31.10.2013

Mäessä

Viime viikolla koitti perinteinen mäenlaskureissu Itävaltaan Söldeniin. Reissu oli kuudes peräkkäinen, joten melko perinteinen jo :) Tällä kertaa oltiin myös sunnuntai paikan päällä, joten näimme ensimmäistä kertaa myös miesten kisan. Kyseessä oli siis alppihiihdon maailmancupin avauskisat. Paikalla meidän lisäksi oli reilu 20000 muuta.



Kelit olivat viime vuoden lumisateiden sijaan timanttia. Elohopea nousi parina päivänä melkein kahteenkymmeneen ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Aurinkorasvan läästiminen kasvoille ei siis ollut lainkaan hölmö idea.



Olen aikaisempina vuosina raahannut järkkäriä muutaman objektiivin kanssa mukana ja tällä kertaa päätin, että nyt riittää. Münchenin kentälläkin tuo reppuni on syynätty molempiin suuntiin aina hyvin tehokkaasti niin huumeiden kuin räjähdetestienkin kanssa. Matkassa tällä kertaa oli siis vain taskuun mahtuva näppärä Fuji X100, jolla jonkun verran blogiinkin kuvailen. Kyllä silläkin näitä upeita 
maisemia tallentaa.


Kovin paljoa en maisemia kuvannut, kun ne on tosiaan moneen kertaan jo ikuistettu paremmalla kalustolla. Tässä kuitenkin muutamia maistiaisia.


Onko siellä lukijoiden joukossa mäenlaskijoita? :) Itsellä laskettelut käytännössä rajoittuu tähän reissuun, Suomessa ei tulisi mieleenkään lähteä pohjoisen keskuksiin kelien ja hinnan vuoksi. Edullisemmin käy alpeilla, jossa olosuhteet on kuitenkin jotain aivan muuta.

Tätä kansallisherkkuahan ei ole tarjolla alpeilla, joten veimme mukanamme riittävästi :)






-Petteri

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
LIITY BLOGIN LUKIJAKSI TÄSTÄ! SEURAA MEITÄ FACEBOOKISSABLOGILISTALLABLOGLOVINISSA TAI INSTAGRAMISSA!
* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

11 kommenttia:

  1. Itse olen laskenut aika nuoresta, mutta viimeiset vuodet on jääneet rinnetunnit tosi vähiin. Viime talvena en tainnut käydä kertaakaan. Nyt kyllä buukattiin jo lomareissu Itävallan puolelle Alpeille, matkaa säälittävät 280 km yhteen suuntaan ja rinteitä kymmeniä kilometrejä. Sai nuo Suomen rinteet ja tuhat kilometriä yhteen suuntaan autossa vähän perspektiiviä tähän hommaan. Tervetuloa talvi! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samanlaista matkaa me taitetaan autolla Münchenista Söldeniin :) Kyllä siellä kelpaa!

      Itsehän en ole lasketellut kuin tuon 6v, enkä voi sanoa olevani mikään erikoinen laskija. Opit on haettu kunnon rinteistä Alpeilta :)

      Poista
  2. En laskettele, mutta mielettömät maisemat ja hieno stailaus Minttu-pullolle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noita maisemia ei oikein saa vangittua kameralla, livenä aika mahtavat näkymät kun näkee hieman laajemmin :) Tuolla jäätiköllä varsinkin, kun joka puolella vuoria. Näkyy myös Italian puolelle.

      Poista
    2. Mintusta... pitäähän yhteistyökumppanille saada vähän kuviakin reissusta :)

      Poista
  3. Upeita maisemia, noissa kelpaa kyllä lasketella. Meillä on mökki Rukalla, mutta kyllä näissä suomen keskuksissa kovaa hintaa pyydetään jos majoituskin pitää hankkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laskeminen itsessään voi olla hyvinkin samanhintaista, eihän se mitään edullistä Söldenissäkään ole, mutta varmasti saa samalle rahalle hieman enemmän vastinetta :) Oikeaan aikaan ostetut lennot lähimmälle isolle kentälle ja siitä jollain kyydillä jatko niin päästää varsin kohtuullisiin kustannuksiin. Lomalennothan onkin aika arvokkaita sinnekin.

      Poista
  4. Upeita maisemia. Ja hauska tuo viimeinen kuva. :)) kyllä sopisi ihan oikeaksi mainokseksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :) Olen viime talvena minttua ja lonkerotölkkiä kuvaillat kännykällä vähän vastaavalla tavalla, hieman vaatimattomammissa maisemissa :) Piti nyt samanlaisia ottaa kun tilaisuus oli.

      Poista
  5. Sitähän pujottelee ihan luonnostaan,kun tuollaisen minttuputelin vetäsee:)-sanna-ps.upeita kuvia taas...

    VastaaPoista

Ilahdumme kovasti kaikista kommenteista :)