

Moni sauna oli toteutettu siten, että seinät olivat tummat ja lauteet vaaleat. Mukavaa vaihtelua tuo toisinpäin toteutettu värimaailma, huomaa myös laatoitetut seinäpinnat. Pidän kovasti.




Mosaiikkilaattaa käytetään paljon edelleen. Iskee kyllä ihan täysillä tuo tumma kiiltävä! Samassa kohteessa on myös tumma sauna, jossa valaistus on toteutettu kauniisti selkänojaan.




Betonia oli paljon myös pesutiloissa. Vaikka tuota on nykyään ihan joka paikassa, se näyttää silti ihan mielettömän hyvältä.


Lopuksi vielä ehdottomasti yksi messujen kauneimmista saunoista, ei sitä turhaan kehuta. Sekin löytyy muuten Casa Fortesta, josta aiemmin juttua täällä.

Kylppäreistä puheenollen, meillä oli suihkussa tänään nyrkin kokoinen sammakko! HYI! Onneksi se oli Petteri, kuka sen näki. Voi olla, että pakko käydä töissä suihkussa aamulla ;)
- Oona
Vähän olin meillekin miettinyt tuollaista, että saunaan tulisi tummat seinät ja vaaleat lauteet - hyvältähän ne ainakin kuvissa näyttävät! Muuten meillä onkin sauna jo siinä vaiheessa, että aletaan laittamaan paneeleita - heti lattian valamisen jälkeen. Sähkökiukaan tilalle tullee Misan puukiuas paikalliselta toimittajalta, mikäli viranomaiset antavat luvan siihen. :)
VastaaPoistaTeillä kyllä etenee remppa vauhdilla! Meilläkin haaveissa tuo puukiuas, kerro sitten mitä viranomaisten kanssa kävi :) Tuolla messuilla on yhdessä talossa mielenkiintoinen lämmitysjärjestelmä, puukiukaasta otetaan "hukkaan" menevä lämpö talteen ja käytetään se lämmittämiseen. En tosin muista mitä sillä lämmitettiin, mutta loistava idea!
VastaaPoistaTämä Oonan mainitsema lämmitysmuoto oli kaiketi alunperin 70-luvulla jo kehitelty, ei vaan lyönyt läpi silloin. Nyt kun sähkön hinta on mitä on ja nousee varmasti tasaisesti koko ajan, tällainen ratkaisu alkanut kiinnostamaan ihmisiä. Suht arvokas toteuttaa tietysti ja pitää kyllä olla himosaunoja ;) Meidän saunomisilla olisi tosi kylmää..
VastaaPoistaIlmeisesti Savumaxin talteenottojärjestelmästä, tai muusta vastaavasta kyse (http://www.savumax.fi/talteenottopiiput.php). Me ensin ajateltiin tuollaista takan yhteyteen, kun Uunisepät alkoivat tehdä yhteistyötä tuon Savumaxin kanssa. Jätettiin se kuitenkin ottamatta, kun sitten valittiin maalämpö.
VastaaPoistaKyllähän nuo löylytilat ovat kauniita/näyttäviä.Voisin hyvinkin viihtyä noissa löylyissä. Itselleni en kyllä rakentaisi noin täyteen noita lauteita.Rva:lle liikaa töitä,kun siivoaa sen varisseen vihdan/vastan tuolta rakenteista.
VastaaPoistaAi rouva joutuu ne siivoomaan? :) Ihan totta kyllä tuo käytännöllisyyspuoli, vaikka kauniilta toki näyttävät.
VastaaPoista