15.12.2012

Tuunataan lisää Ikeaa


Muistatteko, kun aiemmin tuunasimme vähän meidän Ikean Paxia? Pian 3 kuukautta purettuna ollutta Paxia tuunattiin eilen vähän lisää. Täältä voit katsoa minkälainen kokoonpano meidän vaatekaapissa on. Liukuovissa on siis maitolasit, joista näkyi aika hyvinkin läpi. Varsinkin värikkäät vaatteet tai kassit paistoivat aika rumasti lasien läpi. Sain viikolla ihan älyttömältä kuulostavan idean teipata lasit takapuolelta valkoisella tarralla.
Homma voi kuulostaa helpolta, mutta ei se ihan yksinkertaista ollut. Aikaa saatiin J:n kanssa menemään sellainen tunti per liukuovi. Katsoimme, että on parempi irroittaa lasit yksi kerrallaan ja teipata lattialla. Apuna teippauksessa oli mieto seos Fairyvettä sekä J:n ammattitaito ja muut välineet. Väittäsin, ettei ole olemassa asiaa mitä tämä mies ei teippaisi :)
Lopputulos oli erittäin hyvä, vaikka ehkä odotin vähän valkoisempaa. Lasin sävy itsessään on sen verran harmaa, ettei valkoisemmaksi tuota saa millään. Ensimmäisen ja viimeisen kuvan välillä näkee jo vähän eroa. Todellisen eron näkee kyllä vasta kun saadaan Pax taas kasattua ja kuvattua. Ennen ja jälkeen kuvia siis luvassa.
Tänään olen viimeistellyt makkaria, muutamia listan pätkiä ampunut kiinni ja pientä maalaushommaakin mahtunut aamupäivään. Seuraavaksi pitäisi yhdessä katsoa kattovalaisimen paikka ja vetää johto sille. Kytkin ja jakorasia onkin ja aiemmin laitettu, niiden seinään kiinnitys jäljellä. Tämän jälkeen voikin jo alkaa kasaamaan Paxia, ehkä sitä odotetuinta asiaa. 3kk ilman vaatekaappia on ihan kamalaa.
Hyvää lumista viikonloppua!
-Petteri
POSTAUKSEN VANHAT KOMMENTIT POIMITTU TALTEEN TÄHÄN, KOMMENTOINTI TOIMII KUITENKIN NORMAALISTI.

    Johanna - Taloja ja Toiveita kirjoitti 17.12.2012 klo 13.35
    Loistotuunaus! Itse en edes uskaltaisi lähteä kokeilemaan, voi tulla sellaista jälkeä, jota ei edes itse kehtaisi katsella.
      Petteri kirjoitti 18.12.2012 klo 10.02
      Nyt kun pax taas kunnossa, huomaa eron selvästi ja kyllä kannatti! Tässähän oli riski saada joku lasi rikki pelkästään irroittamisen aikana jo. Ilman liukastetta ja tietoa miten teippi käyttäytyy voi ihan oikeasti saada aivan hirveän näköisen lopputuloksen ihan suorallekin pinnalle :)
    Portti R kirjoitti 17.12.2012 klo 15.40
    Hämmennetääs soppaa hieman. Teipattiin/kalvotettin lasiovet sisäpuolelta,että ulkopuoli olisi halutun oloinen.Periaatteessa kaikki muuthan toimivat juurikin toisinpäin(yritykset).Tässä tapauksessa ulkopuoli onkin sisäpuoli.Ensin tuli mieleen,että suojaahan se nämä häävaatteet auringon paisteelta,toiseksi ne pari huonoa makuhuoneen vaatekaappi vitsiä.
    J.tä en kyllä suosittelisi urheiluvammoihin.Tulevalla rva:lla on kyllä parempi tietämys.Kinesia teippaus antaa myös Oonalle luvan käyttää" karamelli" värejä.
      Petteri kirjoitti 18.12.2012 klo 10.05
      Juuri näin tehtiin :) Kyllähän noita ikkunoitakin teippaillaan usein sisäpuolelta. Nuo pari huonoa vitsiä oli oikein hyviä, ilman kirjoittamistakin :) Ja annan jatkossakin Oonan hoitaa nuo toisenlaiset teippaukset, J käyttäisi kuitenkin kuumailmapuhallinta aiheuttaen pahat palovammat..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdumme kovasti kaikista kommenteista :)