Lauantaina sisustuskirppiksen jälkeen kävimme siis Ikeassa. Sieltä mukaan tarttui pinkki ja keltainen jakkara, joita olen suunnitellut aurinkotuolien viereen pöydiksi. Enää puuttuu vaan ne aurinkotuolit :D Voihan jakkaroita käyttää myös niille tarkoitettuun toimintoon, jos on vaikka enemmänkin ihmisiä viettämässä iltaa. Samaa sarjaa jakkaroiden kanssa löytyi myös muita kivoja kalusteita, kuten penkki ja pöytä.

Toinen hankintamme Ikeasta oli Vågö-tuoli, jota ehkä voi jo blogituoliksikin kutsua? :) Mietimme pitkään ottaisimmeko jonkin värikkään, mutta päädyimme kuitenkin tuttuun ja turvalliseen valkoiseen. Mustakin olisi ollut kiva, mutta siinä istuminen voisi olla mahdotonta kuumuuden takia. Terassilla ei ole muuta valkoista (!!!), joten täytyy keksiä sinne jotain.

Tehosteväreinä käytämme siis pinkkiä ja keltaista, meille tulee siis väriä! Jakkaroiden lisäksi tähän mennessä löytyy pieniä kukkaruukkuja, hankintalistalla on myös sisustustyynyjä Mustavalkoisuuden ystävänä hieman pelkään, että meneekö väreillä leikkiminen hieman yli ja kokonaisuudesta tulee mauton. Se jää nähtäväksi siihen saakka kunnes terassin kaikki komponentit ovat paikoillaan.
-Oona
OI, Vågöt! Mä niin haluaisin omalle uudelle parvekkeelleni tuommoiset :) *kade*
VastaaPoistaOnko sun parveke niin iso että saisit ees yhden mahtumaan?:) Noita tullaan varmasti näkemään paljon tänä kesänä.
VastaaPoistaSiitä tulee herkullinen. Hyvät värit olette valinneet... ;)
VastaaPoistaJopa on kivan väriset jakkarat. Oikeat väriläiskät.
VastaaPoistaSiintä tulikin mieleen kun etsitte takkaa niin tsekatkaa Nunnauunin mallit.
http://www.nunnauuni.com/suomi/tuotteet/injektoritakat/puhdaslinjainencentus.html
http://www.nunnauuni.com/suomi/tuotteet/injektoritakat/injektoritakkagenius.html
noissa mukana rahti+asennus.
Jotenkin tulee Tintti-sarjakuva mieleen.
Nunnauuneja vähän katselinkin aiemmin. Tuo avaruualus on aika hauska, siinä on jotain tosi vanhaa myös. Se on varmaan tuo muoto mikä muistuttaa pönttöuuneista. Tuota tinttitakkaa en kyllä näkisi meillä, täällä kun ei ole juuri mitään pyöreää muotoa. Tuo Centus olisi muodoltaan kiva, paino siinäkin mietityttää vaan. Rakennesuunnittelija pitäisi jossain kohtaa löytää kellariremppaa varten, samalla voisi tuota yläkertaa alustavasti katsoa, mitä tuollainen normaali lattia kestää painoa per neliö.
VastaaPoistaSamoin ;) Haaveilen tässä pääseväni vielä tänään kukkaostoksille, kaikki vaan mahdollisimman pian valmiiksi :)
VastaaPoistaOho, käyn näköjään röyhkeesti täällä kommentoimassa Petterin tunnuksilla :D
VastaaPoistaTuo valkoinen tuoli herättää ajatuksia.Löytyykö kuvaa,missä ihminen istuu tuolla tuolilla.Ajattelin lähinnä missä asennossa siinä istutaan.(onko esim.aurinkotuoli?)
VastaaPoistaPääseekö tällainen "kirppis" henkilö siitä ylös?
Hahahahahaaa maidot melkein purskahti suusta kun luin tuon kirppisjutun! Katsoppa sähköpostiasi, sieltä löytyy kuva jossa istutaan tuolilla. Asento ei ole makaava eikä istuvakaan vaan jotain siltä väliltä. Saa tulla koeistumaan!
VastaaPoista