19.12.2013

Päivitystä hälytysjärjestelmään

Viime syksynä kotiimme asennettu hälytinjärjestelmä sai tänään vähän laajennusta. Kyseessä on jo aiemmin lanseerattu SmartPlug, eli etäohjattava pistorasia. Ensimmäistä kertaa kun mainoksen tästä näin, ajattelin, että ei tuollaisille keksi mitään käyttöä. Nyt kun pieni tarjous oli kahden paketista, keksin toiselle jo loistavan käyttötarkoituksen..


Etupihan nurmikolla on edelleen 2kpl pihavaloja, jotka työmiehet onnistuivat säilyttämään ihan ehjänä vaikka ympäriltä mylläsivätkin maata aika tavalla. Nämä on ihan oppikirjan mukaan vedetty kellariin maan alta maakaapelilla.. ihan pistotulppaan asti siis maakaapelia ;) Erittäin kätevä käyttää, kun ulkovalot pitää sytyttää toiselta puolelta kellaria tökkäämällä se maakaapelin päässä oleva pistoke pistorasiaan. Poiskytkentä tapahtuu luonnollisesti myös sieltä toiselta puolelta kellaria. Aika selvää on, ettei nämä ulkovalot ole kovin montaa kertaa palaneet. Nyt tähän tuli kuitenkin muutos ja ulkovalot voidaan kytkeä nyt ipadilla, tietokoneella tai vaikka pihalta kännykän avulla päälle. Koirien kanssa kun käydään vielä ennen nukkumaan menoa pihalla tarpeilla, ei valaistu piha ole yhtään niin jännittävä paikka kuin pilkkopimeä :)


Tällainen on aika kätevä muuten sellaiselle ihmiselle, joka miettii koko työpäivän ajan, että tulikohan se kahvinkeitin sammutettua aamulla lähtiessä :) Yksi käyttötarkoitus voisi olla esimerkiksi auton lohkolämmittimen etäohjaaminen. Mikäs sen mukavampaa kuin kylmänä aamuna viikonloppuna kytkeä auton lämmitys päälle kahvikupin ääreltä lämpimästä kodista :) Viikonloppuna illalla ladattu kahvinkeitin napsahtaa päälle myös kätevästi peiton alta :)

Kyllä kaikenlainen elektroniikka on sitten mukavaa :) Tarpeellista? Siitä voidaan olla montaa mieltä, mutta kyllä minä ainakin olen paljon typerämpäänkin tuon rahan saanut monesti laitettua..

-Petteri

(kuvat: verisure.fi)

6 kommenttia:

  1. Saako kysäistä, että mistä tuollaisia voi ostaa? :) Tuli heti mieleen eräs, jolle voisi kelvata joululahjaksi tuollainen. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Verisuren verkkokaupasta ainakin. Meillähän on vain 2kpl näitä pelkkiä rasioita, jotka on hälytysjärjestelmässä kiinni. Siellä on kyllä tarjolla myös vaihtoehto, jossa hälyjärjestelmää ei tarvita vaan tulee oma pieni boxi ohjaamaan niitä. Samalla kännykkäsovelluksella kuitenkin ohjataan. Sen paketin hinta oli muistaakseni 129e, eli vähän arvokkaampi jo.

      Poista
  2. tilattu, kun tosiaan oli aika edullista, kerron kun ne tulee missä niitä tulen käyttämään

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, samaa ajattelin. Normihinnalla ei herättänyt lainkaan kiinnostusta :)

      Poista
  3. Heti, kun meillä on vähän enemmän tilusta kuin 2h+k, haluan hälytysjärjestelmän. Ei niinkään sen hälytyksen, vaan kaiken siihen liitettävän pikkuextran takia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kuten kosteusilmaisin? :) Toisaalta, jos meillä olisi ollut kosteusilmaisin kellarissa, olisimme saaneet hälytyksen siitä melko pian lämminvesivaraajan halkeamisen jälkeen eikä vasta aamulla kun kellarissa vähän enemmän vettä.

      Poista

Ilahdumme kovasti kaikista kommenteista :)