13.1.2014

Sarvipään loistoa

Petteri kommentoi viikonloppuna, että pitäisiköhän noista poronsarvien valoista postata, kohta ne kuitenkin otetaan jo pois. No tottakai pitää, ovat ne sen verran hauskat :)

Ostin ennen joulua alesta kuparilangassa olevat led-valot, jotka ilmeisesti on tarkoitettu esimerkiksi askarteluun. Suunnittelin laittavani ne kuuseen, mutta testiksi päätin pyöräyttää ne sarviin. Näky miellytti sen verran, että sarvet saivat pitää valonsa.



Valot ovat parhaimmillaan hämärässä, johto ja sarvien kiinnitys ovat hieman tylyt, ei kiinnitetä liikaa huomiota tähän ;) Näkyvät sarvet oikein kivasti myös ulos, muoto tulee hauskasti valojen kanssa esiin kymmenien metrien päästä katsottuna.

Vaikka joulu on muuten jo siivottu pois, valot luovat meillä tunnelmaa varmasti pimeän kauden loppuun saakka. Herääminenkin on paljon mukavampaa, kun alakerrassa kajastaa pehmeä valo. Onko teillä vielä "jouluvaloja" esillä?

-Oona

14 kommenttia:

  1. Hauska idea nuo sarvet! Myös meillä on vielä joitakin kausivaloja esillä. Joulun aikaan niitä oli vielä enemmän, mutta loppiaisena karsin muutamia pois. Myös minä tykkään kovasti siitä ettei tarvitse herätä ihan pilkkopimeään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kausivalo on kyllä hyvä sana :) Olisihan nuo valot voinut asetella tuohon vähän kauniimmin, mutta menkööt tämän kauden ;)

      Poista
  2. Sarvet on pop!

    Meillä on vielä vähän valoja siellä täällä. Kaikkein jouluisimmat valohärpäkkeet olen jo kantanut kellariin, mutta muuten on vielä kivaa vähän iltaisin fiilistellä kauniiden valojen loisteessa. Ei kai kaiken hauskan tarvitse jouluksi päättyä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sarvet on kyllä pop minunkin mielestä! :) Hauska muuten, miten nuo sarvet tuohon alunperin laitettiin.. siinä kohdalla sattui joku vanha pieni naula olemaan, joten ripustimme sarvet siihen säilöön. Aika hyvä paikka, kun vieläkin siinä saavat olla :)

      Ei missään nimessä tarvitse! Kuusipuut sisältä pois joulun jälkeen vaan :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitti! Tykkäisin vielä enemmän, jos päälaella ei olisi karvaa, hrrr....

      Poista
  4. Hienot sarvet ja tuollaisen karun kaunis valosarja sopii niihin todella hyvin.

    Minä tykkään myös, että pimeään aikaan on vähän valoa, ettei herätessä tarvitse hiippailla ihan pimeässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Nuo ovat nyt vaan sutastu tuohon, mutta jotenkin huolimaton fiilis sopiikin tuohon. Jee, lisää valoa kansalle! :)

      Poista
  5. Nuo on niin kivat! Älkää suotta ottako vielä pois! Hauskaa viikkoa sinne! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Kyllä valoilla saa luotua ihanaa tunnelmaa. Kivaa viikkoa sinnekin!

      Poista
  6. Upeat sarvet! Hei olen jonkin aikaa blogia seuranneena miettinyt että mitä paneelia seinänne ovat, ja kuinka ne on käsitelty? Ihanan raikas valkoinen sävy ja puu kuultaa kauniisti läpi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina! En valitettavasti osaa vastata paneelikysymykseesti, sillä edelliset omistajat ovat ne siihen laittaneet/käsitelleet. Keinovalossa paneeli hieman punertaa, joten se taitaa olla mäntypaneelia. Käsittelystä on ainoastaan arvailua, mahdollisesti jotain vahaa?

      Poista
  7. Hauskan näköiset nuo sarvet!

    Meillä on makkarin risussa valot. Tuskin otan niitä pois ihan heti. Lisäksi alakerran ikkunoissa on hopeiset sydänkranssit, joissa niissäkin valot. Ne ei ole jouluvalot, vaan kausivalot :) Niistäkään en ajatellut vielä luopua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kausivaloja pitää olla :) Täällä on niin pimeää eikä kynttilöitäkään voi yöta päivää polttaa. Hienoa, että täällä on muitakin edelleen valoisia ihmisiä :)

      Poista

Ilahdumme kovasti kaikista kommenteista :)