
Maanantaina maalataan toinen ja samalla viimeinen kerros joka saa sitten kuivua vähintään viikon. Tänä aikana kuitenkin voi mm. listoja ja sähköhommia tehdä. Listoja emme ole ehtineet tosin vielä edes käydä katsomassa :)

Monessa yhteydessä olen lukenut Betoluxin kammottavasta hajusta. On totta, että se käryää aika pahasti, mutta maalatessa ei sitä juurikaan huomaa. Ja kun tuota tarvitsee muutaman kerran haistella, en pidä sitä ongelmallisena. Vielä emme tiedä, kauanko tuoksua on huoneessa mutta pyrimme tuulettamaan päivittäin huonetta maalauksen jälkeen.

Ylläolevassa kuvassa näkee nuo raot aika hyvin, iso osa noista menee toisen kerroksen jälkeen piiloon. Toivon ainakin niin. Saatamme myös maalata vielä kolmannen kerroksen, Tikkurilan mukaan saadaan aika kiva pinnoite sillä aikaiseksi. Tänään ohjelmassa vielä talvisempien vaatteiden etsimistä, pakkailua ja muutamien postauksien kuvien kuvaaminen. Yöllä on lähtö loppuviikoksi perinteiselle lasketteluretkelle Itävaltaan alppihiihdon maailmancupin avauskisoja katsomaan.
-Petteri
POSTAUKSEN VANHAT KOMMENTIT POIMITTU TALTEEN TÄHÄN, KOMMENTOINTI TOIMII KUITENKIN NORMAALISTI.
Upealta näyttää!! ♥
Kiitos ♥ Enää loppurutistus!
Tosi kaunis lattia! Ja nuo raot näyttävät ainakin kuvissa just kivoilta, tuo vähän särmää moderniin tapettiin ja betoluxin kiiltävään pintaan :)
Kiitos J ja kiva kun jätit kommenttia! :) Mäkin tykkään pienistä raoista ja siitä, että se myös näyttää vanhalta. Kuitenkin vähä non paikattavaa, muutamassa paikassa vähän liian leveät railot ;)
Toi on niin ihana jo nyt. Valmiina siis täydellinen, kuten arvelinkin. ♥
Petteri, oikein hyvää matkaa ja pidähän itsestäsi huoli.
Oona, pidä sä Rintsikka pystyssä... Onneksi sulla on pusukamu Tikrulainen siellä. ♥
Rapsuja sille pikkuruiselle ihanuudelle. ♥
Petteri, oikein hyvää matkaa ja pidähän itsestäsi huoli.
Oona, pidä sä Rintsikka pystyssä... Onneksi sulla on pusukamu Tikrulainen siellä. ♥
Rapsuja sille pikkuruiselle ihanuudelle. ♥
Uskon, että siitä tulee kyllä oikein ihana ♥
Kivan kelin heitti sitten mulle ja kesärenkaille. Siihen ei Tikrukaan auta ;)
Kivan kelin heitti sitten mulle ja kesärenkaille. Siihen ei Tikrukaan auta ;)
Oijoi! Valkonen lattia ♥ ja tuo tapettiki ihan täyvellinen tuonne! Erittäin hyvältä näyttää jo nyt makkari ♥
Kiitos tuhannesti! Ja kiva kun jätit kommenttia :) Tuo on jo nyt ihan mun lempihuone vaikkei vielä ole edes valmis :)
Hei! Upeelta näyttää, en meinaa pysyä pöksyissäni kun jännitän jo lopputulosta, josta tulee varmasti upea! Hyvää reissua! Taitaa tarvita täällä kotosuomessakin niitä talvivaatteita piakkoin :)
Ei mitään paineita kasata ;) Tosiaan enää loppurutistus, sitten se on siinä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ilahdumme kovasti kaikista kommenteista :)