29.5.2014

Uskomaton löytö

Olen useita kuukausia kurkistellut säännöllisen epäsäännöllisesti netin kirppissivuja kohtuuhintaisen vanhan wieniläistuolin toivossa, turhaan. Pari viikkoa sitten klikkasin itseni poikkeuksellisesti Facebookissa Turun alueen kirppikselle ja siellä minua odotti suurista suurin yllätys. Ensin tuoli pilkisti pöydän takaa pöydän myyntikuvissa, seuraavassa kuvassa olikin jo kaksi tuolia. Ja seuraavassa toiset kaksi. Hinta oli lähes olematon, joten voitte arvata miten siinä kävi. Nyt on neljä kunnostusta kaipaavaa wieniläistuolia tässä taloudessa.

_M__6996
_M__6994
_M__6990
Tuolit ovat keskenään hieman erilaisia niin selkänojaltaan, jaloiltaan kuin istuinosan kuvioinniltaankin. Jokainen tuoli on tukeva ja ehjä, remonttia vaativat lähinnä yhden tuolin istuinosa ja pienet halkeamat puussa.

Istuinosan sisäpuolella on paperinen leima, jonka teksti on meille vielä hämärän peitossa. Tuolit on maalattu jossain kohtaa ja valumat sotkevat paperia inhottavasti. Myös ajalle tyypilliset leimat ja kaiverrukset ovat peittyneet, jos niitä edes on ollut. Jos joku tuoleista tietävä tätä sattumalta lukee, olisimme erittäin kiitollisia pienestä historiainfosta.

_M__6167
_M__6995
_M__6992
Mitä tuoleille sitten jatkossa tapahtuu? Alustavan suunnitelman mukaan tuoleista kunnostetaan kaksi, ainakin nyt aluksi. Ne olisi upea saada alkuperäiseen asuunsa (mikä se sitten onkaan), mutta loistava tekijä vielä puuttuu. Vaikka tuolit onkin jossain vaiheessa maalamalla ”pilattu”, en välttämättä silti uskalla itse niitä alkaa hiomaan ja maalaamaan. Kysymys kuuluukin: onko teillä suositella taitavaa tekijää Turun seudulta?

-Oona

26.5.2014

Koira-aitauksen rakentaminen




Kirjoitin heinäkuussa 2011 ohjeita puutarha-aidan rakentamiselle (klikkaa!), kun sellaisia ei netistä oikein löytynyt. Kyseinen aita on osittain edelleen olemassa, mutta ei enää palvele meidän tarpeita niin hyvin kuin pitäisi. Siksi jälleen kerran pistimme ajatukset uusiksi ja teimme kokonaan uuden aitauksen, jonka suunnittelussa käytettiin aikaa ja järkeä.







Yksi virheistä koko pihan aitaamisessa oli autoliikenteen sujuminen. Mikäli koiria pihassa pyörii, ei autojen kanssa oikein voi tontille kulkea. Myös kasvimaan ja kukkapenkkien hoitaminen on ollut vähän haasteellista yhden vähän turhan innokkaan apulaisen kanssa. Iso virhe oli myös liian matalan verkon valitseminen. 1,2m korkea verkko asennettuna oli monesta kohtaa 10cm matalampi ja siitä meidän isopieniherra menisi ilman vauhtia yli, jos vaan sen tajuaisi :) Nyt korkeus on 1,6m, josta loppupätkä kaivetaan maahan vielä.





Kolmessa vuodessa on siis opittu niin suunnittelussa kuin toteutuksessakin. Edelleen pohjalla on samat neuvot mitä 2011, mutta nyt aitaus tehtiin osittain eri materiaalista sekä tolppia tuettiin aina tarvittaessa vinotuilla. Aitauksen kokoa myös järkeistettiin niin, että nyt pihaan voi ajaa autolla ja kulkea kuistin kautta sisälle vaikka koirat olisikin pihassa. Käytännössä puoli pihaa on nyt aitauksen sisäpuolelle, mukaanlukien terassi. Puuosat käsitellään kaikki vielä samalla puuöljyllä mitä terassissakin on käytetty. Piste iin päälle!



Tilasin 50m 1.8m korkeaa, 10x10 silmällä olevaa puutarhaverkkoa netistä luottaen, että sitä sieltä lisää keväämmällä saa. No ei saanut, eikä kyseistä korkeutta tuntunut myyvän kukaan muu Suomessa. Arvioitu täydennys olisi tullut heille kesäkuun puolessa välissä. Jouduin ostamaan kalliimpaa 5x10 silmällä olevaa vastaavaa verkkoa, joka osoittautui aivan loistavaksi tuotteeksi. Meidän pihalla tuota nurkasta vaihtuvaa erilaista verkkoa ei huomaa ellei ihan tosi tarkkaan katso. Taustalle kun vielä joskus kasvaa alasajettu vanha orapihlaja-aita, ei asiasta kannata murehtia lainkaan. Mutta teille tästä kommelluksesta saatiin arvokas vinkki! Vaikka 10x10 silmällä oleva verkko on aika paljonkin edullisempaa, sen asennus on myös aika paljon hankalampaa. Verkko on löysä ja kaukana ryhdikkäästä. 5x10 silmällä oleva verkko oli nopeampi asentaa ja se näyttää huomattavasti paremmalta valmiina. Tässä kohtaa ei kannata siis pihistellä.



Kovin edulliseksi tällainen aitaus ei kyllä tule, vaikka vähän hintojen perässä juostukin. Nelinumeroinen summa on viivan alla, ihan tarkkaa hintaa en ole laskenut edes. Mistä hinta sitten koostuu? Kokonaishinnassa isoa osaa näyttelee toki itse verkko, jota noin 100m pihalle levitettiin. Lisäksi jokaikinen tolppa on maassa metallisen tolppakengän kanssa, jotka ovat varsin arvokkaita. Painon vuoksi näitä en netistä ole edes katsonut. Eräässä rautakaupassa on onneksi ollut koko kevään mukava tarjous, jossa esimerkiksi 10kpl erässä alennusta kpl-hintaan reilu euro. (3,75e kpl normaalihinta). Tolppia meillä on maassa 48kpl, tolppavälin ollessa maksimissaan 1.8m. Tolpan materiaali, 2x2 painekyllästetty, maksaa reilun euron metri ja 1,6m tolppakorkeuden kanssa pelkästään pystytolppiin on mennyt materiaalia n. 80m. Tämän lisäksi täkkipultit ovat yllättävän arvokkaita ja niitä menee 4 per tolppa, n. kympin kilohinnalla. Kahden portin rakennusmateriaalit saranoineen ja ruuveineen maksavat myös yllättävän paljon.

Tässä muistilistaksi vielä kauppalista :)
puutarhaverkkoa
tolppakenkiä
täkkiruuveja
naulaimeen sinkilöitä
ruuveja tukipuiden kiinnittämiseen

kalustopuolella apuna:
kompura
naulain
leka
vatupassi
mittanauha
akkuporakone
sivuleikkurit
käsisaha

Tärkeimmät pointit: Tolppaväli riittävän pieneksi, mitä korkeampi verkko, sen lyhyempi väli. Tolppien tukeminen aina tarvittaessa, nurkat molempiin suuntiin. Talkooapulainen on hyvä saada mukaan, nopeuttaa hommaa huomattavasti ja tiukkaan vedetty verkko kestää katseen.


Tyytyväinen aitauksenkäyttäjä.

-Petteri

22.5.2014

Suunnitelmia yläaulaan

Ei, aula ei edelleenkään ole valmis ;) Seinät on tapetoitu ja katto maalattu, mutta listat puuttuvat ja lattia on edelleen maalamatta. Lattia siis odottelee portaiden puhdistumista, johon saattaa mennä vielä hetki kesän ja pihahommien myötä. Saahan kuitenkin sisustusta suunnitella jo etukäteen? :)



Tila on kooltaan 1,3m x 2,5m, joten pinta-alaa ei liiemmin ole, kun vielä kunnostukseen menevä makuuhuoneen ovikin avautuu aulaan. Koon vuoksi tilaan ei yritetäkään sijoittaa mitään järkevää toimintoa, sen tärkein tehtävä on olla nätti. Tila on myös pimeä, luonnonvalo ei pääse sinne mistään suoraan.


Valoisuutta haetaan seinään sijoitettavalla peilillä. Tilasimme jo Hullareilta Hay:n Strap-peilin, mutta se ei sovi sinne sitten lainkaan. Nyt ajatuksissa onkin täysin toisenlainen peili, josta lisää vähän myöhemmin.

Lattialle seinän viereen haaveilen Bloomingvillen penkistä. Siinä tuskin istuttaisiin juuri koskaan, mutta jonkinlainen laskutaso oli kiva. Somistusmielessä penkille päätyisi varmastikin jokin pieni lyhty kynttilällä tai kasvilla, sekä joitain tekstiilejä.



Valaisinta tilaan ei (valitettavasti) tarvitse, sillä katossa on upotetut valaisimet. Myös matto on vielä harkinnassa, tila tuskin tarvitsee sitä ainakaan näin kesällä.

Mitäs sanotte suunnitelmista? Tuleeko mieleen parempia ideoita?

-Oona

(Tyyny- ja vaasikuvat kodin1.com, tuoli duo-living.fi, peili huuto.net)

21.5.2014

Täällä ollaan!

Blogitauko on venynyt aivan liian pitkäksi. Nyt pitkästä aikaa tuntuu, että motivaatiota ja inspiraatiota riittää taas kunnolla. Vielä kun saisi lisää tunteja vuorokauteen, mutta eiköhän aikataulusta raivata taas tilaa postaamiselle ja muulle oheistoiminnalle.



Uudelleen aktivoitumisen yhteydessä päätimme hieman päivittää blogin ulkoasua. Turkoosi väri sai lähteä, muutenkin ulkoasua on muokattu yksinkertaisemmaksi ja graafisemmaksi. Jutut silti pysyvät tutulla linjalla, toivottavasti tulette takaisin mukaan :)





-Oona & Petteri