11.3.2014

Yläaula remonttiin

Portaikon remontti on jatkunut pitkin talvea ja yläaulakin on nyt saatu revittyä tapetista. Myös aulaosan paneelikatto on saanut yllensä pari kerrosta valkoista paneelikattomaalia, sitä samaa erittäin hyvää maalia mitä muidenkin huoneiden kattoon ollaan laitettu. Alunperin ajatuksena oli käyttää aulatilan seiniin makuuhuoneesta ylijäänyttä yksinkertaista maalattavaa tapettia, mutta niinhän tuo mieli usein muuttuu.

Yläaulan kattoon on joskus isojen upotettavien valaisimien vuoksi tehty alaslasku. Alkuperäinen sormipaneeli näyttäisi alla olevan hyvässä kunnossa, mutta emme sitä nyt tässä kohtaa ala kaivamaan esiin. Siinä hommassa menee sitten seinätkin purkuun ja tarkoitus oli nyt vain pinnat remontoida. Rakenteita tutkiessa tulin siihen tulokseen, että tilassa on tosiaankin joskus ollut wc, ihan niinkuin vanhoissa kuvissakin näkyy. Käynti makuuhuoneeseen on ollut silloin pikkumakkarin nurkasta.


Kävimme kahdessa rautakaupassa ja mukaan tarttui neljän tapettiehdokkaan mallipalat. Valinta kallistui pienen harkinnan jälkeen malliin, jonka innoituksena on ollut 50- ja 60-lukujen kuviot, selkeästi päivitettynä nykyaikaan. Eikös se olekin ihan hyvä valinta? Varsinkin kun yläkerta muutenkin on enemmän 50-lukua materiaaleiltaan kuin tätä päivää. Lautalattiahan vielä maalataan valkoiseksi Betoluxilla makuuhuoneen lattian tavoin.




Tällaista tänne kuuluu. Remontti olisi hyvä saada kevään aikana kuntoon, koska kevääksi on suunnitelmissa taas isompaa remppaa ja pihallakin on isompi projekti odottamassa.

Tykkäätkö jo muuten Rintsikasta Facebookissa? Jos et, niin äkkiä tykkäämään, saatat olla viidessadas!

-Petteri

11 kommenttia:

  1. Mun mielestä tapetti on kaunis ja nykyaikaisen graafinen! Hyvä valinta! :) Meillä on myös tulossa remppa alakertaan kesällä ja kovasti täällä jo mietintämyssy käy kuumana ideoista ja materiaalivalinnoista.

    Tsemppiä projektiin, odotan innolla minkälainen miltä aula näyttää valmiina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nimenomaan nykyaikaisuuden ja 50-luvun yhdistelmä ratkaisi tämän valinnan. Toivottavasti vihdoin tänään saadaan tapettia seinään!

      Etköhän säkin löydä ne täydelliset materiaalit :) Valinnanvaikeus on kyllä paha :D

      Poista
  2. Ihana tapetti!
    Veikkaan, että lopputulos on tosi raikas valkoisen lattian kera :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti, ainakin pienen palan kanssa testattuna näytti todella kivalta :)

      Poista
  3. Voi miten kiva tapetti!! :)


    http://www.pienilintu.blogspot.fi

    VastaaPoista
  4. Wau! Tsemppiä remppaan, täällä odotellaan innolla lopputulosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, tsemppiä remppaan tarvitaankin :) Lopputulosta tosin saa odottaa aika kauan, lattia maalataan vasta portaiden kanssa samaan aikaan.

      Poista
  5. Wau! Tsemppiä remppaan, täällä odotellaan innolla lopputulosta!

    VastaaPoista
  6. Onpas kivan näköinen tapetti!

    VastaaPoista

Ilahdumme kovasti kaikista kommenteista :)