Arjen pieni iloja, torkkupeitto keinutuolilla :) Vihdoin ja viimein sain ostettua raidallisen torkkupeiton, jonka olin suunnitellut vieväni terassin somistukseksi. Heitin sen kuitenkin väliaikaisesti olohuoneen tuolille ja myöhemmin sitä sohvalla istuessani vilkaistessani totesin, että tuosta täytyy saada kuva. Yksinkertaista, mutta katseen kestävää :)
Joko siellä ollaan jo lomilla? Petterillä alkaa ensimmäinen lomaviikko huomenna, mutta minä ahkerana pakerran koko kesän (pätkätyöläisen riemua...). Onneksi on illat ja viikonloput, joista voi ottaa kaiken ilon irti. Hauskaa alkavaa viikkoa, olitpa lomalla tai töissä! :)
-Oona
16.6.2013
12.6.2013
Rintsikan instaweek!
Tuo instagram on kyllä vienyt ihan mukanaan :) Jatkossa siis luvassa tänne blogin puolelle viikon instat, kun sinne tulee kuvailtua asioita oikeastaan ihan joka päivä. Kaikkia ei toki tänne tule, mutta tällaisia koosteita kuvakollaasien muodossa kylläkin. Miltäs kuulostaa?
Instragramin ideahan on räpsiä kännykällä kuvia ja niitä vähän säätää ja jakaa palvelussa. Jonkun verran jo näkee sielläkin järkkäreillä otettuja kuvia ja tietokoneella säädettyjä, menee vähän koko palvelun idea jo metsään mielestäni. Onneksi sieltä voi itse valita mitä haluaa seurata :) Meidät sieltä löytää loogisesti rintsikka-nimellä! Ei muuta kuin seurailemaan :)
Huominen vielä töitä, sitten meikäläinen lompsii lomille neljäksi viikoksi. Lomasuunnitelmia, joita ei pitänyt olla lainkaan, kirjoittelen sitten ensimmäisten päivien aikana, kun sitä aikaa pitäisi ainakin olla :)
-Petteri
11.6.2013
Terassin suunnittelu ajankohtaista?
Tutkin vähän blogiin tultuja hakusanoja ja yllättäen hyttyskarkotin, verkko-aidan ja terassin rakennus olivat kärjessä tähän aikaan vuodesta. Päätin siis vähän helpottaa ainakin terassia rakentavia ja koostaa tähän yhteen kaikki viime kevään ja kesän terassipostaukset linkkien muodossa. Toivottavasti näistä olisi jollekin jotain apua!
Terassi suunnittelu alkoi kannattaa suunnitella terassi huolella, helpottaa tekemistä kummasti.
Terassin rakennus osa 1 pitää sisällään suunnitelmakuvia ja vähän jo perustustakin.
Terassin rakennus osa 2 perustukset kunnossa ja materiaalit pihassa.
Terassin rakennus osa 3 tässä ollaan jo ehditty aika pitkälle terassin rungon osalta.
Loppukirissä ollaan jo saatu kalusteet kaivettu esille ja vanhaan nähden laajennusosa vielä kansilautoja vailla.
Terassin rakennus osa 4 viimeistelyhommia, askelman rakentamista.
Heinäkuussa esiteltiinkin valmis terassi, joka tänä vuonna jo vähän muutoksia kokenut värien osalta ainakin.
Heräsikö jotain kysymyksiä? Heitä kommenttia niin koitan jeesata jos osaan :)

Tunnisteet:
lifestyle,
terassi,
terassirakennus
8.6.2013
Terassi päivittyy kesäkuntoon
Ulkona siis ollaan edelleen, tällä kertaa hieman lähempänä sisustusaiheita :) Viime kesänähän rakensimme talon kylkeen uuden reilun 40 neliön terassin, jota ystävällisesti tanssilavaksikin kutsutaan. Toisessa päässä on oleskelualue sohvaryhmineen, toinen puoli on pyhitetty loikoiluun (vielä kun joku kertoisi, koska tätä loikoilua ehtisi harrastamaan).

Eilen aivan ihanan lämpimänä kesäiltana oli vihdoin aika rakentaa viihtyisyyttä terasille. Sain vihdoin pitkään himoitsemani maton sohvaryhmän alle ja miten paljon se tekeekään! Nyt ryhmä on vihdoin kokonaisuus ja huomattavasti aiempaa viihtyisämpi. Vielä muutamia valkoisia tyynyjä sohvalle ja tuoleille, niin kesäkeidas on valmis :)
Kuvissa näkyy muuten mitä mainioin kesäjuoma, kivennäisvettä maustettuna itsetehdyllä raparperisiirapilla. Nam! Kiitos Tuija vinkistä! :)

6.6.2013
Täällä ollaan!
Huh mitä menoa. Tuntuu, ettei riitä vuorokaudessa tunnit tehdä kaikki mitä pitäisi tehdä. Listaa en ole edes viitsinyt kirjata mihinkään ylös, tekemistä on ilman listaakin :) Sisustuspuolellakin olisi pientä projektia, mutta kelien ollessa näin hyvät, ei tule mieleenkään alkaa kokoamaan huonekaluja. Tarkoitus olisi siis sadepäivän osuessa kohdalle, tehdä aiemmin suunniteltu järjestyksen vaihto olohuoneessa.
Pihalla taas tapahtuu oikeastaan joka päivä jotain pientä ainakin. Tällä viikolla kasvimaahan meni keltaista ja vihreää kesäkurpitsaa (taimia siementen sijaan tässä kohtaa kesää), sitruunamelissaa sekä uusi oregano. Chilipaprikataimikin tuli testiksi ostettua. Tietääkö joku muuten, mihin tuota sitruunamelissaa voisi muuhun käyttää kuin koristeeksi jälkkäreiden päälle?
Tikrun aitaukseen ostin myös 3kpl imukärhivilliviinejä sekä yhden vähän suuremman upean kärhön, joka jo vuorokauden jälkeen on alkanut kietomaan itseään tiukasti kaltereiden ympärille. Tarkoitus olisi tehdä kalterista täysin vihreä näiden kovaa kasvavien köynnöskasvien avulla, on sitten naapureiden puolellekin siistimmän näköinen.
Ilmalämpöpumppuongelmakin saatiin eilen sukulaisen avulla ratkaistua ja nyt pumppu taas kuin uusi! Voisin tästä raapustaa jossain välissä oman postauksen vielä. Varmistui myös, että pumppu onkin 2006 vuodelta, eikä siis olekaan mikään ikäloppu. Kuitti, jonka löysin talon papereista onkin jostain aiemmasta pumpusta.
Ensi viikolla alkaa minun neljän viikon kesäloma! Mites siellä toisella puolella ruutua vietetään kesälomaa?

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)