28.1.2013

Uusi juttusarja starttaa

Toivottu koko talon kattava juttusarja alkaa nyt. Hääjärjestelyiden vuoksi emme ole nyt vielä ehtineet kuvata yhtään uusia kuvia, joten juttu on hyvä aloittaa pohjapiirustuksesta. Kirjoitin aiemmin, miten bloggaajatuttumme kävi meillä kylässä pyörien aikansa olohuoneessa ja kertoi, miten oli ajatellut hieman eri tavalla huonejaon olevan kodissamme. Tämän juttusarjan on siis tarkoitus vähän auttaa hahmottamaan miten mikäkin sijoittuu talossamme. Samalla päivitetään huonekohtaiset esittelyt vastaamaan nykyhetkeä. Tässä ensimmäksi vuorossa olevan keskikerroksen pohjapiirustus.



Rintsikkamme on pohjaltaan hyvin perinteinen, jossa kierto on säilytetty. Ainakin lapset tykkäävät juosta tuota lenkkiä ja joskus koirakin innostuu ravaamaan ympyrää jos oikein innostuu :) Ruokailuhuoneen ja olohuoneen välistä kulkuaukkoa on jossain vaiheessa levennetty käytännössä melkein ulkoseinään asti. Pohjapiirustuksessa, joka on muuten 1974 vuodelta, näkyy hyvin missä oviaukko on joskus sijainnut. Kuvasta puuttuu muuten myös takka, joka on olohuoneen nurkkaan muurattu myöhemmin. Muilta osin pohjakuva onkin paikkaansa pitävä, toki keittiön kalusteet tulleet myöhemmin eikä meillä vessassa ole 30L lämminvesivaraajaa :)

Huomionarvoinen seikka on muuten se, että meillä ei montaa ovea täällä ole. Asuinkerroksesta on poistettu molemmat keittiön ovet sekä eteisen ja olohuoneen välinen ovi. Vessassa sentään on ovi. Seuraavana onkin vuorossa sitten eteinen, jossa tämä pieni vessammekin sijaitsee.

-Petteri

POSTAUKSEN VANHAT KOMMENTIT POIMITTU TALTEEN TÄHÄN, KOMMENTOINTI TOIMII KUITENKIN NORMAALISTI.

    Ansa kirjoitti 28.1.2013 klo 19.26
    Kiva idea, kuvia odotellessa.

    Toivottavasti myös häistä saadaan lukea blogista. Hääaskartelut ovat olleet tosi kauniita ja elegantteja. Ihanaa hääpäivää jo näin etukäteen!
      Petteri kirjoitti 28.1.2013 klo 20.24
      Kuvia tulee reilusti :) Häistäkin luvataan kirjoitella ja varmasti joitain kuviakin tänne päätyy. Kutsuista ja muista materiaaleista tulee myös vähän enemmän juttua ja kuvia. Kiitos kovasti etukäteen! Ehtisin eräs ilta sanomaan ääneen Oonalle, että on jotenkin niin harmi, kun tuollaisessa illassa se aika menee niin nopeasti, ilta on aivan liian nopeasti ohi. Onneksi meillä on erittäin hyvä kuvaaja, joten tunnelmaan pääsemme vielä vuosienkin jälkeen kuvien välityksellä :)
    Tuija kirjoitti 29.1.2013 klo 08.51
    Pohjan innoittamana aloin eilen lukemaan läpi juttuja alkupäästä. Vielä en päässyt ekaa vuotta pidemmälle, mutta hiljaa hyvää tulee. Teille on haaste blogissani, mikäli ette ole sitä vielä tehneet :)

    Petteri kirjoitti 17.2.2013 klo 10.49
    Tähän unohtunut vastata kokonaan! Oletko päässä ensimmäistä vuotta pidemmälle? :) Olen muutaman muunkin kuulleen käyneen läpi kaikki postaukset, se on aina mukava kuulla :)

27.1.2013

Kellarin hirvitys

Nyt mennäänkin sellaisiin tiloihin, mistä ollaan vain puhuttu. Kuvia tästä aidosta 70-luvun pukuhuoneesta ei ole kehdannut aiemmin julkaista. Syy miksi tätä retroa nyt näytetään on siinä, että tämä on meillä seuraava pintaremonttikohde. Ajatus syntyi oikeastaan ihan vahingossa eräs ilta. Meiltä on jäänyt kahdesta aiemmasta remontista valkoista paneelikattomaalia jonkun verran ja ajateltiin käyttää nekin johonkin järkevään. Kyseinen tila on meidän makuun kamala, aivan hirveä. Vai mitä sanotte?




Tarkoituksena on maalata seinät ja katto valkoiseksi, hävittää kamala, oudossa paikassa oleva ruosteinen peilikaappi sekä kaikenmaailman ylimääräset tavarat kuten tehoton pyyhekuivain. Matto menee myös vaihtoon. Lattia on ainoa, johon emme koske. Maalit ja maalaustarvikkeet siis löytyvät, mutta kyllä sitä jotain pitää ostaakin. Ajatuksena on löytää jostain pitkulainen penkki, jossa istuinosan alla olisi säilytystilaa. Värillä ei niin väliä ole, sen voisi maalata vaalean harmaaksi, että olisi muutakuin kuin valkoista. Olisko jollain vinkkejä mistä tällaista kannattaisi lähteä kyselemään? Tai pyöriikö nurkissasi ylimääräisenä tuollaista?




Takaosassa edellisiltä asukkailta jäänyt hyllykkö hävitetään ja pyykinpesukone käännetään pitkittäin huoneen suuntaisesti. Tässäkin tilassa näkyy kohtuullisen huolimaton kädenjälki, en esimerkiksi vielä tiedä mitä tekisin lattianrajassa olevalle styroxille, taidan jättää koskematta. Tilassa on muuten hyvin moderniakin, nimittäin lattialämmitys! Tämä oli päällä viime talvena jonkun aikaa, kunnes epäilin lämmittäväni sillä vain maapohjaa, joten napsautin perinteisen sähköpatterin päälle. Pieni pintaremppa siis, koska tiloja joudumme kuitenkin muutaman vuoden katsomaan, ennenkuin aletaan rakentamaan viereiseen tilaan uusia.


-Petteri

POSTAUKSEN VANHAT KOMMENTIT POIMITTU TALTEEN TÄHÄN, KOMMENTOINTI TOIMII KUITENKIN NORMAALISTI.

    blanco kirjoitti 27.1.2013 klo 16.59
    Oho! Siinä on melkoisesti paneeliseinää ;) Mutta maalaus tekee varmasti ihmeitä!
      Oona kirjoitti 27.1.2013 klo 17.13
      No on! Oikein inhorealismia :D Tosiaan valkoista maalia ja kaiken ylimääräisen poistaminen, toivottavasti sillä reseptillä helpottaa :)
    Outi kirjoitti 27.1.2013 klo 17.01
    Hui mikä mökkitunnelma. Tuo tila kokee hullun muodonmuutoksen pelkällä maalilla. Mullakin ois kylppärin paneelikatto maalamatta, mutta minusta on outoa että maali ei etsiydy itsestään purkista kattoon. Pitäisköhän palauttaa maali kauppaan, kun on näin viallinen?
      Oona kirjoitti 27.1.2013 klo 17.15
      Tuli myös heti mieleen, että onko sun maalissa jotain vikaa? Katotaan kummalla on ensin valmis? ;)
    Miimma kirjoitti 27.1.2013 klo 17.11
    Paljon valkoista maalia niin todella hyvä tulee.
      Oona kirjoitti 27.1.2013 klo 17.23
      Valkoinen maali pelastaa monet tilanteet :)
    Jossu kirjoitti 27.1.2013 klo 17.36
    Mikähän tossa puupaneelissa oikein on, en tykkää siitä kyllä yhtään tuon värisenä. Meillä on autotallissa olevassa "huoneessa" seinät ja katto vaaleaa puupaneelia ja juuri tänään miehen kanssa puhuttiin, että se pitäisi maalata valkoiseksi. Vaikka siellä ei edes vietetä aikaa, mies säilyttää siellä lähinnä kalastusvälineitään. Olen yrittänyt hävittää kaiken puunvärisen talostamme, ei iske muhun kyllä ollenkaan. Mutta valkoinen maali tekee kyllä ihmeitä! Ja toi peilikaappi on kyllä mielenkiintoisessa paikassa... Onkohan siellä asunut joku kaksimetrinen nainen?
      Petteri kirjoitti 27.1.2013 klo 20.59
      Me ei myöskään oikein välitetä tuosta, varsinkin tuo tumma, voimakkaan kellertävä versio tökkii. Puu noin materiaalina on tosi kiva ja toimii pienemmässä osassa :)

      Jos täällä on joku parimetrinen asustanut, niin sillä on kyllä kuhmuja ollut päässä usein :) Sen verran matalaa tuolla paikoin on.
    kirjoitti 27.1.2013 klo 17.53
    Ensimmäisenä istuinpenkiksi tuli mieleen yllättäen bestå! ;)
      Petteri kirjoitti 27.1.2013 klo 21.00
      No voisihan sekin olla vaihtoehto! Pistetääs harkintaan. Kiitti!
    Heli kirjoitti 27.1.2013 klo 19.02
    No sä olet kyllä sitten erikoinen mies, kun et tykkää puun väristä! ;) Siis KAIKKI mun tuntemat miehet tykkää. Omani myös... Tosin maalasin silti meiltä panelit valkoisiksi, mies murisi taustalla KOKO AJAN. Ihan hirvittää katsella vanhoja valokuvia, missä meillä on olkkari silkkaa puista panelia... huhhuh.

    Mulle tuli mieleen Ikeasta MOLGER-penkki. Sen voi maalata ja siinä on istuimen alla hyllytaso. Meillä säilytetään siinä hyllyllä käsipyyhkeitä (ja kissanruokaa =D). Siihen sopii myös esim korit. Edullinen ja nätti.
      Petteri kirjoitti 27.1.2013 klo 21.04
      Kyllä sitä pienissä erissä katselee, mutta kun sitä on seinät, lattia ja kattokin täys niin ei kiitos :) Jos olisi lattiasta kattoon vitivalkoista, ei sekään olisi hyvä, liika on liikaa aina :)

      Molger-penkki onkin juuri sitä ajatusta mitä haettiinkin, eli jotain yksinkertaista. Tuossa ehkä miinuksena tuo avohylly, tai sitten korit tosiaan siihen. Toisihan sekin jo vähän jotain juttua tuohon tilaan "suljettuun" penkkiin verrattuna. Kiitti vinkistä!
    Anna kirjoitti 27.1.2013 klo 19.43
    Voi pyhä paneeli! :D onnea vaan, niskavammahan tuon maalaamisessa tulee :D
      Petteri kirjoitti 27.1.2013 klo 21.07
      Pyhä paneeli :) Ollaan maalattu täällä melkein kaikki katot jo valkoiseksi, joten tämä on se kaikista helpoin maalattava :)
    Nekku kirjoitti 27.1.2013 klo 20.10
    Tila ehdottomasti pintaremontin tarpeessa! :)

    Täällä yksi valkoinen penkki:

    http://www.ellos.fi/ellos/penkki/331552?N=1z141vqZ1z141o7&rcnt=100&Ns=RankValue3|0&Nao=38
      Petteri kirjoitti 27.1.2013 klo 21.11
      No joo, johan tuota on pian 2 vuotta katseltu :) Eipä sitä ole tullut jäätyä ihastelemaan, nopeasti suoraan suihkuun. Eipä sielläkään paneelista kokonaan pakoon pääse, katto on samaa sarjaa :)

      Tuo penkkihän on juuri sitä mitä ajateltiinkin! Tarpeeksi perinteinen kun ei tuohon tilaan oikein mitään uutta hienoa muotoilua viitsi laittaa. Kiitokset vinkistä siis!
    Kitupiikki kirjoitti 27.1.2013 klo 20.52
    Huh huh, näyttää liian tutulta. Me remontoimme ihan samanlaisen alakerran viime kesänä, tai aloitimme silloin ja lopettelemme nyt. Varautukaa henkisesti ja etenkin taloudellisesti siihen, että jotain kamalaa voi löytyä. Meillä yläkerta oli priimaa, alakerta sekundaa. Rakennusvirhe, jota paikattiin 25.000 euron budjettiylityksellä. Onneksi lopputulos on upea. Nimimerkki "vesikaurapuuro on ihan hyvää"
    Petteri kirjoitti 27.1.2013 klo 21.17
      Näitä taitaa olla aika paljon vielä käytössä :) Me ollaan varauduttu kyllä kellarin osalta oikeastaan kaikkeen mahdolliseen. Budjetiksi ollaan ilman sen suurempia laskelmia päädytty mielissä reiluun 20.000e. Meillä on sellainen tilanne, että ihan hirveästi ei ole väliä mitä tuolta paneeleiden alta löytyy, rakennamme meinaan toiseen päähän taloa uudet pesutilat. Tässä on etuna se, että meillä on suihku käytettävissä melkein koko remontin ajan eikä tarvitse sen takia sitä kiireellä tehdä. Nykyinen tila remontoidaan sitten joskus "vapaa-ajanviettohuoneeksi" :)

      Oliko edes voisilmää tai hilloa laittaa? :)
    Jenni kirjoitti 27.1.2013 klo 21.09
    Meidän pukuhuone on samantyylinen ja meinasin myös paneelikattomaalilla vetäistä valkoiseksi. ;) Ei tarvitse sitten ihan heti sitä laittaa, kun sauna ja kylppäri menee keväällä/kesällä remppaan.

    Rakentakaa penkki itse? Me juuri rakensimme kuistille penkit ja ainakin sai itse päättää täysin, millaiset tulee. :) Miehellä ei kauaa penkkejä rakentaessa mennyt.
      Petteri kirjoitti 28.1.2013 klo 08.53
      Kyllä, valkoista maalia niin ei jää se tila siinä välissä harmittamaan jos kerta muut tilat rempataan :)

      No ei tuokaan välttämättä huono idea ole tehdä itse, huolellisen suunnittelun vaan vaatii, olen tosi huono siinä :) Teen ennemmin hieman soveltaen aina.
    Mia kirjoitti 27.1.2013 klo 22.33
    No onhan tuossa työsarkaa! Juhlikaa nyt kuitenkin ne häät eka ja sitten vasta.. :) Ja valkoinen maali muuten todella tekee ihmeitä, raikastaa ja valostuttaa.

    Meillä ois muuten yksi tarpeeton Molger, halavalla lähtis.
      Petteri kirjoitti 28.1.2013 klo 08.51
      Onhan siinä, näkisitpä suihkun, saunan tai koko kellarin :) Tämä näyttää nyt aika karulta, mutta tosiaan tällä pikkurempalla tästä tulee kyllä ihan viihtyisä. Me palataan tuhon Molgeriin jos siihen päädytään!
    Kitupiikki kirjoitti 28.1.2013 klo 08.13
    Sunnuntaisin raaskittiin laittaa voisilmä ;-)

    Meiltä löytyi paneeleiden alta haljennut harkkoseinä. Siihen maailmanaikaan, kun talomme on rakennettu, oli ollut puutetta vissiin niin raudasta kuin laastistakin, niinpä routa oli päässyt painamaan seinää sisään päin. Arvaa vaan oltiinko osattu tämmöiseen varautua, huh huh. Se on kyllä yksi elämäni rankimmista päivistä, kun tämä selvisi - oli koko talo purku-uhan alla ja hikeä pukkasi, koska yläkerta oli jo remontoitu. Noh, luojalle kiitos taitavasta rakennusmestarista ja -pilkun tarkasta tarkastajasta. Talon yläkerta "paalutettiin" alhaalta päin, ja koko seinä anturasta ylöspäin purettiin, rakennettiin uudelleen, raudotettiin ja valettiin. Nyt saapi tulla vaikka maailman loppu, niin talo ei paikaltaa hievahda ;-)
    Budetin osalta veikkaisin, että varautukaa VÄHINTÄÄN 50.000 euroon - riippuen tietysti neliöistä (meillä on alhaalla n. 90 neliötä). Blogin perusteella sanoisin, että teidänkään maku ei ole ihan halvimmasta päästä ;-) Ja kaikkein kalleinta on se, mikä ei näy minnekään (sähkötyöt, lvi, kantavien rakenteiden uusiminen yms.). Ja mitä enemmän siirtää huoneita paikasta toiseen sen kalliimmaksi tulee (esim. suihku, wc, sauna).

    t. Kitupiikki

    ps. minä taidan olla ihan pahan ilman lintu, kun tämmöisiä kerron, mutta kumpa joku olisi kertonut meille. Onneksi lopputulos on aivan mahtava, sitä me huokaillaan päivittäin.
      Petteri kirjoitti 28.1.2013 klo 08.49
      Hyvähän näitäkin asioita on julki tuoda, yleisestikin vanhojen talojen ongelmia. Meillä ainakin ulkopuolelta on tuo maanalainen osa ihan kunnossa, ainakin mitä viime kevään salaojitusprojektissa näki. Nuo on kyllä pirullisia, näkymättömiä vihollisia :) Nyt teillä seisoo tönö sitten tukevasti!

      Mitä tuohon paikasta toiseen siirtämiseen taas tulee, niin meillä menee samalla putket ja viemärit uusiksi, joten tämä sijainnin siirto itseasiassa hieman jopa helpottaa. Uusi tila on jo valmiiksi jostain syystä kaivettu alemmas, joten isoa kaivamistakaan ei ole luvassa. Viemäreiden korko tulee äkkiä vastaan, mutta 10-20cm alemmas voi kai vielä mennä. Mahtuu se kaksimetrinen myös sinne :) 50 kymppiä varmasti koko kellarin remppaan voisikin mennä, mutta tehdään kuitenkin useammassa eri osassa, sen verran syviä taskuja kun ei ole :)

      Lopputulos on aina tärkein, tapahtuipa välissä mitä tahansa :)
      Annaliini kirjoitti 28.1.2013 klo 18.43
      Tuo vasta tutulta kuulostikin. Meillä kellaria on vain talon yhdessä nurkassa ja sen remppaaminen oli edelliseltä asukkaalta jäänyt kesken. Seinä tuli kellariin sisään, joten samanlainen jumppa piti tehdä kyseiselle nurkalle. Anturaa ei käytännössä edes ollut. Rakennustunkit oli koko syksyn ja anturasta ylöspäin uusiksi. Saa nähdä vaan onko sama jumppa edessä vielä toisessa nurkassa. Siinä nurkassa ei ole onneksi sitä kellaria eli siellä ehkä joku maapaine pitää taloa kasassa. Me vielä tehtiin hartivoimin koko homma. Säästettiin siinä kyllä pitkä penni, mutta kyllä se kesti. Juuri ennen lumien tuloa saatiin kuopat kiinni. Kellarin puolella pitäisi vielä tehä hommia, mutta taitaa mennä sitten keväälle/kesälle. Tulipa kuitenkin tehtyä puuttuvat salaojat ja sadevesikaivot sille nurkalle.

      Pitäisi jaksaa kirjoitella ja laittaa kuvia tuosta syksyn projektista, mutta laiskuus on iskenyt. :)

      http://hoksman.galleria.fi/kuvat/Anna/Kirkkotie, Kylmäkoski/IMG_4837.JPG
        Petteri kirjoitti 30.1.2013 klo 15.16
        Oho, olipas tuo hurjannäköistä touhua! Onneksi meillä laitettu ojat ja sieltä ei löytynyt yhtään yllätyksiä :)
    Tiina kirjoitti 28.1.2013 klo 10.17
    Hei! Tutulta näyttää paneeliseinät ja hymyilyttää samalla. Meillä tosin maali on jo ne peittänyt ja tietenkin valkoinen!
    Jos vaan mahtuu, niin laittakaa kaksi Molger-penkkiä peräkkäin. Olen nähnyt livenä ja hyvältä näyttää! Itse päädyin mummon vanhoihin pirtinpenkkeihin, kun sopivasti olivat tarjolla eikä säilytystilalle ollut tarvetta.
    t.Tiina rintamamiestalosta
      Petteri kirjoitti 28.1.2013 klo 10.23
      Moi Tiina ja kiva kun kommentoisit! Meillä oli ajatuksena juuri kaksi penkkiä laittaa peräkkäin, varsinkin jos päädytään noin Molgereihin. Tilaa kyllä on, samalla saisi piiloon vähän tuota näkyviin jätettyä styroxia.
    satu kirjoitti 28.1.2013 klo 23.47
    Tämän kohteen remontointi on varmasti antoisaa, muutos tulee olemaan suuri :)
      Petteri kirjoitti 30.1.2013 klo 15.17
      Kyllä, pienellä vaivalla ja rahalla saadaan karmeasta viihtyisä :)
    Heppu kirjoitti 29.1.2013 klo 21.17
    Sama homma tehty meidän kellarissa joulukuussa; katto, seinät, ovet valkoiseksi, myös männyn värisen lankkulattian maalasimme vanhaan tyyliin kiiltävällä helmenharmaalla. Kylläpä kirkaistui pimeä tila kerralla! Muitten huoneiden kattojen maalamista mukavampaa kellarin katon maalaaminen toki oli maltillisen huonekorkeuden takia. Muutos on varmasti huikea!
      Petteri kirjoitti 30.1.2013 klo 15.18
      Huikea se varmasti on, ja tuo nimeomaan tilantuntua muuten vähän matalaan tilaan. Jos oikein innostutaan, niin tumman harmaalla saatetaan lattian puut vetää, katsotaan sitä sitten kun muuten maalattu :)
    Ilona kirjoitti 10.2.2013 klo 11.11
    Moi.
    Juvilta saa noita säilytyspenkkejä, ovat puisia ja mielestäni laadukkaita. Värin voi itse päättää, kun ova puuvalmiina myytäviä. Ja on eri mittaisinakin! Eli juvi.fi.

26.1.2013

Rusetti kaulaan

Askarteluvimma vaan jatkuu :) Tein yhtenä iltana häitä varten leveästä satiininauhasta rusetteja ruokailuhuoneen pöydän ääressä. En tiedä mistä sain ajatuksen sommitella rusetteja senkin päällä oleviin korkeisiin kynttilänjalkoihin. Nyt niilläkin on todellinen juhla-look, oikein rusetti kaulassa ;)




Kauniin rusetin ohjeesta täytyy muuten kiittää Crideä Kristallin hohtoa -blogista, tällä ohjeella tuli helposti kaunis rusetti jopa tällaisen anti-askartelijan käsissä :)




On muuten inhottavat nuo kynttilät, jotka jaloissa nyt ovat. Ne savuttavat ihan hirveän paljon, takan päällä ollessaan aiheuttivat ihan hirveät raidat puhtaan valkoiseen takkaan.. Kuten kuvasta näkyy, lasikin on aika onnettoman näköinen. Noh, onneksi sen saa pestyä ja kynttilät vaihdettua :)

Muistathan käydä osallistumassa Rintsikan Facebook-sivuilla pika-arvontaan mikäli olet suunnitellut meneväsi Rakentaminen ja sisustus -messuille tai tiedät jonkun joka voisi mennä :)
-Oona
POSTAUKSEN VANHAT KOMMENTIT POIMITTU TALTEEN TÄHÄN, KOMMENTOINTI TOIMII KUITENKIN NORMAALISTI.
    IMAGE kirjoitti 26.1.2013 klo 12.36
    No on varmaan vaikea arvata, että tykkäänkö? ;)
    Ihanat. ♥
      Oona kirjoitti 26.1.2013 klo 16.47
      Kieltämättä on ihan sun tyyliset :) Sulle ei jää muista vaihtoehtoja, kuin askartelu :)
    Outi kirjoitti 27.1.2013 klo 09.16
    Hienothan niistä tuli, eiks pienellä jutskalla saa paljon ilmettä? Noi sinun kynttilänjalkasi on kyllä upeat, mistä ne olikaan?
      Oona kirjoitti 27.1.2013 klo 14.08
      Pienet asiat tekee tosissaan paljon :) Tänään pitäisi askarrella noita lisää, häiden jälkeen sitten voi ihmetellä mihin ne laittaisi :D
      Kynttilänjalat on Amanda B:n valikoimista. Ovat luonnossa paljon suuremmat, mitä viimeinen kuva antaa ymmärtää :)

25.1.2013

Pika-arvonta Facebookissa


Rintsikan omilla Facebook-sivuilla on käynnissä pieni pika-arvonta. Arvottavana on 2 x 2kpl messulippuja Rakentaminen ja sisustus -messuille Turkuun 1.-3.2.2013.
Käyhän siis tykkäämässä ja osallistu! Klikkaa tästä!




Rintsikan Facebook-sivuilla on muuten pieniä juttuja usein kuvan kanssa mitä ei tänne välttämättä koskaan tule, vink vink!
Kuva on taas viime vuoden asuntomessuila, tuollainen hauska sipulivalaisin :)
-Petteri

22.1.2013

Rintsikka palaa kotiin

Viime vuonna liittyessämme blogiportaaliin into oli kova ja odotukset korkealla. Alku olikin erittäin lupaava ja olemme saaneet jonkun verran uusia lukijoitakin, kiitokset teille siitä :) Kuitenkin vähitellen on tullut monesta syystä johtuen sellainen olo, ettei CASA Blogit ole meitä varten.



Palaamme siis vielä määrittelemättömänä ajankohtana takaisin vanhaan tuttuun www.rintsikka.fi -osoitteeseen. Siellä meitä odottaa vanha tuttu nykyistä monipuolisempi alusta, joka tulee helpottamaan monia asioita sekä meidän että lukijoiden näkökulmasta :) Vaikka tosiaan paluu kotiin helpottaa monia asioita, olemme pahoillamme teille lukijoille aiheuttamastamme vaivasta ja hämmennyksestä.




Tulemme infoamaan teitä muutosta hyvissä ajoin, siihen saakka höpinät jatkuvat täällä ihan normaalisti :)

-Oona & Petteri

POSTAUKSEN VANHAT KOMMENTIT POIMITTU TALTEEN TÄHÄN, KOMMENTOINTI TOIMII KUITENKIN NORMAALISTI.

    Katja kirjoitti 22.1.2013 klo 19.54
    Onnittelut päätöksestä, katua ei ole tarvinnut enkä usko teidänkään joutuvan katumaan :)
    Ja hei vau miten upeita kuvia!
      Oona kirjoitti 22.1.2013 klo 22.01
      Nyt ainakin tuntuu oikein hyvältä :)
      Kesä ♥
      Petteri kirjoitti 23.1.2013 klo 21.36
      Kiitti Katja, taisivat olla kaikki samanpäivän saldoa. Omalta pihalta :)
    blanco kirjoitti 22.1.2013 klo 19.54
    Hyvä päätös ♥ :)
      Oona kirjoitti 22.1.2013 klo 22.01
      Sähän sen tiedät ;) ♥
    IMAGE kirjoitti 22.1.2013 klo 19.59
    Siitä se homma taas lähtee. ♥
    Marie kirjoitti 22.1.2013 klo 20.21
    No voihan harmi. Casan kautta ollut tosi näppärä kännykälläkin blogeja seurailla. Nyt ei niistä 12 ole sitten enää kuin muutama jäljellä.
      Oona kirjoitti 22.1.2013 klo 22.04
      Etusivulta on kyllä ollut kätevä klikkailla blogeihin. Toivottavasti jaksat kuitenkin seurata mukana :)
    Irina - White & Fresh kirjoitti 22.1.2013 klo 20.25
    Ai tekin? No, mukana seurataan! :)
      Oona kirjoitti 22.1.2013 klo 22.05
      Joo, se tuntuu tässä vaiheessa todella hyvältä :) Ja kiva kuulla, että tulet mukana! :)
    Outi kirjoitti 22.1.2013 klo 20.58
    Hieno homma, tämä kommentointi onkin kovin vaikeaa täällä Casassa. Upeat kuvat kyllä!
      Oona kirjoitti 22.1.2013 klo 22.06
      Kommentoinnin vaikeuden kyllä huomaa kommenttien määrässä. Siis ainakin olettaen, että sen takia niitä olisi vähemmän :D Petteri kiittää!
    Pöppis kirjoitti 22.1.2013 klo 23.18
    Oi miten ihania kesäisiä kuvia! Ja mukana seurataan uuteen osoitteeseenkin. :)
      Petteri kirjoitti 23.1.2013 klo 21.37
      Kesä :) Kiva kuulla, eihän se oli kuin osoitteen pieni muutos.
    Teija kirjoitti 22.1.2013 klo 23.44
    Höh, miten niin kommentointi vaikeaa casassa?
      Petteri kirjoitti 23.1.2013 klo 06.56
      Saamamme palautteen mukaan kommentointi on tökkinyt enemmän tai vähemmän koko ajan, jos ei pysty lainkaan kommentoimaan, on kommentointi näin sanoen vaikeaa :)
      Outi kirjoitti 23.1.2013 klo 08.39
      Täällä Casassa täytyy joka penteleen kerta kun haluat kommenttiä jättää täyttää kaikki yhteystietoloorat, bloggerissa olet automaattisesti kirjautunut sisään. Myös komentteja on hävinnyt bittimaailmaan.
    Minna kirjoitti 23.1.2013 klo 00.42
    Täällä ollaan ja mukana tullaan ♥ ♥ Tsemppiä :D!!
      Oona kirjoitti 23.1.2013 klo 21.04
      Ihana kuulla Minna :)
    Meän Satu kirjoitti 23.1.2013 klo 15.51
    Emmie usko että muutosta aiheutuu meille lukijoille sen kummempaa vaivaa :) tai no ainakaan mie en ota tätä vaivana..
    Perässä seurataan, olitta sitte misä tahansa ♥
      Oona kirjoitti 23.1.2013 klo 21.05
      Ihan huippua Satu! Toivottavasti muut on samaa mieltä kuin sä :)
    kirjoitti 23.1.2013 klo 17.36
    Ei osoitteen siirto suurta vaivaa aiheuta lukijoille, teille ehkä sitäkin enemmän :D
      Oona kirjoitti 23.1.2013 klo 21.06
      Se voi olla, mutta sen näkee sitten :) Tuleva ulkoasu on ainakin ihan huippu :)