29.1.2012

Sisustusvinkki



Kiilakehystaulut on vähän jo nähtyjä, ainakin itsellä sellainen fiilis niistä. Lisäksi niitä vaivaa mahdollinen vinoutuminen ajan myötä, varsinkin isommissa kehyksissä. Kiilakehyksethän on puuta ja vieläpä laaduttomia usein. Mikäli mielii vaihtaa taulun aihetta, pitää olla hyvät säilytystilat, jossa säilyttää isoja tauluja. Helposti nämä rikkoutuvat kun kehyksineen päivineen pitää säilyttää ja viehän ne tilaakin.





Ratkaisuna on tehdä kangastaulu alumiiniseen Primex-kehykseen, joka on enemmänkin messuratkaisuja kuin kodin sisustukseen tarkoitettuja. Kehykset ovat melko simppelit, ei mitenkään teollisen näköiset vaan melko sirot ja huomaamattomat, ei häviä siis tässä juuri kiilakehystauluille. Nyt ei saa sekoittaa canvasta tähän kankaaseen, ovat eri tuotteita kokonaan. Taulu tehdään kirkkaalle kankaalle, jossa kuvat mielestäni näyttää paljon paremmalta kuin canvaalle tehtynä. Kankaaseen ommellaan silikonireunus, joka painetaan kehyksen uriin. Kangas on lopulta hyvin tiukka ja näyttää todella hyvältä.





Mikäs tämän kehyksen idea sitten on? Kantavana ideana on kankaan helppo vaihtaminen! Kaapissa voi olla vaikka 4 erilaista kangasta vuodenajan mukaan! Vaihtaminen on muutaman minuutin homma ja uudistaa huoneen ilmettä todella paljon. Kankaat voi rullata, taitella tai rytätä kassiin ja laittaa kaapin perälle säilöön. Jos on taipumusta vähän kovempia juhlia pitää, skumppatahrat taulusta lähtee konepesussa!





Kyseinen uusi kuva ei kauaa ehdi meidän seinälle olemaan kun jo kevät koittaa. Tarkoitus olisi jotain ei valokuvamaista grafiikkaa keksiä kesäksi. Ehkä täysin mustaa valkoiselle tai ehkä joku tehosteväri, aika näyttää. Jotain simppeliä kuitenkin, en halua että se varastaa liikaa huomiota huoneesta. Kehyksiä saa mittatilauksena melkein missä koossa tahansa, voisin maksimimitat lisätä kun saan tietooni ne. Kankaiden uusiminen on suhteessa tosi edullista, joten sellaiset voi vaikka sen 4 kertaa vuodessa tehdä kokonaan uusiksi. Parin vuoden päästä onkin jo aikamoinen valikoima laittaa seinälle. Kehyksen voi toki laittaa portaikkoon tai muuhun vastaavaan tilaan pystysuuntaankin.

Ottaisitko sinä tällaisen taulun kotiisi?

-Petteri

6 kommenttia:

  1. Näyttää hyvältä!
    Ensimmäinen ajatus tosin paremmasta ja hyvemmästä on, kuinka paljon kalliimpi se on vanhaan canvakseen verrattuna`?

    VastaaPoista
  2. No tuohon vaikea sanoa mitään järkevää ;) Canvas ja muut kangastaulut on noin periaatteessa aika hintavia tuotteita, kun niissä sitä käsityötä on jonkun verran. Sanotaanko, että ei niin kovin paljon kalliimpaa :) Canvastaulutkin on niin kirjavasti hinnoiteltu paikasta riippuen, laatueroista puhumattakaan.

    VastaaPoista
  3. Hauska idea! Meillä on kaapissa parikin kangasta odottamassa kehystämistä. Tässä tulikin hyvä vinkki, kiitokset siitä. :)

    VastaaPoista
  4. En tiedä miten erityyppiset kankaat käyttäytyy tämän kanssa, tässä kun kangas on aika tiukalla. Lähinnä mietin pysyykö silikoniommel ja venyykö kangas.

    VastaaPoista
  5. Mä olenkin pohtinut erilaisia ratkaisuja, millä saisin itselleni kivan taulun Vallilan Helsinki-kuosista. Tätä voisi harkita! Ja pakko ilmoittautua samalla lukijaksi, ihana koti teillä ja ah, miten rakastankaan valkoista sisustusta! Kunpa oma valkoinen sisustukseni olisi edes hieman lähempänä valmista!

    VastaaPoista
  6. Sitten vaan toteuttamaan, vähän erilainen ratkaisu mitä yleensä näkee :) Voiko sistustus olla ikinä valmis?:) Itsessä ainakin sen verran perfektionistin vikaa, että aina löytyy varmasti jotain paremmin sopivaa. Täytyykin paremmalla ajalla tutustua sunkin blogiin, jos vaikka löytäis jotain valkoisia vinkkejä :)

    VastaaPoista

Ilahdumme kovasti kaikista kommenteista :)