
Vietimme vappuaattoa rauhallisissa merkeissä kotosalla. Meillä molemmilla oli täysi työpäivä ja ilta pitikin koiran vuoksi olla kotona. Taisi olla ensimmäinen vappu moneen moneen vuoteen, kun ei edes käyty keskustassa. Meni se kuitenkin näinkin oikein mukavasti J&J:n seurassa :) Herkuttelimme muunmuassa nakeilla ja peruunasalaatilla, vuohenjuustosalaatilla ja ruissipseillä. Myönnetäköön, kuvassa näkyvää kuohuviiniä ei edes avattu :)


Tänään aamulla perinteisen piknikin sijaan osa marjapensaista siirtyi vauhdikkaasti pihatien toiselle puolelle. Sen jälkeen oli aika suunnata tivoliin, mukana taas J&J. Oltiin varmaan ainoat lapsettomat koko tivolissa, kuitenkin oli pakko mennä testaamaan myös laitteita. Kuten kuvasta näkee, kaksi hullua (lue: allekirjoittaneet) olivat aavistuksen kauhuissaan "maailmanpyörässä". Taisi Petteri todetakin, ettei ole yhtään kivaa.. Järkytystä paranneltiin Torren vappumenun avulla, joka olikin oikein maistuva. Olisi tosin pitänyt taas kerran muistaa kohtuus, erityisesti jälkkäripöydän kanssa.. On meinaan vieläkin aika tukala olo..

Nyt loppuilta on hyvä lepäillä ja suunnitella loppuviikon ohjelmaa, luvassa ainakin asiaa terassin tulevasta sisustuksesta. Rauhallista vappupäivän iltaa!
- Oona
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ilahdumme kovasti kaikista kommenteista :)