14.12.2013

Betonipainajainen

Olin viime viikonloppuna tyttöjen kanssa Helsingissä viettämässä rentoa shoppailupäivää. Vihdoinkin pääsin myös Granitiin ja olihan sieltä se betoniruukku ostettava vähän aikaa sitten hankkimallemme huonekuuselle. Olisi tosin pitänyt miettiä kahdesti ostamisen ajankohtaa, ei nimittäin ollut kovin herkullista kantaa ruukkua mukanaan noin viittä tuntia.. Kädet kiittivät vielä seuraavana päivänäkin, kun piti päästä hotellilta junalle.







Kotona ruukkuilo vaan jatkui.. Kuten ylläolevasta kuvasta näkyy, se hemmetin ruukku on liian pieni tuolle kuuselle. Täytyy varmaan ryhtyä istutuspuuhiin. Onko vinkkejä, millä ruukun sisäpuoli kannattaisi vuorata ennen istutusta, vai onko koko suunnitelma tuhoon tuomittu?



Huomenna olisi tarkoitus saada laitettua vähän enemmän joulua kotiin. Kunnon siivouksen jälkeen on tarkoitus saada esille ihania palloja, kransseja, valoja ja kaikkea muuta ihanaa!

-Oona

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
LIITY BLOGIN LUKIJAKSI TÄSTÄ! SEURAA MEITÄ FACEBOOKISSABLOGILISTALLABLOGLOVINISSA TAI INSTAGRAMISSA!
* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

17 kommenttia:

  1. Auts, no hauis kasvaa kannellessa tuommoista ;) Itselle tuli mieleen, että joku kestävä muovi tuonne pohjalle sekä reunoille ja sitten vaan kuusi paikalleen..? Muovi kestäisi vettäkin, kun kuusta kastelee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin mäkin järkeilin, vielä en ole kokeillut. Ajattelin, josko ihan perus muovikassi olisi riittävä. Jos nyt pitäisi tehdä ostopäätös, se jäisi kauppaan vaikka todella kiva onkin ;)

      Poista
  2. Kuule, jollei ole pahasti liian iso ruukku, sen saa mahtumaan kun leikkaa ruukun molemmilta sivuilta pystysuuntaan halki, melkein alas asti. Sitten vaan rutistat leikatut reunat pikkuisen toistensa sisään ja voilá, ruukku mahtuu sisään :)
    Mä teen usein yrttiruukuille ton tempun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, ihan loistava vinkki! :) Tarvii tosin siinäkin vaihtoehdossa muovittaa ruukku, mutta säästyisi istutushommilta :)

      Poista
  3. No on se kyllä kaiken kanniskelun arvoinen. Näyttää niin passelilta tuolle kuuselle (siis sitä pientä seikkaa lukuun ottamatta että ei ole oikean kokoinen...)

    En ole mikään viherpeukalo, joten en uskalla alkaa antamaan mitään vinkkejä kuusen istutukseen. Ainoastaan sen tiedän, että tuollainen ruukku saattaa päästää aika näpsäkästi kosteuden läpi jos ei ole sisäpuolella muovia tai saviruukussa lasitusta. Olen sen itse karvaasti kokenut, kun suojaruukun alta paljastuikin ajan saatossa kasteluvedestä piloille mennyt lattia :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auts, ei mikään kiva yllätys! :/ Pitää kyllä varmaan muovittaa ja kokeilla, josko selviäisi kuusen ruukun tuunaukselta. Mulla tosiaan oli visio huonekuusesta ja betonista, nyt mulla on silmien alla huonekuusi, betonia ja ruskeaa muovia :D

      Poista
  4. Meillä on Granitin ruukut toistaiseksi ainakin pitäneet vedet sisällä (kaksi pyöreämpää ruukkua käytössä kesästä asti). Jos et ole varma asiasta, niin voihan sitä soittaa Granittiin ja kysyä.

    Ihanaa joulunodotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, hyvä tuokin tietää. Kysymällä selviää paljon asioita ;)

      Nautinnollista joulunalusaikaa sinnekin!

      Poista
  5. Leikkaa muoviruukun yläreuna pois? Granitissa on kyllä vaikka mitä ihanaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on aika jämäkkää muovia, mutta pitänee kokeilla. Ei siinä mitään menetäkään :) Siellä tosiaan on vaikka mitä ihanuuksia, porukkaa oli tosin niin paljon, ettei kauheasti pystynyt katselemaan :/

      Poista
  6. Muistaisin, että joskus olen vuorannut mm. saviruukkua foliolla. Toimiskohan tässäkin...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kyllä varmasti pitäisi kosteuden, mutta en usko saavani sitä siististi ja ehjänä paikoilleen. Voihan sitäkin kokeilla :)

      Poista
  7. Haa, itselleni kävin samoin jouluruusujen kanssa. Olin päättänyt, että haluan laittaa ne saviruukkuihin. No eikun kaupasta hakemaan, mutta niinhän siinä kävi, että ostin liian pienet. Eikä siinä vielä kaikki, ostin seuraavalla kerralla liian isot :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, voi sua! :D Se tunne on kyllä jotain ihan uskomatonta, kun laitat sen kasvin sinne vaan todetaksesi, ettei se mahdu sinne..

      Poista
  8. Voi ei! :D Mullekin ois voinut käydä just noin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En suosittele! :D Vielä tosiaan sen kaiken kantamisen jälkeen... Askartelupuuhat odttaa ;)

      Poista
  9. Hah! Ei sais nauraa, mutta naurattaa kuitenkin. Juurikin tosta syystä noi ruukut on jääneet jo kaks kertaa ostamatta. On ihan syntisen painavia. Toivottavasti saat kuusen jotenkin survottua ruukkuun.

    VastaaPoista

Ilahdumme kovasti kaikista kommenteista :)