisemaan seiniä valkoisella sekä pinkillä värillä. Myös kattoon laitoimme 4kpl liikkuvia valoja. Alakerran valkoiset tuolit olivat myös vuokralla.
Ylläolevassa kuvassa kaverini on juuri kertonut BM A:lle hyvän jutun, kun hän palautti polttariporukkaskaban jälkeen Oonan äidiltä lainaamansa vihkisormuksen ja oikein teeman mukaisesti pujotti sen hänen sormeensa, tästä on valokuvakin :) Hauska kun ollaan tällaiseenkin kuvaan saatu vähän tarinaa taustalle. Näitä naurukuvia on meillä hirveästi, on mukana nähdä jälkeenpäinkin miten vieraat viihtyivät.
Kuva on kuin suoraan jostain kasarileffan posterista :) King Kong?
Viimeisessä kuvassa taas näkyy hyvin tuo tilan parvi, jossa noin puolet vieraista istui ruokailun ja kahvittelun ajan. Kahvin jälkeen ei ylhäällä enää ketään ollutkaan, juuri niinkuin suunniteltiinkin.
Muutama tällä teemalla oleva postaus vielä tulossa sisustusjuttujen lomassa.
Upea! Upea! Paikka, kerta kaikkiaan mahtava! Mikä paikka tuo on ? Tulee mieleen Aboa Vetus, mutten ole siellä käynyt, joten voi olla ihan huti ammuntaa.
VastaaPoistaTäytyy vielä kehaista vaimoasi, kaunis on :)
Sitä se oli :) Ei ole Aboa Vetus, vaikka saman joen varrella tämäkin. Kyseessä on Manillan vanha viinatehdas, hieman ennen Wärtsilän telakka-aluetta. Unohtui tekstistä mainita, että tuon alakerran lasilattian alla on parisen metriä kaivauksia, joissa näkyy jotain ikivanhoja rakenteita, on myös pikkuspotein valaistu. Mielettömän hieno iltavalaistuksessa istuskella tuossa :)
PoistaKehut meni perille, tarkoitit varmaan tuota ensimmäistä kuvaa jossa apinan kanssa poseeraavat? heh..
Tuo ilta oli ihana. <3
VastaaPoistaJa noita kuvia katsellessa se palaa täysin mieleen.
Ihan mielettömän hauskoja kuvia Tuomas on ottanut!
Niin oli :) Meillähän tuo ilta meni varmasti kaikista nopeiten joten on tosiaan mukava palata näiden muodossa päivään. Kuvia on monta sataa, kaikki hyviä ja hauskoja :)
PoistaHuoh...
VastaaPoistaTt
:)
PoistaKerrassaan upealta näyttää!Ja odotan innolla niitä muutamaa jäljellä olevaa hääpostausta :)
VastaaPoistaKiitos! Koko päivä oli aivan upea, onneksi siitä on upeat kuvat muistona :)
PoistaAivan mahtavia kuvia :)
VastaaPoistaKiitos! :)
PoistaTodella mahtavia kuvia :)
VastaaPoistaKiitos :)
PoistaTodella kauniita kuvia ja ihanan näköiset häät! Mistä vuokrasitte nuo valot, vai olivatko ne teidän omanne?
VastaaPoistaKiitos :) Valoja saa esitystekniikkaa vuokraavista yrityksistä, niitä on monia ympäri Suomea. Noita kannuvaloja varten meillä oli oma himmennin, jos olisi tarvinnut niitä himmentää. Noista liikkuvista valoista sen verran, että siinä pitäisi sitten olla aika paljon tietotaitoa, jotta niillä mitään tekee. Ne ei meinaan toimi ihan niin, että ripustetaan kattoon ja painetaan nappia :)
VastaaPoistaMe voidaan kaverin kanssa tulla tekemään valojutut sopivaan hintaan jos teillä juhlat tulossa? :)