9.11.2013

Stellan kuulumisia

Koirista on pyydetty paljon lisää juttuja, nyt sitten tulee oikein olan takaa :) Tuntuu, että arki alkaa pikkuhiljaa tasoittua kahden koiran kanssa ja päivän kulusta lenkityksineen ja aktivointeineen on tullut rutiininomaista. Tikru on edelleen oma energinen itsensä ja Stella kasvaa ihan valtavaa vauhtia.



Meillähän oli ilo ja kunnia seurata Stellan kasvua lähes alusta asti, pennut olivat vain kahden vuorokauden ikäisiä ensimmäisen pentulaatikon laidalla huokailun aikana. Niin pieniä ja suloisia, koko maailma vielä edessä <3 Tyttö on koko pentueen pienin ja edelleen sisaruksiaan sirompi, joka tuli taas tänään huomattua treffatessa siskoa ja veljeä kasvattajan luona.


Aika on mennyt valtavan nopeasti. Stella on nyt muutamaa päivää alle 5kk ikäinen ja alkaa näyttää jo parsonilta :) Pentukurssi on käyty ja päivittäin treenataan kotona käsittelyä, perustottelevaisuutta ja näyttelyjuttujen alkeita. Pian alkaa myös agility, jota ainakin tämä hihnanpää odottaa innokkaasti.


Pieni prinsessa on vienyt tehokkaasti myös sisustusinspiraation :( Matottomuus ja lähes jatkuva sekasotku eivät myöskään innostaneet somistamaan ja kuvailemaan, mutta eiköhän tämä tästä :)

-Oona

(Kuvat: Marko Tuliniemi)

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
LIITY BLOGIN LUKIJAKSI TÄSTÄ! SEURAA MEITÄ FACEBOOKISSABLOGILISTALLABLOGLOVINISSA TAI INSTAGRAMISSA!
* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

6 kommenttia:

  1. Nämä koirakuvat saavat mutkin niin hirveästi kaipaamaan omaa pientä pentua jota kouluttaa ja helliä - tai edes omaa kotia jossa sitä sitten halia... Ihana silti että saa jonkun toisen pennuista nähdä kuvia ja huokailla täällä ruudun toisella puolella. :)

    hannamaria
    http://hannamariav.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pentukuumeen tyyppisen saa kyllä välillä nousemaan vaikka näitä kaksi täällä pyöriikin. On ne sellaisia, täynnä elämäniloa olevia palluroita :)

      Poista
  2. Kovin on mennyt kieltämättä työlääksi tämä teidän bloggailu, ennen innolla luin jutut, nyt en niinkään. Harmittaa... yksi lukija pelistä pois...valitettavasti! Mutta luulen etten ole ainut joka näin tuntee. -niina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi harmi. Sisustusjuttuja, joita tosiaan pennun tulon jälkeen on ollut todella vähän, on kyllä vielä tulossa :) Vähän isompaa remppajuttuakin on tulossa, nimittäin jos kaikki menee niinkuin on ajateltu, voi meillä ensi kesänä olla ihan uusi pesutila ja sauna. Toivottavasti Niina joskus eksyt takaisin! :)

      Poista
  3. Voi kuinka suloinen parsoni :) Muistan niin tuon pentu ajan kun me haettiin oma parsonin pentu kotiin, Bumba oli villi vilkas kaveri. Ehti joka paikkaan ja maisteli pienillä terävillä hampailla kaikkea. Nyt allergiat vaivaa... pahin on kissoista aiheutuva älytön kutina... oletkos tästä kuullut? allergialista on aika pitkä ja kaikki ovat tulleet iän myötä. Mukava oli piipahtaa Turkulaisessa blogissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tulit kylään! :) Tosiaan ihania ovat pentuina ja aikuisinakin <3 En ole kyllä kuullut kissa-allergiasta, mistä ihmeestä sellainenkin mahtaa puhjeta.. Minkä ikäinen kaveri teillä on? Entä mitä syötätte sille? Me saatiin vanhemman parsonin ihon kutina rauhoittumaan ja turkki paljon parempaan kuntoon raakaruokinnalla.

      Poista

Ilahdumme kovasti kaikista kommenteista :)