12.1.2012

PAX-järjestelmä

Ennen muuttoa hankintalistalla oli myös Ikean PAX makuuhuoneeseen. Rintamamiestaloissahan noin normaalisti on erittäin vähän säilytystilaa, jos ei kellaria ja ullakkoa oteta huomioon. Toinen kun on tällä hetkellä kostea ja toinen taas hyvin kylmä. Edelliset asukkaat jättivätkin isompaan makuuhuoneeseen Jysk-rimpulan, jossa tähän asti vaatteita osittain säilytettiin. Myös L&T:n vanhat eteisen kaapistot löysivät meidän makuuhuoneeseen säilytystilan ensiavuksi.



Mittasimme tulevan PAXin paikan kolmesta kohtaa, vähintään 238cm korkeus saatiin. Haaveilimme 236cm korkeasta PAXista, joten pitäisihän tuon mahtua hyvinkin. Pystyyn tietenkin pitäisi kasata, kun ei mahtuisi nousemaan ylös, mutta pieni paha isosta lisätilasta. Taisi siinä olla muutakin, miksi halusimme nimenomaan tuon mittaisen ja kokoonpanon yleensäkin, saattoi olla lasiovityypistä johtuvaakin. Ikean vuokrapakulla lopulta kaapisto kotiin tuotiin (Ikea-family kortilla 15e parin tunnin vuokra!) ja kasaaminen alkoi. Runkojen kasaaminen oli mukavaa puuhaa akkukoneen kanssa ja neljä runkopalaa olikin aika nopeastikin kasassa. Paikoilleen siirtäessä alkoivat tulevat ongelmat tulla esiin... kaapisto ottaa useasta kohtaa kiinni kattoon! Lattiassa on selkeästi kohouma keskellä kaapin sijoituspaikkaa. Tulee vaikuttamaan siis kahteen runko-osaan ja toki lopulta myös niihin kahteen,jotka ulkoreunoilla ovat, nehän pitäisi saada sopimaan yhteen ja suoraankin vielä.

Parin illan äheltämisen jälkeen kaapiston vatupassin mukaan suorassa joka paikasta katsottuna, silti liukuovet eivät olekaan ihan suorat, yläosa ottaa kiinni alaosaa aiemmin ja tämä on hyvin helposti nähtävissä ilman mittaamisia. Ovet kuitenkin toimivat hyvin, joten en ole asiaa tarkemmin vielä tutkinut, kiinnostaa kovasti tietää mikä tämän aiheuttaa.

Kaapistoon halusimme ovien sijaan isot maitolasiliukuovet, jotka nekin piti vähän erikoisin konstein laittaa paikoilleen, nostaa ei mahtunut ja sivulta ei voinut liuttaa kun katto alkaa laskemaan alas siinä kohtaa. Ovet tuettiin alhaalta tavaroilla mitä käteen sattui ja vanha senkki oli myös tukemassa, ettei liukuovi kaatunut. Painoa yhdellä ovella on aika reippaasti, onhan siinä 3 paksua isoa lasia. Liukuoven mekanismi siis kiinnittettiin ns. paikoillaan ja hyvin onnistuikin.



Kaapisto on tuettu ylimääräisillä jalkalistan palasilla lähes joka nurkasta ja etuosastaankin. Lattia on siis erittäin vino tuosta kohtaa. Kattoonhan joutui vielä tekemään pari sentin syvyiset urat, jotta liukuovi ja mekanismi mahtui liikkumaan. Yläkerran katto on hyvin perinteisesti koristeltua noin sentin paksuista styrox-levyä, tämän alla oli joku haltex-levyn tyyppinen ja sen alla sitten laudoitus.

Lopputulos on olosuhteisiin nähden varsin hyvä. Kaapisto ajaa asiansa ja eihän tuo kovin lopullinen ratkaisu edes olekaan, jossain kohtaa kun yläkerran remontti edessä, siirtyy kaapisto eläkkeelle uuden "vaatehuoneen" tieltä. Ikean PAX on järjestelmä, jota voi aika kattavasti jälkeenpäin laajentaa tai vaihtaa, tarpeen mukaan. Meille on tulossa ainakin led-valolistat jotka syttyvät kun liukuovea avaa, näin ei tarvitse kattovaloa sytyttää aamulla jos jotain hakee kaapista. Toinen kun usein on unessa vielä toisen noustessa ylös.

Kuvat on kuvakaappauksia Ikean omasta suunnitteluohjelmasta. Sisustakuvasta puuttuu ulosvedettävä ripustin, johon voi vaikka vöitä tai huiveja laittaa. Loppuhinta kuvan kokoonpanolla hieman alle 700e. Liukuovien osuus on 238e, joten muut osat ovat hyvinkin edullisia. Eipä tuo iso liukuovikaan mikään kallis lopulta ole, jos lähtee vertaamaan muihin ratkaisuihin. Kaapiston mitat ovat 2500 x 2300 x 580 johon olisi tarkoitus saada mahtumaan molempien arkivaatteet ja vähän muutakin ylähyllyille säilöön.

-Petteri

2 kommenttia:

  1. Saako noita valolistoja Ikeasta vai mistä olette hankkineet? Kiinnostaisi meitäkin, kun yläkerran eteisen valaistus on vielä vähän mietinnän alla. Siihen tulee kai juuri tuollainen pax, samoin kuin alakertaankin. Me joudumme muutenkin vähän miettimään, millainen kaappi ylös tulee, kun sisään pitää piilottaa pyykkikuilu ja keskuspölynimurin suulake.

    Oletteko miettineet alakerran lattian suoristamista? Suosittelen, ei oikeastaan ole kovin iso homma, jos muutenkin on repimässä lattian auki.

    VastaaPoista
  2. Valolistat ovat PAX-järjestelmän omia, joten toimii liukuovien kanssa kuin ajatus. Eli tämä on vähän eri juttu kuin yleisesti valolista. Alakerran lattiahan on melko suora pari pientä kohtaa lukuunottamatta ja kun alakerta joskus vuosien päästä mahdollisesti remontoidaan, lattiat menee myös uusiksi. Sama koskee yläkerran laajennusta, kaikki pinnat auki. Pelkästään ullakkotilojen käyttöönotto vaatii koko lattian uusimisen, pitää se siis tehdä alusta alkean uusiksi, samalla tulee suoraa sitten ;)

    VastaaPoista

Ilahdumme kovasti kaikista kommenteista :)