
Pienemmille sisustustavaroille tarvitaan paikkoja ja halusimme saada tavaroita myös eri tasoille. Ikeasta heräteostoksena mukaan tarttui Läckö-hylly, ei välttämättä täysin meidän näköinen kaluste, mutta paras tähän mennessä löytynyt. Voin jo kuvitella miltä riippuvat muratit näyttävät laskeutuessaan hyllyiltä! Ja ihanat kynttiläasetelmat, joita voi vaihdella fiiliksen mukaan. Kynttilöitä emme todellakaan uskalla pitää alhaalla Tikrun takia, vauhtiveikko saattaisi koheltaessaan aiheuttaa vaikka mitä vahinkoa itselleen ja muille.
Tällä viikolla terassihankinnat jatkuvat.. Askosta pitäisi käydä hakemassa kaksi alla olevaa aurinkotuolia (pahoittelen kuvaa, Askon tarjouslehtinen oli ainoa paikka, mistä kyseinen kuva löytyy). Taas yksinkertaista ja linjakasta, mutta myös edullista. Täytyy toivoa, että valkoinen kangas säilyisi valkoisena ja olisi helppo puhdistaa.

Vielä viimeinen rutistus terassin rakentamisessa, sitten pääsee sovittelemaan ihanuuksia paikoilleen!
-Oona
(Kuvat Ikea.com ja Asko tarjouslehtinen)
Badenbadeneita en ole vielä kerennyt edes miettimään! Kiitos, kun vinkkasit näistä. Voipi nimittäin olla, että täytyy käydä poistamassa meillekin kuvan makuualuset.
VastaaPoistaKyllä terassilla pitää joku löhöpaikka olla :) Nää on kyllä kivat, sopivan yksinkertaiset. Kiva Kaisa on kun olet löytänyt blogimme!:)
VastaaPoista