7.9.2011

Svane-sänky



Kaiken sisustamisen, remontoimisen ja asuntomessujuttujen väliin on hyvä kirjoittaa vähän tuiki tärkeästä asiasta, nimittäin sängystä! Sängyssähän vietetään aika iso osa elämästä, keräten voimia taas seuraavaan päivään. Meillähän kävi vähän hassusti vanhan sängyn kanssa, outo 140cm leveä runkopatja ei mahtunut portaista yläkertaan. Taisi olla ihan sentistä kiinni. Kaiteetkin irroitettiin ja monesta eri suunnasta yritettiin. Ei mahdu. Nukuimme reilun viikon ruokailuhuoneessa kunnes uusi sänkymme parin mutkan kautta pihaamme saapui. Olemme toista vuotta haaveilleet kunnon sängystä, sellaisesta joka menee sitten sen kymmenen vuotta reippaasti. Sänky, joka ei upota ja olisi muutenkin hyväksi selälle. Testasimme reilu vuosi sitten sohvaostoksilla Svane-merkkistä sänkyä, johon molemmat ihastuimme. Hinta vaan kauhistutti vaikka erittäin hyvän tarjouksen saimmekin, sänky jäi kauppaan.



Sängyn melko kova hinta sai siirtämään hankintaa vähän turhankin pitkälle. Nyt oltiin tilanteessa, jossa uusi sänky oli löydyttävä nopeastikin ja emme kauaa miettineet halvemman "väliaikaisen" ja tämän ihanan sängyn välillä. Päädyimme Svane Zenit jenkkipatjaan, tai oikeastaan 2kpl 90cm leveää patjaa sekä 180cm leveä petari. Lisäksi otimme valkoisen sokkelin, joka tekee tästä enemmän sängyn kuin jalat. Tähän on lisäksi saatavilla sängynpäätyjä, mutta toki minkä tahansa sopivan päädyn voi halutessaan laittaa. Ensimmäisessä kuvassa sängyssä kaikki kilkkeet ja puunvärisenä. Meillä siis valkoinen sokkeli sekä vaalean harmaata patjan kangas.

Näin jälkikäteen, muutaman kuukauden sängyssä nukkuneena ei voi kyllä muutakuin olla tyytyväinen. Sängystä ja sen täytteestä voi lukea tarkemmat esittelyt täältä!



Talolla vähän jo valmistaudutaan syksyyn. Hankintalistalla kunnon ulkoiluasut molemmille kun tuon koirapojan kanssa aika paljon tulee ulkoiltua kelissä kuin kelissä. Polttopuitakin pitäisi saada reilusti lisää. Perunat ja porkkanatkin on nostettu maasta. Kerrankin vähän jo odottaa talvea, syksyn voisi välistä poistaa kokonaan.

-Petteri

(Kuvat valmistajan sivuilta)

4 kommenttia:

  1. Heippa,
    Miten sänky toimii vielä? Oletteko olleet tyytyväisiä? Olen katsonut Svane Zefiriä, hinta on suolainen ja mietin että onko sen arvoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sänky on mielestäni vielä samanlainen kuin ostaessa. Petari on saattanut hieman pehmentyä siitä mitä se oli, mutta sehän se taitaa ensimmäinen olla muutenkin mikä muuttuu käytön aikana. Ostaisin kyllä edelleenkin samanlaisen, ainakin meille tämä sopii todella hyvin.

      Sen vertaa pitää kyllä sanoa, että meillähän ei nyt ole kokemusta sitten mistään muusta vähän arvokkaammasta patjasta, eli en ota siis kantaa olisiko joku edullisempi parempi tai yhtä hyvä :)

      Poista
  2. Moi, vieläkö teillä on sänky käytössä? Olemme harkinneet myös Svanea, mutta tämän olisi tarkoitus olla pidempikestoinen hankinta. Siksi kiinnostaisi kuulla miten viisi vuota vanha sänky toimii. -Timo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä on, päivittäisessä käytössä :) Sänky toimii hienosti vieläkin. Mun puoli on toki selkeästi pehmeämpi kuin vaimon, sehän selittyy jo painoerollakin. Huomaan siis selkeästi eron sängyn eri puolilla. Sängyssä on mielestäni vieläkin tosi hyvä nukkua. Juuri oli puhetta petarin vaihdosta, onhan se tosiaan pian viisi vuotta ollut käytössäkin ja se varmasti väsyy ensimmäisenä. Muistan sen nimittäin olleen huomattavasti paksumpi uutena.

      Noin muuten, runkohan on varsin jämäkkä sokkelin vuoksi, joten samanlaisena pysynyt muilta osin kuin uusi. Vahva suositus vieläkin kyseiselle sängylle.

      -Petteri

      Poista

Ilahdumme kovasti kaikista kommenteista :)