Kuten kuvista näkyy, ruokailuhuone on taas ruokailuhuone yli kahden kuukauden tauon jälkeen. Hieman keskeneräisenä jouduimme sängyn makkariin siirtämään, koska keskiviikkona järjestämme suunnitteluillallisen kaasojen ja bestmanien kanssa. Uudet kynttiläjalatkin pääsivät vihdoinkin suunnitellulle paikalleen.

Mukava viikko tulossa, suurin stressi rempasta on poissa ja viikko muutenkin on katkonainen itsenäisyyspäivän takia. Onko teillä jotain perinteitä miten vietätte itsenäisyyspäivää tai sen aattoa?
-Petteri
POSTAUKSEN VANHAT KOMMENTIT POIMITTU TALTEEN TÄHÄN, KOMMENTOINTI TOIMII KUITENKIN NORMAALISTI.
Minttukaakao niin kuuluu talveen :)
Me ollaan miehen kanssa tavattu itsenäisyyspäivän aattona, joten meillä juhlitaan itsenäisyyden ohella myös kaksinaisuutta :) Perinteisesti silloin viimeistään viritellään joulua kotiin, ja onhan sen kaiken muun hyvän lisäksi itsenäisyyspäivä myös yksi vapaapäivä lisää rakkaiden kanssa vietettäväksi.

Niin kuuluukin! Ja lasketteluun! Vapaapäivänä lähinnä itsekin pidän tuota, ei siinä sen ihmeellisempia perinteitä meillä ole. Hyvää itsenäisyys- ja kaksinaisuuspäivää teille! ;)
Mistä noita tuollaisia "karvapäällisiä" saa minttupulloihin? Myykö Alko vai..? Kuvat sai hyvälle tuulelle anyway :) Kiitos kivasta blogista!
Karvapäällisiä oli noissa pulloissa Alkossa ainakin edellisvuonna, saattoi viime vuonnakin olla vielä jossain. Muistaakseni tuo meidän takki on siirtynyt toiseen pulloon parikin kertaa. Alkossa on muuten maan paras asiakaspalvelu, kannattaa kysellä onko niitä mahdollisesti tulossa, aika usein on erittäin halukkaita selvittämään asioita.
Ole hyvä, kiitos kehuista ;)
Ole hyvä, kiitos kehuista ;)
Näyttää hyvältä ja pakkohan tuota on testata mahd. pian.
Alko on muuten hyvä esimerkki mitä monopoli voi tarkoittaa myös hyvässä mielessä, kun kilpailu ei ole polkenut hintoja ja palvelua alas.
VR on sitten huono esimerkki, missä hinnat on korkeat ja palvelu perseestä.

Se on hyvää ;) Alkossa on mukava kysyä apua esim. viinivalinnoissa, kun tietää varmasti saavansa hyvää palvelua. Niitähän taidetaan jatkuvasti kouluttaakin, että tieto on myös ihan hyvää eikä vaan jotain höpinää ja myyntipuheita ;)
:D
Oona tekee postauksen hienosta menusta kattauksineen ja Petteri minttukaakaosta. Plussa hienosta asettelusta ;)
Uusien kynttilänjalkojen linkki ei toimi. Olivat niin kivan näköset tutustumisillan kattauksessa, että jäin miettimään jos joulupöytään itsekin sellaiset haluaisin. Meillä kun ei ole niin väliä vaikka ei kaikkia näkisikään...

Mut kaikki vie kielen mennessään? ;) Meillä ehkä tykätään vähän herkutella.. Tikrukin nautti ison putkiluun kanssa useamman tunnin. Linkki korjattu, olin jostain ihmeen syystä linkannut sen tähän samaan postaukseen, nyt siis toimii! Hah, syötte toisiltanne piilossa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ilahdumme kovasti kaikista kommenteista :)