15.5.2013

Haaveissa vierashuone

Talomme asuintiloissa on eräs ongelmallinen huone, josta ette ole nähneet vilaustakaan, ettekä näe edelleenkään ;) Kyseessä on siis työ-/liskohuone, josta on muodostunut lähestulkoon varasto. Pitkän ja rimpulan työpöydän lisäksi huoneessa on viisi terraariota sekä matala hylly, johon on sijoitettu tulostimet sun muut. Keskeltä huonetta löytyy se joka kodin hirvitys, kuntopyörä :) Kuntopyörästä taas roikkuu hääpuku ;) Lisäksi huoneessa on paaaaljon irtotavaraa, jolla ei ole omaa paikkaa.

Nyt kuitenkin tilanne on muuttunut ja osa terraarioista myydään pois. On siis vihdoin aika sisustaa yläkerran toinen huone ja siitä tosiaan on aikomus tehdä huone, joka toimii vierashuoneena, työhuoneena sekä kakkosolohuoneena. Mikään kiire sen suhteen ei tosiaankaan ole, vaan nyt on haaveilun aika :)

Sohva on pakollinen hankinta. Aluksi haaveilimme vuodesohvasta, mutta mieli on muuttunut ja ostamme sohvan sekä patjan erikseen. Huoneeseen on tulossa edellisen postauksen hylly, johon myös iMac sijoitetaan.

Muusta kalustuksesta ei ole tietoakaan. Joku pieni kaappisysteemi on välttämätön tulostimille ja papereille, sen päälle tulevat myös jäljelle jäävät terraariot. Tällä hetkellä makuuhuoneessa oleva uusi kakkos-tv siirtyy myös viereiseen huoneeseen.



Sitten päästään lempiaiheeseen, valaisimiin ja tekstiileihin :) Huoneeseen haluaisin ehdottomasti lattiavalaisimen sekä yleisvaloksi kauniin klassisen kattovalaisimen. Lattialle yksinkertainen laadukas matto ja muut tekstiilit sopimaan siihen. Näin suunnitelma on lähes valmis :)



Kiinnostaisiko nähdä huoneen pohjapiirrustusta? Varsinaiseen toteutukseen menee varmasti vielä hetki, sitä odotellessa :)

-Oona

(Kuvat lainattu ikea.com, finnishdesingshop.fi, connox.com, vepsalainen.com)

14 kommenttia:

  1. Pohjapiirustukset kiinnostaa aina, koko yläkerrasta olisi kiva saada kuvaa. ;) Ihanat on sulla suunnitelmat, kauniita huonekaluja on vierashuoneeseen tulossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyypä siis koittaa väsätä jotain :) Meillä on siis yläkerran pohjapiirros erittäin antiikkinen (eli alkuperäinen), siihen on piirretty mm. wc ja keittiökin taisi olla. Itsekin saa pohjan päälle mietittyä hyvin huonekalujen sijoittelua sun muuta.

      Poista
  2. Kiinnostaa kyllä! Muutoskohteita on aina super mielenkiintoista seurata. Ja teidän kodin tiloja varsinkin, ootte tehnyt aivan upeeta työtä koko talon osalta. Hatunnosto siis täältä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentista :) Tämä muutos tulee tapahtuaan todennäköisesti aika rauhallisella aikataululla, mutta tapahtuu kyllä varmasti. Piirtohommiin siis! :)

      Poista
  3. Hih, kuulostaa ihan meidän työhuoneelta, siis ennen kuin se
    rempattiin kuntoon - sitä ennen oli tosiaan lähes varasto ; )
    Kivalta vaikuttaa teidän suunnitelma, varmasti tulee kaunis
    huone!
    Vähän aikaa sitten me hankittiin uusi tulostin rikkoutuneen
    tilalle, mutta harmi kyllä ei löydetty sen kokoista, että
    olisi mahtunut meidän työhuoneen kaappiin. Nyt sitten joudutaan
    pitämään sitä pienellä tasolla. Olisi varmaan pitänyt jatkaa
    etsintöjä, mutta siinä vaiheessa oli jo aikamoinen kiire saada
    tulostin kotiin - kummasti sitäkin laitetta tosiaan tarvitsee : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helposti huoneelle käy noin, jos sille ei ole varsinaista käyttöä. Onneksi tekin olette saaneet aikaiseksi :) Meillä pinnat ovat huoneessa suht siistit, sisustus vain kaipaa päivitystä.
      Ainahan yksi tulostin työhuoneeseen mahtuu ;) Vähän jänskättää miten meidän käy piilottamisen kanssa, Petterin valokuvatulostinkin on aika valtava...

      Poista
  4. Kuvan sohva taitaa olla Karlstad? Meiltä suositukset, hinta-laatusuhde tosi hyvä. Tuo musta senkkikin näyttää kivalta. Onko teillä yläkerrassa "klassikkorintsikan" pohja, siis kaksi huonetta (ja aula?)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, sama sohva. Kävimme tätä koeistumassa joku aika sitten ja tuntui aika hyvältä! Tuo muotoilukin on juuri sitä simppeliä, ajatonta mitä ajateltiinkin. Mitään kovin arvokasta sohvaa taas ei oikein tuollaiseen huoneeseen ensimmäiseksi olla ostamassa.

      Kaksi huonetta, aula ja ullakot löytyvät :) Makkari on 17m2 kokoinen niin tämä on selkeästi pienempi huone sitten, onhan sillä puolen portaikko ja tämä pieni aulatilakin.

      Poista
  5. Jes, pohjaa peliin.
    Ja vaikka kuvaa huoneesta ei saada vielä nähdä, niin liskokuvia saako toivoa lisää? ;)

    Ja teidät tuntien, monitoimihuoneesta tulee upea. :)
    Rapsut karvakuonolle... (Onpa muuten outo sana!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai liskokuvia :) Kyllä nekin jonkun pienen postauksen ansaitsevat :)

      Täytyypä siis piirtää pohja, Petteri hommiin ;) Helpompi suunnitella sen kanssa myös huonekalujen sijoittelua, sitä odotellessa. Olisipa vaan sitä varaa hankkia kaikki postauksen haaveilut, tai edes osa niistä!

      Poista
  6. Heh, tämä on nyt positiivinen mielenilmaus. Ei kai teillä vieraat joudu yöpymään liskojen vieressä? :) Minä en kuuna päivänä suostuisi nukkumaan samaan huoneeseen. :)

    No, mua ei ehkä kutsutakaan teille yökylään. :)

    Anu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla huoneessa ei nyt mahdu kukaan ihminen nukkumaan :) Eikä me pakota ketään sinne jos ei halua, irtonaiset patjat mahdollistavat nukkumisen vaikka olohuoneen lattialla :)

      Poista
  7. Pohjaa vaan kehiin, minua kiinnostaa aina kovasti huoneiden stailaus- ja muutosjutut :) Tulee varmasti hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaahas, kyllä se täytyy varmaan piirtää siis :) Ja kyllä se on helpompi suunnitellakin kun on pohja olemassa..

      Poista

Ilahdumme kovasti kaikista kommenteista :)