
Petteri aiemmin mainitsi, että olisin häntä enemmän jouluihminen. Olen itsekin yllättynyt miten innoissani olen jouluvalmisteluja tehnyt. Koti on saanut huomattavasti aiempaa enemmän koristeita, kuusi koristaa kotia ensimmäisen kerran ja muutenkin joulua on odottanut aiempaa enemmän. Koristeita on edelleen suht hillitysti, kuvat puhukoon puolestaan.


Aaton siis vietimme meillä yhdeksän hengen voimin. Ihme kyllä, kaikki meni yllättävänkin hyvin! Ruoka oli hyvää, vaikka etukäteen jännitinkin (ensimmäistä kertaa kun jouluruokia tein). Iltaa vietettiin perinteisen kaavan mukaan: ruokaa, ruokaa, lahjoja ja taas ruokaa takkatulen lämmössä. Tikru malttoi hienosti jättää kuusen rauhaan ja muutenkin käyttäytyi yllättävänkin hyvin ;) Meille oli tainnut eksyä muutaman muunkin koiran joululahjat, sen verran paketteja poika sai.



Nyt joulun vietto jatkuu rauhallisesti glögin ja pukilta saadun Afrikan tähti -pelin kanssa :) Toivottavasti teillä kaikilla oli rentouttava joulu!
-Oona
Tikrulle jouluterkkuja!
VastaaPoistaBlanka tietenkään tyttönä ei ollut tyytyväinen äipän joulusisustukseen onkin poistanut kuusen alaoksilta mielestään ylimääräiset koristeet sekä siirtää kuusta näkyvämpään paikkaan aina silmän välttäessä - ja välillä ihan järkyttyneen katseen alaisenakin!
Hienoa ja tyylikästä! Upeet kattaukset ja kuvat. Hyvää joulun jatkoa teille ja Tikrulle!
VastaaPoistaT:Roope perheineen <3
Tt, ehkä Blankan maku kehittyy ensi vuoteen mennessä :) Toivottavasti Arttu pitää pikkusiskon kurissa :) Joulurapsut molemmille!
VastaaPoistaKiitos Roope! Harmi että treffit peruuntui, täytyy pian sopia uudet.
Tikrulle ja muulle perheelle hyviä joulun jatkoja! Mites ei tullut mitään myrskytuhoja?
VastaaPoistaHienoja kuvia taas, kertakaikkiaan. Ainoa virhepiste ruotsalaisesta sinapista :/
VastaaPoistaKiitos Salla! Kyllähän meillä vähän polttupuuta tuli myrskyn myötä, vanhasta vaahterasta katkennut yksi iso haara. Moottorisaha pitäisi jostain lainata, että saadaan pilkottua pois, iso osa naapurin puolella ;) Ulkovalo saanut vähän vaurioita ja vähän tavaraa pisin pihaa.
VastaaPoistaKiitos ams! Heh, meillä ei sinappia noin normaalisti syödä sellaisenaan lainkaan. Merkille on kyllä syynsä, tein joku aika sitten vähän sisäpaistia uunissa ja sille tuli sellainen sinappi-pippurikuorrutus ja reseptin mukaan juuri tämä sinappi oli siihen sopivaa, hieman makeaa.
VastaaPoistaSinapista sen verran että Auran sinappi toimii kotimaisena vaihtoehtona edellistäkin paremmin... ;)
VastaaPoistaNyt kannattaa varmaan kaataa koko vaahtera. Ettei sitten seuraavassa myrskyssä kaadu kokonaan. On sen verran varmaan vaurioitunut.
VastaaPoistaTäällä Lappeenrannassa eilen ei niinkään kovaa tuullut mutta tänään tulee ihan myrskylukemissa. Puuskassa ollut 21m/s. Ei puita vielä nurin. Kop Kop, koputan puuta:) Naapurin 70-luvun peltikatto heiluu uhkaavasti. On naulattua mallia (konesauman kopio tms.)
Varovasti sitten sen sahan kanssa!
Muuten hyvä säänennustesivusto mikä on muuten pitänyt paikkansa on yr.no.
VastaaPoistaTuosta vaahterasta 1 haara vaan irronnut rungosta, melko terveen ja vahingoittumattoman näköinen tällä hetkellä eli saa toistaiseksi olla paikoillaan. Enemmän pelottaa tuo valtava kuusi kuistin edessä, se jos kaatuisi niin tuhot olisikin jo aika isot. Se pitäisi tässä lähiaikoina kaadattaa ja pelkästään salaojituksen tieltäkin pois. Seuraan aika vähän sääennustuksia, tulee mitä on tullakseen :)
VastaaPoistaPitää tuo omakin katto tsekata valoisaan aikaan, sieltä voi hyvin puuttua paloja.