2.7.2013

Ulkoportaiden muutos

Kuistille vievien portaiden laudoitus on tehty aikoinaan väärin. Painekyllästetyt laudat on kiinnitetty suoraan kiviportaisiin, eikä välissä ole siis mitään koolausta tai muutakaan rakoa. Viime kesänä vielä ajattelin purkaa laudoituksen ja tehdä kunnon koolaukset ja käyttää uusissa askelmissa samaa lautaa mitä terassillekin meni. Tätä en loppukesästä sitten enää jaksanut alkaa tekemään.




Jossain kohtaa kävi mielessä, että mitäpä jos puretaan koko laudoitus! Lopputulos on varmasti siistimpi kuin puuviritys. Mietin myös, että jos betoni alla on kovin huonokuntoinen, voisi valaa pienen uuden pinnan siihen. Uteliaisuus voitti tässäkin ja otinkin testiksi muutaman laudan irti nähdäkseni missä kunnossa alla oleva kiviaskelma on ja miltä se ylipäätään näyttää.



Reilu tunti myöhemmin näky oli tämä:




Seuraavaksi vuorossa on sitten tulppien kaivaminen betonista irti ja maalikaupassa sopivan, riittävän kestävän maalin etsiminen. Väri tulee olemaan varmasti harmaa, hieman tummempi sävy. Samalla sävyllä maalataan myös ison kuivaustelineen runko terassin vierestä. Kaiteet voisi maalata vähän eri sävyllä vielä, saisi jonkun pienen jutun tuohon. Myös hitsaustaitoista (ja jolta löytyy vehkeet) kaveria pitää alkaa huhuilemaan, nimittäin yläosan kaikki kaideputket on katkottu julkisivurempan aikana. Vanhat kaiteet kun eivät enää olleet mahtuneet tuohon väliin. Jossain nuo palaset pitäisi tallessa olla, olivat aiemmin jemmassa portaiden alla.

Näen mielessäni jo, että tämä näyttää kyllä aika paljon paremmalta kuin uusittu lautapinta, joka ei alunperinkään kuulu tämän ikäiseen taloon. Noo, eipä kuulu tuo jonkun edellisen asukkaan laittama verhouskaan, mutta ollaan taas lähempänä sitä mitä sen pitäisi olla :)

(Omaan muistioon: Crocsit on todella huono idea hyppiä lautojen keskellä missä sojottaa ruuveja. Onneksi on jäykkäkouristusrokotus voimassa ja laastarilla selvittiin tällä kertaa.)

-Petteri

25 kommenttia:

  1. Kannatti olla utelias, ja minusta oikein hyvä päätös jättää laudoittamatta ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen itseasiassa kerran aiemmin yhden laudan irroittanut kun tutkin ja totesin miten tuo on oikeasti tehty.. :) Kyllä nyt kun laudat poissa olen ihan samaa mieltä. Tuollaiseksi saa jäädä!

      Poista
  2. Noista alkuperäisistä tulee hienot. Eikä noi kuvien perusteella näytä edes kovin huonossa kunnossa olevan. En ainakaan erota suurempia murtumia/halkeamia.
    Onkohan maalattu pinta märkänä liukas, pitääkö siihen laittaa jotain "karhennusta"?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nehän on ihan tosi hyvässä kunnossa kun ottaa huomioon niiden iän vielä. Tasaisin uusi väri pintaan niin näyttää jo oikeinkin hyvältä. Maalatta pinta on varmasti liukas märkänä, joten jotain karhennusta pitää laittaa.

      Poista
  3. Tässä linkki joka saattaa kiinnostaa
    http://www.workpen.fi/@Bin/123026/Liukastumatta+paras.pdf

    Joskus olen kuullut että hiekkaa voisi sekoittaa maaliin liukkauden estämiseksi.

    Nämä alkuperäiset portaat on mittasuhteiltaan paremmat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotain tuollaista meinasinkin tehdä, en halua kokonaan hiekoittaa portaita :) Eli saatan vetäistä ne askelmakohdat ja ylätason tuollaisella seoksella. MIttasuhteet on kyllä paremmat, samaa mieltä! Paljon sirommatkin.

      Poista
  4. Maalaa Betoluxilla ja siihen joukkoon karhennusta, saa sävytettynäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdinkin käymään RTV:llä ja sieltä sanottiin samaa. Varsinaisia ulkolattiamaaleja ei heidän mukaan enää olisi olemassa. (EU-juttuja). Ja kyllä, sävyt saa kaikista maalikartoista tähänkin :)

      Poista
  5. Kylläpä vaan on komeat betoniraput. Lopputulosta odotellessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No komeat ja komeat, jos väristä puhutaan :) Mietin kyllä hetken, kuka on halunnut punaiset portaat taloonsa.. :) Muuten on kyllä hienosti säilynyt ja tykkään yksinkertaisuudesta.

      Poista
  6. Heh, mä oon funtsinut mitä tekisin meidän portaille; betoniset :) ..ei olla maalattu, koska joku on joskus kertonut ettei niissä pysy mikään maali ja siksi funtsinut tuota laudoitusta eli ehkä ei kannata hyviä rappuja piilottaa !? Mua vaan ärsyttää kuinka nuo aina sammaltuu ja ovat talvella vaarallisen liukkaat eli saa jäätä hakkaa pois ja putsailla vähän väliä + ylin tasanne on liian kapea ja lasten kanssa epäkäytännöllinen kulkea. Oon jopa miettinyt pystyykö rappuja syventää uudelleen betonilla ja päälystää jollain karhealla laatalla !?

    Jeps, mut mielenkiinolla seurailen ja kuulen vaikka lissä vinkkejä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kai niissä ihan kunnolla tosiaan taida mikään maali pysyä. Jos Betoluxiin päädytään, joutuu sitä huoltomaalaamaan tarvittaessa. Sammaleeseen on kai olemassa omat aineensa, tai en minä tiedä :) Painepesurin turbosuuttimella lähti vanhasta pihakaivon kannesta sammaleet todella kätevästi!

      Liukkaus on kyllä sellainen, joka kannattaa ottaa vakavasti. Meillä pääsi lopputalvesta portaat kauheaan kuntoon ja todella vaarallistahan se on niissä kulkea.

      Poista
  7. Oooh, mitä ihanaa sieltä alta paljastuikaan. Lopputulosta odotellen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi ne ei ihan noin kirkkaat enää ole kun pinta kuivui :) Kuvattaessa oli märkä pinta. Aika pian näitä pitää alkaa kyllä maalailemaan, että saa kesän aikana kuntoon. Pinta tulee imemään maalia ihan hirveän määrän. Maalasin nimittäin Betoluxilla vanhan kivisijan betonilaatan makuuhuoneesta tuolla ja sitä sai tosiaan useita kerroksia levittää.

      Poista
  8. Paljon paremman näköiset nuo alkuperäiset! Oikeaa tyyliä :) ja ei minusta mitenkään hirveän pahassa kunnossakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ehdottamasti, sirommat :) Tykkään kovasti. Kunto on tosiaan yllättävän hyvä, ainostaan nuo kaiteet pitää fiksata.

      Poista
  9. En tiedä miksi kirjoitan tätä. En koskaan ole tykännyt kaidetöistä, koska niistä on tosi helppo tehdä rumat. En edes väitä olevani hitsaustaitoinen, se olisi häväistys,tai ainakin loukkaus hitsareita kohtaan.Uskoisin kylläkin saavani ne koottua. Pari asiaa kyllä pitäisi nähdä/tietää. Mitenkähän nuo ovenpielet on ennen tehty? Onko ollut omat pystytolpat,vai onko nuo "juoksut" olleet seinässä kiinni? Pitäisi myös nähdä ne poistetut osat. Yleensä ne poistetaan miten on helpointa.Ei siis ajatella,että ne myöhemmin laitettaisiin takaisin.Koska nuo osat ovat ilmeisesti tallella,niin voisi ajatella,että irrotettaessa on huomioitu mahdollinen takaisin laitto.Poistotavasta johtuen voi myös olla tarve lisämateriaalille. Olen vielä lomalla,enkä halua enkä viitsisi käydä työpaikalla.Jos kaiteden osalta työ ei ole akuutti,niin kolmen viikon kuluttua olisi ensimmäinen mahdollisuus.Tiedot haluaisin kuitenkin ennen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska aloitus! :) Ja aivan mahtavaa jos apu löytyy näinkin läheltä! Tuo ovenpieli on vielä tutkimatta. Samoin on tutkimatta mitä palasia löytyy tarkemmin, joka voisi paljastaa onko pystyä ollut vai onko seinässä ollut kiinni jotenkin. Kovin nätisti ne on kyllä poistettu, rälläkällä varmaan pätkitty. Syykin on selvä, olisivat olleet alkuperäisenä liian pitkät tuohon väliin. Tuossahan on tuo uusi pinnoite ja lisäeristys uutena välissä.

      Ukoisin, että vähän pitää kyllä soveltaa, että joku toimiva pystyratkaisu tuohon saadaan. Pituutta kaideosiin ei tarvita lisää, vaan hieman pitää poistaa siis.

      Eipä tällä projektilla mikään hätä ole, portaat on niin hyvin tehty (melkein 2m maan sisällä perustus), etteivät ne itsestään tuosta karkuun pääse. Vielä kun keksin missä ihmeessä ne pätkät majailee! Olivat alunperin portaiden alla tallessa, enkä taatusti ole niitä hävittänyt. Enkä usko, että urakoitsijakaan olisi kysymättä tuollaisia osia hävittänyt.

      Poista
  10. Unohdin jo nuo tulpat.Jos ne ovat vanhoja muovitroppuja,niin porakone ja vanha käytöstä hylätty poranterä voisivat toimia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muovia ovat kyllä. Olen tottunut näitä erilaisilla meisseleillä ja pihdeillä kaivelemaan, mutta tuo poranteräkonsti voisi olla kaikista siistein ratkaisu. Kiitokset vinkistä! Tämä testataan!

      Poista
  11. Mä rakastan seurailla tätä teidän Rintsikka-projektia.
    Talo on, kun aarre-arkku.
    Välillä löytyy kaivamisen jälkeen aarteita jotka kunnostuksella saa loistoonsa ja välillä pikku pettymyksiä.
    Kunniotan kyllä entistä enemmän ihmisiä ketkä ovat niin pitkäjänteisiä, että jaksavat remontoida ja kunnostaa. Oma luonteeni ei kyllä sopisi tuohon hommaan, muuta kun suunnittelun osalta... ;)
    Kaikki mulle nyt heti! :D

    Rapsuja Tikrulaiselle. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No aarteista en tiedä.. nämä aarteet kun vievät rahaa :)

      Ehkä tällaisen repimisen ja kunnostamisen jälkeen joskus sitten arvostaa ihan eri tavalla taas kokonaan uutta ja uuden tekemistä. Opettaahan tämä myös paljon :) Vasta yksi pulmakohta ilmennyt portaikossa, joku on hienosti päässyt ohittamaan ongelman laittamalla lastulevyn siihen.

      Poista
    2. Niin ja rapsut tietenkin meni perille! Sammakkona taas jaloissa matolla!

      Poista
  12. wau!Paljastuipa sieltä ihanat raput :) Kiva blogi teillä :)
    //Pia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pia! Reilun tunnin purkaminen tähän asti, ei missään nimessä paha homma tehdä. Lopputulos on omassa päässä ainakin aika kivakin :) Saadaan todella rajusti perustetut vanhat portaat vähän niinkuin uusina käyttöön :)

      Poista

Ilahdumme kovasti kaikista kommenteista :)