10.3.2013

Vai sittenkin näin..

Meillä oli lauantaina olohuoneen tavarat sikinsokin, Facebookin puolella seuraavat tietävätkin miksi :) Ajankohta oli siis hyvä testata jo aiemmin mielessä käynyt muutos huonekalujen sijoittelussa. Muuttaessa kaikki olohuoneen kalusteet olivat aiempaan asuntoon ostettu. Pitkä TV-taso oikeastaan määritteli sen paikan sinne missä se nyt sijaitsee. (Katso tästä olohuoneen esittely!) Kuvissa on moni asia vähän miten sattuu, joten sulje silmät sellaisilta ja keskity siihen miltä tämä voisi näyttää valmiina :)






Tätä testausta on tasaisin väliajoin harkittu ja aiemmin ei ole jaksanut lähteä siirtelemään tavaroita pelkästään muutaman valokuvan ja testaamisen vuoksi. No, nyt se tulee sitten maksamaan melkein 100e ja tullaan varmaankin toteuttamaan kevään aikana.





Tämä pieni kulu koostuu siitä, että ostamme Ikeasta tasoon lyhyemmän palasen oven keran ja yhtenäisen 180cm leveän lasin niiden päälle. Näin taso mahtuu nätisti tuohon väliin, josta se nyt tulisi kulkuaukon eteen. Toinen osa tasosta on muutenkin tyhjä tai sisältää jotain epämääräistä. Säilytystila siis vähenisi, mutta tarvetta ei näköjään ole ollut kun kaappeihin sisälle katsoo.



Eteisestä katsoen välittyy jotenkin kotoisampi fiilis kun näkee sohvan eikä matalaa yksinkertaista tasoa. Sohvalla istuen näkyisi myös takkatuli huomattavasti tunnelmallisemmin ja myös seurustelu ruokailuhuoneen suuntaan onnistuu paremmin.

Mitäs arvon raati on mieltä tästä suunnitelmasta? :)

-Petteri

24 kommenttia:

  1. Kokemuksesta voi sanoa, että tuollainen järjestys toimii. :) Meillä -48 rakennettu rintamamiestalo ja olohuone kutakuinkin tuollaisessa järkässä! (Ehkä huomenissa olohuoneen esittelyä blogin puolella... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kokonaisuus on parempi noin, nythän se on taas vanhassa järjestyksessään kun ei viitsi jättää tuota tasoa tuohon kulkureitille :)

      Poista
  2. Jep. Noin päin on hyvä. Entinenkin oli, mutta noin se on luontevampi.
    Näkee ruokailuhuoneeseen ja eteiseen + takan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan. Livenähän tämän eron vasta todellisuudessa huomaa kokonaisuuden kannalta :) Takan näkeminen on kyllä kiva, nyt se jäänyt vähän taka-alalle, melkein joka päivä siinä puita kuitenkin poltellaan.

      Poista
  3. Kyllä! Toimii erittäin hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä! Nyt pitää vaan hetken mennä vanhalla järjestyksellä. Myös muutama johto pitää saada nätisti siirtymään vanhasta tasonurkasta vastapäätä.

      Poista
  4. Tosi hyvä, mun silmään vaatii vain tv-tason lyhenemisen ;)

    VastaaPoista
  5. Näyttää tosi hyvälle! Tosiaan tuo tv-taso ottaa eniten silmään, kun tulee kulkuaukon eteen. Mutta sekin homma jo hoidossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En malttaisi odottaa, että pääsee toteuttamaan tämän! Ensin kuitenkin vähän remppaa kellarissa ja makkarin viimeistely.

      Poista
  6. Tosi hyvä muutos! Jotenkin hurjasti yhtenäisempi järjestys. Meillä olohuoneen kalusteet vaeltaa jatkuvasti ja joka kerta mietin, miksei olla aikaisemmin kokeiltu näin :) Ja taas hetken päästä saan päähäni taas uuden vaihtoehdon...ei ole tainnut mulla se oikea olohuoneen järkän osalta vielä osua kohdalle ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, sun pitää ostaa joku tosi iso huonekalu, jota et voi laittaa kuin maksimissaan kahteen eri paikkaan huoneessa ;) Ei siinä tule sen jälkeen kauheasti vaihdeltua paikkaa, pienemmät toki aina vähän elää ja liikkuu :) Teillä on kyllä aika iso olohuone, että aika suuren huonekalun joutuisit ostamaan että tämä tapa toimisi :) Eiköhän se oikea järjestys vielä osu kohdalle!

      Poista
  7. Jos teillä on tarvetta hankkiutua eroon ylimääräisestä tason pätkästä, niin mahdollinen ostajaehdokas ilmoittautuu! Meillä on tuota samaa ja tarkoitus olisi hankkia vielä yksi 120cm pätkä korkeakiilto-ovilla ja lasilla. Jos kaupat kiinnostaa, niin laittakaa viestiä petemi@utu.fi. Terveisin Petra

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hitto, ehdottomasti laitetaan postia jos tästä eroon hankkiudutaan! Muistaakseni, emme keksineet tälle pätkälle mitään järkevää sijoituspaikkaa :)

      Poista
  8. tosi hyvä muutos, kannatan! kaunista teillä :))
    ja hääjututkin kiinnostaa, lisää vain kuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, hyvä ja aika isokin muutos vaikka mitään ei lisätty tai poistettu :) Hääkuviakin tulossa!

      Poista
  9. Samaa mieltä täälläkin, hyvä muutos! Huone toimii paremmin noin. Kun huoneeseen astuu, näkee heti ensimmäiseksi sen kiintopisteen, eli kauniin sohvan. Näky melkein sama molemmilta aukoilta. Tätä periaatetta olen itse käyttänyt meidän olohuoneessa - sohva on kuitenkin huoneen katseenvangitsija ja haluan, että sen näkee heti ensimmäiseksi huoneeseen astuessa :)

    Tästä tuli muuten mieleeni, että olen laittamassa meidän kauniimpaakin kauniimman HT-Collectionin Elle XXL sohvan myyntiin muuton vuoksi ( snif). Kannattaa hamuilla lähiviikkoina huuto.net:iä, jos lukijoita kiinnostaa. Sohvan väri on valkoinen ja se on kohta/vasta 2,5 vuotta vanha.

    Oletteko miettineet, että voisitte jo nyt vaihtaa tuon järjestyksen lopulliseksi? Sanoitte, että toinen osa tv-tasosta on jo käytännössä tyhjä, joten televisiohan voisi olla vain yhden osan päällä ( joka koostuu siis kahdesta palasta). Loput kaksi palaa sijoitettaisiin sitten muualle. Nehän voi vaikka pinota päällekkäin tai nostaa seinälle yms. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lopulta pieni muutos, mutta iso vaikutus :)

      Teemme tuon muutoksen suunnitellusti uuden tason lisäpalan kanssa, koska tv näyttää tosi typerältä meidän silmissä jos se on vain kapeassa, melkein koko tv:n leveyisellä tasolla. Tulee mieleen sellaiset vanhat tv-tasot :)

      Tuo taso koostuu muuten 2 x 120cm leveistä palasista, eli sitä ei saa palasiksi sen enempää. Pois lähtevä pätkä kyllä löytää kodin työhuoneesta, ylimääräiseksi jää nyt vain 1kpl 120cm leveä lasi, koska vaihdamme pitkän tason päälle 180cm pitkän lasin. (jos sellainen on olemassa)

      Poista

Ilahdumme kovasti kaikista kommenteista :)