17.8.2013

Häämatkalle!

Varoitus! Postaus voi nostattaa matkakuumeen! :)

Häistä on kulunut jo reilu puoli vuotta. Tänä aikana ja ennen sitä ei juuri ajatusta annettu häämatkalle. Malediivit oli molempien haaveissa kuitenkin. Katsoimme joitain kuvia, hintoja emme niinkään. Malediivit taisi siirtyä ajatuksista matkustusajankohdan vuoksi, sinne olisi pitänyt lähteä heti keväällä häiden jälkeen tai sitten 2014 keväällä. Lisää rahaakin olisi tarvinnut aika kasan matkakassaan.

Kovin paljon kaukokohteita ei kyllä olekaan, mihin mieli tekisi lähteä. Meksikoa katsoimme kaikista pisimpään, hinnat nousivat melkein viikoittain. 8 päivän reissu sellaisella hinnalla, ei kiitos. 15 päivän hinta taas karkasi kohtuuttomaksi. Meidän matkabudjettia taitaa rasittaa pieni vaatimustaso, hakuehtoihin laitettiin ainoastaan 4 tai 5 tähteä ja all inclusive oli ehdoton. Onhan se sentään meidän häämatkamme, seuraavalla kerralla hieman vaatimattomampikin menee :) Seuraavalla tarkoitan muuta lomamatkaa, en seuraavaa häämatkaa :)




Nyt on kuitenkin matka ollut jo hetken varattuna ja pakkaammekin shortsit ja biksut kasseihin tammikuussa. Lennämme Helsingistä Keniaan, tarkemmin Mombasaan (koneena sellainen pieni Boeing787 Dreamliner), josta bussilla tunnin matka Tiwi Beachille. Siellä sitten ollaan ja nautitaan 15 päivää. Kasseihin pakataan myös koko kamerakalusto sekä mahdollisesti myös lainakalustoa, sillä olemme varanneet myös 2 vuorokauden safarin Tsavon kansallispuistoon. Puisto on Kenian suurin ja hyvin lajirikas. Näkyy sieltä myös muuten Kilimanjarokin, Afrikan suurin vuori. Tsavon maisemia voi kurkata googlen kuvahaun kautta tästä!

Onko siellä Afrikan matkaajia? Entä onko Kenia tuttu? Sellaiset fiilikset, että tämä valintamme oli aivan nappi. Uskon nimittäin Kenian tarjoavan sellaisen elämyksen, joka ei ihan hetkessä unohdu.




Huomenna sunnuntaina meidän pikku hauvatyttö Stella haetaan kotiin!

-Petteri

(Kuvat: www.finnmatkat.fi)

22 kommenttia:

  1. Olin keväällä 2011 viisi kuukautta opiskelijavaihdossa Etelä-Afrikassa :) Kävin mm. Krugerin kansallispuistossa, joka oli kokemuksena aivan mieletön. Voin kyllä lämpimästi suositella Afrikkaa matkakohteena, käsittämättömän kaunis maa, josta löytyy paratiisin näköisiä (ja tuntuisia) upeita hiekkarantoja ja ihania ihmisiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin olen ymmärtänyt, että vaikka nytkin melko luxusta luvassa, näemme kyllä silti sitä aitoa Keniaakin. Ja nimenomaan sitä luontoa. Tässäkin kohteessa ranta on pyritty pitämään tyhjänä, muutama puinen rantatuoli vain näkyi. Uskon, että ihmiset ovat kyllä hyvinkin ystävällisiä, jotenkin erilailla mihin on tottunut. Kovat odotukset :)

      Poista
  2. lyhyesti ja ytimekkäästi WAU!! sanattomaks vetää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsotaan sitten helmikuussa oliko se miten WAU :) Odotukset on ainakin korkealla ja niitä voi nostaa tässä vielä korkeammallekin, sen verran pitkä aika vielä lähtöön..

      Poista
  3. Ihan mahtava!! Afrikan matereelle en ole vielä päässyt käymään, joten ei vinkkejä, mutta hienoa että te menette. Toivottavasti jaksatte, ehditte, maltatte kuvata paljon ja tehdä ainakin jälkikäteen matkaraporttia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lupaan kuvata PALJON! Ja eiköhän me jotain kuulumisia saada matkaltakin laitettua :)

      Poista
  4. Oih ja voih! Teille tulee varmasti ihan mieletön häämatka!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän :) Tuo kohde taitaa olla siitä aika hyvä, että kelit on aivan varmasti hyvät. Tuntuu vielä kovin kaukaiselta, vaikka lähtö on itseasiassa aika tarkkaan 5kk päästä..

      Poista
  5. 2 Afrikan matkaa on tehty, kap verdelle, eli toiselle puolen mannerta kun mitä te menette. 5 tähden hotelli ja all inclusive, eka kerta viikon ja toinen 2. Ikinä ei ole oltu niiiiin "lomalla" kun näillä matkoilla. Kolmas kerta tulee vielä varmasti! Plussaa esim. erittäin hyvä ruoka, puhdasta ja siistiä, hyvä palvelu, ei sisäänheittäjiä ei kaupustelijoita ei edes kauppoja ja shoppailumahdollisuutta.. Senkun olet ja nautit, rahaa ei tarvitse ja todella halpaloma kun mitään ei tarvitse ostaa. Mahtavaa lomaa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me muuten ollaan oltu myös Kap Verdellä :) Oltiin kai ensimmäisenä vuonna kun sinne Finnmatkat alkoi matkoja tekemään. Boavistalla ja hotellina Riu Karamboa. All inclusive myös, ei tarvinnut kyllä miettiä ruoka-asioita. Eipä siinä kylässä tainnut ruokapaikkoja olla kuin pari hassua, joten tällaisiin kohteisiin tuollainen ruuat sisältävä on ihan paikallaan. Ruoka oli kyllä maittavaa ja palvelu pelasi :)

      Poista
  6. Oi wau, teillä on varmasti aivan mahtava reissu edessä!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan :) Safaria odotan kyllä itse varmasti yksittäisenä asiana eniten. Eläimet on kuitenkin aina ollut lähellä sydäntä ja täällä on mahdollisuus nähdä ne luonnollisessa ympäristössään, mielettömissä maisemissa vielä. Sitä ei vielä edes käsitä, miten paljon siellä on erilaisia eläimiä :)

      Poista
  7. Vaikka luin heti alusta että saattaa aiheuttaa matkakuumetta - avasin postauksen silti. Ja niin siinä sitten kävi että kuume nousi. Olette tehneet varmasti huippuvalinnan!! Afrikka kiinnostaa kovasti, ja viimeksi oli jo todella hilkulla ettei lähdetty tuonne Kap Verdelle. Mutta sitten en muista enää miksi ei siihen päädyttykään. Onneksi tätä kuumetta päästään hieman rauhoittamaan ensi kuussa, vaikkakin vain tänne Euroopan puolelle :)

    Kuvia sitten kiitos paljon ja ennenkaikkea kokemuksia matkan jälkeen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu kun varoitellaan heikoista jäistä, sinne aina joku menee :) Olen samaa mieltä, että valinta oli kyllä lopulta varmasti huippu. Tuo Kap Verde on kyllä vähän sellainen, mielipiteitä jakava paikka. Boavistalla ei nimittäin oikeasti ole pitkäksi aikaa mitään tekemistä, eli pitääkin asennoitua siihen, että suurimman osan reissusta rentoutuu ja nauttii olostaan kivassa kelissä isolla hotellialueella :) Kyllä nuo lähimatkatkin on ihan kivoja, katkoo arkea sopivasti.

      Kuvia ja kokemuksia tulossa :)

      Poista
  8. Kuulostaa upealta reissulta! Oma haaveeni on myös joskus päästä safarille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän siitä sellainen tulekin :) Haaveita pitää aina olla, että sitten voi niitä toteuttaa ja vetää listalta yli!

      Poista
  9. Hienolta vaikuttaa. Ja ehkä All inclusive on silloin paikallaan, jos kohde on semmoinen, jossa ruokapaikkoja ei hirveesti ole. Meillä ei all inclusivea ole ikinä ollut ja pyrimme sitä välttämäänkin, kun tuntuu, että se jotenkin "sitois" liikaa. Meillä kun se ruokapaikan valitseminen on usein se päivän kohokohta. ;)

    Afrikasta on sen verran kokemusta, että oltiin vuosia sitten 2 viikon reissu Gambiassa. Hauskaa oli, luksuksesta ei tietoakaan (okei, jonain iltana oltiin syömässä jossain hiukan fiinimmässä hotellissa). Osa paikallisista oli varsin rasittavia, kun roikkuivat/kerjäsivät kimpussa vähän väliä. Toki pikkuhiljaa oppi keinot, millä niistä pääsi. Löytyi kyllä sitten taas kivojakin tyyppejä. Yhden naisen luona käytiin syömässä ja hän oli meillä ns. oppaana, kun mentiin taksilla vähän kauemmas hiukan isompaan yökerhoon.

    Oli myös ihan hauskaa istuskella yöllä pilkkoåpimeessä pikimustien rastakundien kaa reggaeta kuunnellen olutta juoden, samalla kun kundit veisteli kirahveja myyntiin. ;)

    Oma kokemuksensa myös se, kun rastatukka taksikuski polttelee heinää samalla kun ajelee autoa. Ja ne tiet.... Välillä jouduttiin työntämään, kun oli niin kuoppasta/pehmeetä hiekkaa.

    Mutta loistoreissu oli. Tuo oli siis luonnollisesti ajalla ennen lapsia. :)Rannat oli kyllä loistavat ja ruoka oli hyvää.

    -Marie

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä tuosta All inclusivesta. Kap Verdellä esimerkiksi kylässä oli vain pari ruokapaikkaa, josta eräs ruotsalaispariskunta sanoi, että ruoka ei ollut erityisen hyvää. Sitten olet näiden paikkojen varassa 2vkoa. Aamupalakin hotellissa oli ollut aika heikko. Ja kyllähän sitä siitä huolimatta voi käydä pari kertaa illallisella jossain muualla kuin siellä hotellilla, hintataso kun varmasti tuollakin on aika alhainen totuttuun.

      Luulen, ettei sellaista lomakohdetta ole olemassakaan missä ei näitä kaupustelijoita olisi :)

      Teillähän on hauskan kuuloinen matka ollut kun siitä vieläkin kerrottavaa riittää :) Oletteko harkinneet menevänne joskus ehkä samaan paikkaan lasten kanssa, hieman erilaisella ohjelmalla tosin :)

      Poista
  10. Vaude! Varmasti upea reissu tiedossa (: Afrikka on mantereena itselle vielä ihan pimeän peitossa, mutta ehkä joku päivä itsekin pääsee Savannille tutustumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Afrikka kyllä kiehtoo itseänikin kovasti. On jotenkin käsittämätöntä, miten tuollaista elämää eletään tänä päivänä, siis sellaista mitä siellä kylissä elellään. Ja se eläinmäärä! :)

      Poista
  11. Aivan varmasti tulee mahtava reissu, en ole itse käynyt mutta ystäviä ympäriltä kylläkin. Kamerakalusto on kyllä ehdoton, sen verran mahtavia savanni-kuvia on tullut nähtyä. Äkkiä tämä syksy menee niin pääsette hanimoonille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin meneekin, nyt on pian jo syyskuu :) Kamerajuttuja pitää kyllä vähän sumplia, nykyisellä setillä toki saa kauniita maisemia kuvattua, mutta ei niitä kauempana oleva eläimiä. Tietää kyllä jo nyt, että käsimatkatavaroihin ei tule mahtumaan muuta kuin kuvauskamoja :)

      Poista

Ilahdumme kovasti kaikista kommenteista :)