28.6.2014

Kerro kerro kuvastin..

Teimme taas mahtavan löydön! Muistatteko, miten yläkerran aulan sisustuksen suunnittelupostauksessa haaveiltiin seinälle sijoitettavasta peilistä? Nyt se täydellinen yksilö on löytynyt.

Jo ajat sitten bongasimme nettikirpparilta aivan ihanan vanhan peilin, mutta toimintamme sen kanssa oli liian hidasta ja niinpä peili päätyi jonkun toisen kotiin. Petteri kuitenkin postasi etsintäkuulutuksen Facebookiin ja pian saimmekin hajun erittäinkin sopivasta peilistä.



Koivukehyksinen peili päätyi siis meille kaverimme tyttöystävän vanhempien seinältä, jossa se oli majaillut vähintään 30 vuotta. Aikoinaan Vepsäläiseltä ostettu peili on ilmeisesti Artekin tuotantoa. Yksinkertainen muotokieli toimii täydellisesti tänäkin päivänä ja sopii täydellisesti yläkerran muun sisustuksen linjaan.



Jos muuten ihmettelette osittain vaaleaa lattiaa, kyse on muutaman laminaatinpätkän kanssa tehdystä kokeilusta, miltä huone tulee suurinpiirtein valmiilta näyttämään. Sitä odotellessa :)



-Oona

22.6.2014

Juhannustunnelmia

Juhannus on vähitellen ohi ja huomenna on paluu arkeen ja töihin. Me vietimme juhannusta ihan kotosalla ruuan, pihahommien, ruuan, oleskelun, koirien ja ruuan parissa.




Nälkää tosissaan ei ole tarvinnut nähdä :) On ollut pihviä, ribsejä, pulled pork -hampurilaisia lisukkeineen. Kokeilimme itse valmistaa pulled porkia ensimmäisen kerran, mutta kertoja tulee varmasti paljon lisää, sen verran hyvää se on.





 Eilen juhannuspäivänä juhlittiin myös Stella-neidin 1-vuotissynttäreitä, jotka siis olivat jo torstaina. Aika menee niin nopeasti, vauvasta on tullut junnu <3






Menikö teillä juhannus mukavasti? 

-Oona

17.6.2014

Juhliin valmistautumista

Täällä odotellaan jo malttamattomana torstaita. Se on päivä, jolloin Stella täyttää vuoden. Stellan ensimmäistä syntymäpäivää odottaa myös isoveli Tikru, joka sovitteli tänään jo vähän kuteita juhlapäivää varten :)


Juhannusta vietämme taas ihan kotosalla. Luvassa paljon pihahommia, hyvää ruokaa ja yhdessäoloa. Mites te vietätte juhannusta?


Odottelutunnelmissa toivotamme oikein hyvää juhannusviikkoa!

-Petteri

11.6.2014

Ruukkutorni

Edellisen postauksen lopussa vihjasinkin, että pihalla järkätään jotain pientä kivaa. Monelle varmasti jo tuttu viritelmä oli meille aivan uusi, joten helppojen DIY-juttujen ystävänä tämä oli pakko toteuttaa.

Tarvitset siis haluamasi mittaisen pätkän harjaterästankoa, haluamasi määrän reikäpohjaisia ruukkuja sekä multaa ja kasveja.

Ensin 10mm terästanko pystyyn ja kivi alle nostamaan alinta ruukkua hieman irti maasta.





Seuraavaksi reikäpohjaiset ruukut pujotetaan tankoon yksi kerrallaan. Meille valikoituivat harmaansävyiset saviruukut halkaisijaltaan 18cm.

Sitten istututuspuuhiin.. Ruukkuihin päätyi pelkästään valkoisia kukkia, kuten vieressä olevalla terassillakin on. Tornin yläosiin roikkuvaa lumihiutaletta sekä dianaa, jotka toivottavat visioni mukaisesti kasvavat komeiksi riippuviksi putouksiksi. Kahteen alimmaiseen ruukkuun laitoin ylöspäin kasvavaa kesäleimua, jottei sitä tarvitsisi varoa ruohoa leikatessa.

Hommasta teki huomattavasti hauskempaa tämä pieni istutusapulainen, joka paikkaan se ehtiikin :) Multapussissa etsittiin aarteita, myös ruukut vaihtoivat ajoittain paikkaa. Virallisen valvojan tehtävä on tärkeä! ;)





Kaikesta huolimatta, lopputulos näyttää tältä. Täytyy myöhemmin kesällä kuvata teille pieni päivitys siitä, miten kukat ovat alkaneet kasvamaan. Jos saan ne pysymään hengissä, tästä tulee hieno! :)



-Oona


7.6.2014

Lasia ja betonia

Lasi ja betoni, mikä loistava yhdistelmä! Kauniista kombosta lähes täydellisen tekevät lempikukkani pionit.


Osallistuin vähän aikaa sitten Perfect Home kutsuille ajatuksella, että eihän heillä ole mitään meidän tyylistämme. Tämä maljakko oli kuitenkin erittäin positiivinen yllätys, eihän sitä voinut jättää hankkimatta :) Pionien nuupahdettua aion hakea siihen pihalta luonnonkukkia, jotka ovat nyt parhaimmillaan.




Tänään ainakin täällä Turussa näyttäisi olevan hieman sateisempi päivä. Nyt voikin siis hyvällä mielellä leipoa raparperi-marenkitortun ja lähteä juhlistamaan vanhempieni synttäreitä. Illaksi on toivottavasti luvassa pientä pihanlaittoa, löysin loistavan kesäkukkien istutusidean :)

-Oona

1.6.2014

Kahvittelua

Täällä on viimeisen viikon aikana kahviteltu kahdesti sukulaisten voimin. Petterillä oli maanantaina synttärit ja kummasti tuo perhe aina onnistuu itsensä kylään kutsumaan :)





Viime sunnuntain herkuista, voileipäkakusta ja raparperi-vaniljakakusta, ei ehditty ottaa kuvia ennen niiden katoamista parempiin suihin. Helatorstain kahvittelut olivat huomattavasti rauhallisemmat, joten kanapiirakka ja raparperinen Brita-kakku saatiin jopa kuviin. Nämä kaksi ovat meillä niin suurta herkkua, että ajattelin jakaa reseptit teidänkin kanssanne.



Kanapiirakka on omasta päästä sävelletty sötkötys, joka syntyi Sisusta Siis -Ennen tullessa kylään. Hävettää myöntää, että yleensä käytän suolaisissa piirakoissa valmispohjaa, sillä en ole ikinä onnisutnut kunnollista pohjaa itse tekemään. Täyte syntyy milloin mistäkin aineksista, tällä kertaa seuraavista:

300g maustamattomia broilerin fileesuikaleita
2 sipulia
1 punainen paprika
1prk ananasta
reilu 100g tuorejuustoa (aurinkokuivattu tomaatti)
sinihomejuustoa maun mukaan
suolaa ja mustapippuria

Broiskut paistetaan ja sipulit freesataan. Suhteellisen pieneksi pilkottu paprika lisätään pannulle, samoin ananas pieninä palasina. Maustetaan suolalla ja pippurilla maun mukaan. Lisätään mukaan tuorejuusto ja haudutellaan pieni hetki. Kaadetaan koko komeus esipaistetun piirakkapohjan päälle, lohkotaan sopivia paloja sinihomejuustoa päälle ja paistetaan uunissa 200 asteessa noin 30 minuuttia. Tarjoiluvaiheessa ruukullinen rucolaa päälle.

Tällä kertaa Brita-kakku maistui raparperilta sesongin mukaan. Brita-kakku on aina onnistunut seuraavalla Valion ohjeella:

Pohja
125g voita
1dl sokeria
2 keltuaista
1,5dl venhnäjauhoa
2tl leivinjauhetta
1dl maitoa

Marenki
2 valkuaista
1,5dl sokeria
1tl vaniljasokeria

Täyte
5dl raparperinpaloja
3/4dl sokeria
1 kanelitanko
1/2dl vettä
2dl kermaa



Valmistus
Vaahdota voi ja sokeri, lisää keltuaiset vatkaten. Sekoita joukkoon kuivat aineet seoksena vuorotellen maidon kera. Levitä taikina suorakaiteeksi (25x30cm) leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Paista 180 asteessa noin 10 min.
Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi, lisää sokeri pieninä erinä. Vatkaa, kunnes valkuaisvaahto pysyy kulhossa, vaikka kulho käännetään ylösalaisin. Levitä seos esipaistetulle pohjalle ja paista 180 asteessa 15 min. Itse lisään marengin päälle vielä mantelilastuja.
Laita raparperipalat, sokeri, vesi ja kanelitanko kattilaan. Kiehauta, kunnes raparperit ovat pehmenneet. Jäähdytä. Lisää jähtyneeseen hillokkeeseen kovaksi vaahdoksi vatkattu kerma.
Puolita pohja ja levitä täyte pohjien väliin hieman ennen tarjoilua.






Herkkureseptien myötä onnea kaikille eilen valmistuineille!

-Oona