23.11.2012

Vain elämää

Tänne ei paljon muuta kuulu kuin vain sitä elämää ;) Nyt on tapahtumassa myös ensimmäinen kerta, kun olemme Tikrun kanssa ihan kaksistaan koko viikonlopun. Oona nimittäin kaapattiin töistä iltapäivällä omiin polttareihinsa. Uskoisin, että onnistuttiin täysin yllättämään ajankohdan kanssa. Tänään tuli tietooni myös huomiselle vähän extrakivaa, mennään Tikrun ja koirakamun kanssa uuteen koirauimalaan, joka vihdoinkin kuukausien odottamisen jälkeen saatiin avattua 10min ajomatkan päähän meiltä. Aiemmin lähin uimala on sijainnut Hyvinkäällä. Iltapäivän uimareissu väsyttää innokkaan uimarin niin tehokkaasti, että saan varmasti ihan rauhassa jatkaa keskeneräistä makkariremppaa. Haaveissa on saada sänky siirrettyä yläkertaan ensi viikonloppuna. Huomenna olisi myös tarkoitus ehtiä käymään Ikeassa ostamassa makkariin aiemmin suunniteltu tasoratkaisu sänkyä vastapäiselle seinustalle.



Aiemmassa kurkistuksessa makuuhuoneeseen näkyi kuvissa iso lasiastia, jossa oli valkoisia liljoja. Tämä oli Oonalta loistava oivallus, tuossa astiassa kun on aiemmin ollut vain iso kynttilä kivien päällä. Nyt kun liljat ovat vähän enemmän auenneet, kipaisin hakemaan ne takaisin alakertaan ja Puppy sai väistyä näiden tieltä, eikös ookin aika kivat? ;) Puppy taitaa nyt päästä vähän pidemmäksi aikaa piiloon, jotenkin se ei ole vain sopinut mihinkään missä se on majaillut.




Millaisia viikonloppusuunnitelmia siellä ruudun toisella puolella on? Hyvää viikonloppua!


-Petteri
POSTAUKSEN VANHAT KOMMENTIT POIMITTU TALTEEN TÄHÄN, KOMMENTOINTI TOIMII KUITENKIN NORMAALISTI.

    IMAGE kirjoitti 23.11.2012 klo 19.50
    Noi liljat on niin kauniit. Ja ihan mielettömän hyvä oivallus Oonalta. :)
    Viettäkäähän Tikrulaisen kanssa kiva uimapv huomenna...

    Täällä ajateltiin sisustaa, tuunata, levätä, shoppailla, viettää appiukon synttäreitä ja mennä leffaan viikonlopun aikana. :D

    Ja Tikrulle rapsuja paljon. ♥
    Jenni kirjoitti 23.11.2012 klo 20.08
    Sattuipa sopivasti, itse nimittäin juuri kotiuduin koiran kanssa Helsingin koirauimalasta. :) Mahtavaa, kun koirille on keksitty omia uimahalleja. Uiminen on hyvää liikuntaa ja nyt sitä voi tehdä ympäri vuoden.
      Petteri kirjoitti 24.11.2012 klo 10.46
      Tämä meidän lähelle avattu on kyllä tosi kiva juttu vaikka ei altaat olekaan niin isoja kun voisi olla ;) Sen lisäksi, että se on hyvää liikuntaa, meidän kaveri on ainakin ihan hulluna siihen uimiseen, mikään ei ole mukavampaa eikä lopettaa voisi koskaan.
    Anna kirjoitti 23.11.2012 klo 22.33
    Nuo viherkasvit sopivat molemmat tosi kivasti valkoisen kanssa. Muutenkin olen itse löytänyt pitkästä aikaa innostuksen pitää meilläkin kotona kaikkea vihreää elossa.

    Me ajateltiin testata Turun lahja Tampereen koirille ensi viikolla, kun tulee muutenkin taas asiaa sinne. Ollaan odotettu tänne uimalaa myös yli vuoden... Ensimmäinen yritys kaatui kai lattian kantavuusongelmiin ja sen jälkeen ei ole kuulunut mitään. Hyvinkäällä on tullut käytyä kerran, mutta sinne on melkein aina vähän pakko erikseen lähteä, kun ei ole muuta asiaa sille suunnalle, eikä agilitykisojen (joita Hyvinkäällä sentäs järjestetään) kanssa samana päivänä oikein ilkeä uittaakaan, fyysisesti muutekin riittävän raskasta.
      Petteri kirjoitti 24.11.2012 klo 10.50
      Tuo anopinkieli on kyllä jännä kaveri, se on pysynyt hengissä ja hyvässä kunnossa jo pitkään. Meilläkin ollut vähän taipumusta tappaa noita lyhyessä ajassa. Tuo on ilmeisesti valon kannalta todella hyvä paikka sille. Muuten saa harvakseltaan vähän vettä ja koristekivet pitävät kosteuden paremmin, ettei haihdu niin nopeasti. Ei taida olla lannoitettakaan saanut koskaan, silti se jopa kukki vähän aikaa sitten.. ja kyllä, anopinkieli myös kukkii :)

      Mehän ei ehditty Hyvinkäällä koskaan käymään itse, pitkään suunniteltu reissu kaatui Tikrun vatsavaivoihin eikä sitä sitten tultu lähdettyä. Kesällähän meillä on tässä lähellä monta hyvää uimapaikkaa, joten tämä uimala on talvikaudeksi kyllä tosi kiva asia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdumme kovasti kaikista kommenteista :)