25.5.2012

Loppukiri...

Terassin rakennus on jäänyt vähän vähemmälle taas, pieniä ja isompia muita hommia ollut niin paljon, että pitänyt vähän priorisoida asioita tärkeysjärjestykseen. Viimeksi enemmän aiheesta kirjoitettu huhtikuussa! Silloin tilanne oli tämä. Paljon on tuosta tilanteesta päästy kuitenkin eteenpäin, nyt valmista kantta puuttuu enää reilu 2m. Jopa ovesta pääsee nyt astumaan suoraan laudoitukselle. Tällä hetkellä tilanne on sellainen, että materiaalia olisi vähän jäljellä, mutta on 4,2m pituisena ja tarvitaan 4,5m. Tätä(kään) ei otettu huomioon kun puukuorman pihaan tilasin. Onneksi saan nuo lyhyemmät käytettyä mm. leveään askelmaan ja reunoihin. Huomenna lauantaina olisi tarkoitus käydä hakemassa lisää lautaa ja vähän palkkikenkiäkin. Tarkoittaa siis sitä, että tänään pitäisi vielä ottaa mittoja ja suunnitella askelman runko.



Mutkiakin matkalla on ollut, runko on hieman vino muutamasta kohtaa, mutta se ei näy eikä haittaa valmiissa terassissa lainkaan. Ainoan ongelman se tekee nyt kuvassa näkyvään etureunaan, jota en ole vielä voinut kiinnittää koska runkopuut pitää katkoa kansilaudoituksen mukaan, eli käytän siis lautoja merkkaamaan oikeat pituudet runkopuille. Oikeastaan ainoa tapa varmistua siitä, että lopputulos on siisti ja suorassa. Olisi ollut suorastaan ihme, jos näillä menetelmillä ei olisi ollut mikään vinossa! Onneksi nuo ei näy lopputuloksessa.

Parin metrin jäljellä oleva pätkä on samalla kaikista hankalin. Siinä on tulossa kulma sekä pituutta 50cm lisää. Hetken päästä tulee toinen vastakkaisessa kulmassa, kuivaustelineen jalkaa kun ei viitsi terassiin upottaa. Ennen ensimmäistä kulmaa on edessä vielä yhden luukun tekeminen, kulmakohdassa on uusien salaojien tarkastuskaivo. Lisäksi vieressä oleva ränniviemäri pitää nostaa terassin tasalle. Tälle puolellekin olisi ehkä järkevää tehdä jonkinlainen askelma, ei kuitenkaan yhtä leveää kuin pihan puolelle.

Terassille on päässyt jo osa polyrottinkiryhmästäkin. Lisäksi sinne on ostettu mm. aurinkovarjo, ruukkuja ym.

-Petteri

11 kommenttia:

  1. Mutkia matkassa.
    Suoraa tasoa ei kannata edes tehdä.Jos pillaat tai sataa vettä,jää lammikko.
    Tuon kasvimaan reunuksen suunnitteluun kannattaisi paneutua.Ei siksi,että kiusaisi silmääni,vaan laiskana en haluaisi leikata kasvimaareunustrimmerillä.niiden kivien välistä nousevia haituvia.
    Laiskan ohje: Kivet niin alas,että leikkurilla voi ajaa yli reunuksen,tai tehdä n.s. turvavyöhyke.Pätenee pensaisiin ja puihin.

    VastaaPoista

  2. Terassi mukavalla mallilla. Ja huhtikuun kuviin kun vertaa niin vihertääkin jo mukavasti. Mikä mahtaa olla tuo aita? Joko nurmi nyt vihertää?

    Koivuja ei päästy kaatamaan. Varpunen tehnyt pesän niin asukoon kesän siinä.. Kerkee nuo kaatamaan.

    VastaaPoista
  3. Vihertää koko piha pikkuhiljaa :) Aita on sitä itseään, orapihlajaa.. on hyvin vanha, ei ole oikein hoidettu niin alaosastaan todella harva. Leikataan alas kokonaan varmasti syksyllä tai keväällä, milloin se sitten kuuluukin tehdä. Nurmikin vihertää jo vähän! Seoshan oli hitaasti kasvavaa ja se varmasti näkyy itämisajassakin.

    Koivut pysyy varmasti paikoillaan kesän!

    VastaaPoista
  4. Eikös lammikko synny kuoppaan? ;) Kansitaso on kyllä hämmästyttävän suora, ottaen huomioon etten ihan oikeasti ole mikään kovin hyvä rakentaja millään mittarilla.

    Kasvimaan reunukseen jotain kyllä keksitään! Viime kesänä ärsytti ajella siitä nurmikkoa kun pöllähti aina multaa kun viereltä ajoi. Jotenkin sitä ei jaksaisi kankailla alkaa tekemään priimaa kun koko kasvimaan alle pitäisi samalla laittaa kangas. Kaivetaan todennäköisesti vähän alemmalle tasolle ja saa olla siinä.

    VastaaPoista
  5. Kyllä .Lammikko syntyy kuoppaan ja olisi ihanne tilanne jos sillä nesteellä olisi väylä hakeutua vaikka sinne suureen jokeen.(huitsin nevada)
    Jää se lammikko suoralle tasollekin. Harvasen aamu joudun pyyhkimään pöytää kun olen pillannut.
    Ensin porasin reiät niihin lammikoihin ,ja ongelma oli hoidettu.Talon siivousvastaava myi porakoneen ja osti rätin.Kiinitäppä sitten sellä rätillä se taulu.Taisi sillä olla jokin nimikin.Suivaantunet siepot.

    VastaaPoista
  6. Meillä pistettiin orapihjala-aita matalaksi vähän ennen juhannusta pari vuotta takaperin. Oli harva alhaalta ennen mutta nyt ihan mukavan näköinen. Oksasilppuri tuhosi pieneen osaan.

    VastaaPoista
  7. Millä korkeudella tuollainen aita on nyt parin vuoden jälkeen? Testatiin viime kesänä sellaista halpisoksasilppuria, ei siitä tullut kuin vihaiseksi, sen verran pieni ja onneton se oli.

    VastaaPoista
  8. Aita on nyt n. 150cm korkea viime kesänä jo lyhensin. 3 vuotta alasleikkauksesta.

    VastaaPoista
  9. Silppuri on Boschin kone, tuli vuokrattua kun 15e/päivä oli.

    VastaaPoista
  10. Täällä meidän alueella on toimiva pientaloyhdistys, josta voi esim. oksasilppuria ja jyrsintä vuokrata. Tiedän kun tunnistin talon, että samalla alueella asutaan.
    Löydät kontaktihenkilön nimen tästä linkistä:
    http://turunpientalot.fi/sivut/doku.php?id=yhdistykset
    Jos tämä nyt enää ajankohtainen on. Mutta saa täältä muitakin etuja, ovat esim. neuvotelleet hyvän sopimuksen Turku Energian kanssa joka on tarjolla jäsenille. Jäsenmaksu pientaloyhdistykseen muistaakseni 10€/vuosi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Jäseniä ollaan, ja tartuttiin myös tuohon sähkösoppariin :) Jyrsintäkin saatu sukulaiselta lainaksi (työmiesten kera), niin ei ole päästy testaamaan sinällään hyvinkin edullista vuokrausta lähistöltä. Kiitos kuitenkin vinkistä, kannattaa muidenkin ottaa näistä omakotitaloyhdistyksistä vähän selvää, jos ei ole tuttua puuhaa. Pikkurahalla voi saada lainattua lähistöltä monelaista konetta esimerkiksi.

      Petteri

      Poista

Ilahdumme kovasti kaikista kommenteista :)