27.12.2011

Joulukattaus

Oli ihanaa päästä kattamaan isolle porukalle! Ruokailuhuoneen pöytään mahtuisi syömään kahdeksan jos päihin ottaa tuolit, nyt kuitenkin otimme keittiön ruokapöydän tuomaan lisää tilaa. Lopputulos oli yllättävän hyvä, vaikka pöydät eivät aivan samanlevyisiä olekaan. Pöydillä oli lainapöytäliinat Petterin äidiltä, kiitos lainasta GM! Häneltä saimme joululahjaksi myös oman valkoisen pöytäliinan, kiitos myös siitä :)



Kattauksessa käytössä oli Villeroy & Bochin New Wave -lautaset, joita ostimme muutaman lisää joulua varten. Laseina olivat Iittalan Essence ja Kartio. Hackmannin Memory-aterimet pääsivät myös käyttöön pitkästä aikaa. Sarja on sen verran juhlava, ettei sitä tule ihan joka viikko esiin kaivettua. Juhlavuutta lisäsivät jouluksi ostetut kankaiset servietit ja renkaat. Täytyy jatkossa opetella myös muita tapoja taitella niitä :)





Koristelu haluttiin pitää suht yksinkertaisena. Löysin Prismasta hopeisen kuvioidun "liinan", joka yhdisti mukavasti ison ja pienen pöydän. Sen lisäksi pöydällä oli myös muutamia Villa Stockmannin yksinkertaisen kauniita erisävyisiä valkoisia joulupalloja sekä Pentikin hopeiset kynttilälasit. Kattauksen väreinä siis (yllätys yllätys) valkoinen ja hopea.





Sen verran mukavaa puuhaa tuo asettelu että pitäisi useammin kutsua ihmisiä syömään!

-Oona

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdumme kovasti kaikista kommenteista :)