2.4.2013

Keväistä

Nyt vihdoin keväinen fiilis alkaa saapumaan Rintsikkaankin ja viime vuoden tapaan sitä tuodaan sisustukseen ripauksella keltaista väriä. Vielä ainakin keltaista on hyvin pieninä asioina lähinnä olohuoneessa, mutta suunnitelmia sen levittäytymiseksi koko alakertaan ja makuuhuoneeseenkin on tehty :)

Nyt pääsiäisen aikaan keltaista on myös kukissa. Olen aivan ihastunut sohvapöydällä olevaan narsissiin, tämän onkin jo toinen yksilö. Saimme myös sunnuntain illallisvierailta ihanan narsissikimpun, joka pääsi todella monikäyttöiseksi osoittautuneeseen korkeaan lasiastiaan.


 


Pääsiäistä muuten vietettiin täällä todella leppoisissa merkeissä: lepäiltiin, ulkoiltiin, juhlittiin, kyläiltiin ja syötiin hyvin. Tulipa sunnuntaina valmistettua lammastakin ensimmäistä kertaa ja se jopa onnistui loistavasti. Nyt kuitenkin uusi viikko käynnissä, nauttikaamme siitäkin! :)

-Oona

15 kommenttia:

  1. Bongaatteko Tikrun hännän yhdestä kuvasta? :)

    VastaaPoista
  2. Keltainen kyllä piristää näin kevään korvalla.
    Tuo sitä auringon lämpöä sisällekin : )
    Olipas kiva kuulla, että lammas voi onnistua ensimmäiselläkin kerralla - me ei olla koskaan
    uskallettu sitä laittaa : )

    Ps. Tuo teidän taulukollaasi on tosi kiva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä keltaisessa on jotain jännää vetovoimaa :)

      Kyllä tekin lampaassa varmasti onnistuisitte, rohkeasti kokeilemaan :)

      Poista
  3. Ihania kuvia! Itse en ole keltaisen ystävä omassa kodissani, mutta teillä se kyllä toimii :)

    http://ladyblueisinthehouse.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla! :) Keltainen vaatii erittäin pelkistetyt värit ympärilleen, sen puolesta sopisi teillekin :)

      Poista
  4. Vau, upeaa! Kaunista kertakaikkiaan, kaikki sopii niin hyvin yhteen :)

    VastaaPoista
  5. Uusi lukija ilmoittautuu :) Olen kyllä jo joskus aiemminkin rintsikkaa lukenut mutta nyt löysin tänne uudelleen ja liityin lukijaksi.
    Tervetuloa vastavierailulle!
    http://uuttavanhaalainattua.blogspot.fi/
    T.Ani

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno juttu ja iva, että olet liittynyt mukaan! Toivottavasti viihdyt :)

      Poista

Ilahdumme kovasti kaikista kommenteista :)