16.4.2014

Keinuva aurinkohullu

Kevät tuo mukanaan aina enemmissä määrin myös auringonpaisteen. Täällä Rintsikassa on Oonan lisäksi pari muutakin aurinkohullua, enkä minä itse kuulu tähän porukkaan niin vahvasti.

Mihin tahansa aurinko paistaakin, on sinne pakko päästä olemaan. Vai mitä olette mieltä herrasta, joka ihan vapaaehtoisesti hyppää keinutuoliin ja istuskelee siinä nauttien?


Selvästi hieman hankalaa siinä on istua, välillä yritetään myös maata, mutta se vasta hankalaa onkin.


Näille nelijalkaisille muuten riittää ihan pienenpieni kaistalekin aurinkoa ja sitä toki seurataan auringon liikkeen mukaan.

Tältä kaverukset näyttivät lauantaina :)


Pihalla on saanut viettää aikaa taas aika paljon. Koirille on rakentumassa uusi, puolen tontin kokoinen korkeampi aitaus, jossa kaksikon kelpaa kirmata. Myös hihnanpäille uusi aitaus on huomattavasti arkea helpottava. Rempparintamalla taas kuuluu samaa vanhaa, hiljaa hyvä tulee :) Kaikenlaista pientä ja isompaa on täällä suunnitteilla, vielä kun joku toteuttaisi ja rahoittaisi ne kaikki!

 -Petteri

13 kommenttia:

  1. Toi on niin huvittavaa ;) meilläkin koira aina makaa aurinkoläiskässä. Vaikka käyn vaan ruokkiksella kotona puoli tuntia ja koira pääsee makuuhuoneesta hetkeksi pois niin helppo tietää että se ottaa aurinkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulisi kyllä, että noilla olisi muutenkin lämmin :) Kesällä onneksi hakeutuu ulkona varjoon, kuivuisi äkkiä muuten pienet :)

      Poista
  2. Ihania, ihania ihania koiruleita ja kuvia. Meidänkin cavalier seuraa kaikkea valoa ja jahtaa niitä :)

    VastaaPoista
  3. Voi mun omaa rakkauspakkaustani, ihanaa Tikrulaista. <3 Auringossa on vain NIIN ihana olla. :D
    Rapsuja heille kumpaisellekkin suloisuudelle.

    VastaaPoista
  4. Hehee, meilläkin puuhataan tuota ihan samaa auringossa lojumista :) viimeisin todiste täällä http://aboutmissordinary.blogspot.fi/2014/04/makuuhuoneen-ainekset.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanat turrit sullakin <3 Aurinkohakuisuus taitaa olla hyvin tyypillistä russeleille, oli sitten jac- tai parsonrussell :)

      Poista
  5. Hieno blogi teillä :) eksyin ihan sattumalta. Laitahan kuva koiruleiden uudesta häkistä , minulla on häkki projekti edessä myös pian.

    VastaaPoista
  6. Hieno blogi teillä, eksyin ihan sattumalta. laitahan kuvaa koiruleiden häkistä meillä sama projekti edessä tälle keväälle .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Uusi aita on rakentumassa lähes samalla tavalla kuin vanhakin. Petteri teki kattavan rakennuspostauksen muutava vuosi sitten, käy kurkkaamassa http://www.rintsikka.fi/2011/07/puutarha-aidan-rakentaminen_17.html . Uusi aita on jo lähes valmis, Petteri varmasti raportoi vielä siitäkin sen valmistuttua :)

      Poista

Ilahdumme kovasti kaikista kommenteista :)