13.1.2013

Innovatiivisuutta kahvipöytään

Hyvää sunnuntaita! Ostimme joulumyyjäisistä aika nerokkaan turkulaista designia olevan kermakon ja sokerikon yhdistelmän. Tämä "kermarikko" oli meillä joulun yli kaapissa, mietimme annammeko jollenkin lahjaksi vai otammeko itsellemme käyttöön. Kuten kuvasta näkee, joku jäi ilman lahjaa tai ainakaan siellä ei tällaista ollut.



Nukuimme tänäänkin melko myöhään ja itselläkin oli jo aika kova nälkä herätessä. En normaalisti syö aamupalaa lainkaan, mutta nyt maistui iso lautasellinen kaurapuuroa ja itsetehtyä omenahilloa. Samalla päätimme testata miten tuo aika hieno keksintö toimii käytännössä.




Nerokkaan tästä tekee sokerikko-osan liikkuvuus. Maitoa tai kermaa kaadettaessa sokeripalat eivät olekaan pitkin pöytää niinkuin ensinäkemältä voisi silmissään nähdä. Kaatonokka on myös oikein muotoiltu, sillä se ei tiputa maitoa pöydälle kaatamisen jälkeen niinkuin esimerkiksi meidän nykyinen käytössä oleva pieni maitopurkin muotoinen tekee. Tätä löytyy muuten myös valkoisena.


Eikö olekin aika hauska? Ei tuollaista ihan joka kahvipöydästä löydykään. Taitaa olla erikoisin astia mitä meidän keittiöstä tällä hetkellä löytyy :)

-Petteri
POSTAUKSEN VANHAT KOMMENTIT POIMITTU TALTEEN TÄHÄN, KOMMENTOINTI TOIMII KUITENKIN NORMAALISTI.
    Anna kirjoitti 13.1.2013 klo 17.30
    Irtoaako tuo sokeripalaosa vain nostamalla, vai mites tiskaaminen?

    Nimim. heti käytännöllisyys mielessä ja itsellä pöydässä aina vain maitotölkki :D
      Oona kirjoitti 13.1.2013 klo 17.35
      Joo, irtoaa kyllä eli pystyy tiskaamaan kunnolla :) Tää on kivan erilainen ratkaisu perinteisiin kaatimiin ja sokerikkoihin verrattuna, suosittelen :)
        Anna kirjoitti 13.1.2013 klo 17.50
        Okei, taitaa mennä ostoslistalle. Meidän sokerit on tällä hetkellä leivosvuoassa ja maidon kanssa mietitään aina, että mihin sen kehtaa laittaa, jos tarvitsisi vieraitakin kahvittaa. Tämä yhdistäisi molemmat tarpeet kerralla. Päätin vielä kärrätä puolet meidän parittomista astioista kirppikselle (ja herran tähden minkä sodan mummot saivat keskenään aikaan, kun oli Pentikkiä ja Iittalaa), joten keittiön kaapeissakin on tilaa.
        Anna kirjoitti 13.1.2013 klo 17.51
        Oh by the way, osaatteko sanoa tekijää, vai pitääkö kärkkyä siellä suunnalla joulumyyjäisiä? :D
          Oona kirjoitti 13.1.2013 klo 17.59
          Tonfisk Design on valmistaja. Shoppailemaan siis vaan, kun kerran tarvetta on kaapissakin on tilaa :)
    Kristinde kirjoitti 13.1.2013 klo 19.33
    Ainakin Helsingin Sokoksella on ollut noita myynnissä jo viime syksystä lähtien. Meillä on valkoisena :) Asuntomessuilla törmäsin näihin ensimmäistä kertaa.
      Petteri kirjoitti 13.1.2013 klo 23.36
      Jälleenmyyntipaikkoja on varmasti enemmänkin, en ole tosin tiedä mistä löytyy :) Mikään uusi juttuhan tämä ei ole, malli on tuotannossa ollut jo vuodesta 2001 asti. Viime vuonna tuli päivitykset väreihin, musta ja kirkkaan valkoinen korvasi ruskean ja kermanvalkoisen.
    Tuija kirjoitti 13.1.2013 klo 23.18
    Sama setti valkoisena löytyy täältäkin. Ostin valkoisen teekannun tammisella kauluksella, pari mukia, tarjottimen ja tuon sokerikko/kermakko hässäkän pari vuotta sitten Habitaren messutarjouksena. Sittemmin teekannu koki kurjan kohtalon lentämällä maahan ja siitä halkesi pala. Liimasimme sen, mutta ei sitä kyllä käyttää enää voi! prkle!
    Niitty kirjoitti 13.1.2013 klo 23.20
    todella hauska esine

    http://shop.tonfisk-design.fi/PublishedService?file=page&pageID=3&action=view&groupID=373

    eikä hintakaan ole mahdoton.

    Meillä ei vaan kukaan käytä sokeria, joten sitä säilytetään vähintään 20 v vanhassa Tupperwaren mahtuvat-sarjan muovirasiassa ( niin RUMIA, mutta äärettömän hyviä ).

    Mutta todella kaunis ja hyvä vinkki, jos jollekin sokerin käyttäjälle veis vaikka lahjaksi.

    Aika jännä, ekaks loppui ystäväpiiristä tupakoitsijat. Kaikki, jotka oli 16 v vetänyt mallua kaksin käsin välitunneilla, yhtäkkiä lopetti kun tuli aivoihin toimintaa, sitten seuraavaksi kaikki lopetti sokerin käytön, siis ettei sokeria lisätä mihinkään.
    enne kirjoitti 13.1.2013 klo 23.31
    Erikoisen makoisa ja käytännöllinen. Tuollaisen voisin kyllä itselleni hankkia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdumme kovasti kaikista kommenteista :)