6.3.2012

Energiansäästölamput

Nopeasti laskien meillä on ainakin kahdeksan lamppua paikoissa, joista käytännössä vaan kuljetaan läpi. Kuisti matkalla sisään ja ulos, eteinen sekä yläkerran ja kellarin portaikot.



Vaikka kuistilla ei juurikaan aikaa vietetä, näin talvella sinne tulee laitettua lähes aina valot päälle. Se on myös paikka, johon hirveän herkästi ne myös unohtuvat päälle.. Eteisen kanssa sama juttu, luonnonvaloa tulee vain olohuoneen kautta, joten naulakonkin paikka on suhteellisen pimeä. Sinne sentään vaihdoimme ledit hehkulamppujen tilalle jo aiemmin, niistä tuleva valo tosin on kummallisen lilan sävyistä.





Entäs sitten portaikot.. Yläkerran portaikossa on sentään katkaisimet alhaalla ja ylhäällä, joten valot tulee herkästi sammutettua. Kellari taas on asia erikseen. Katkaisija ainoastaan portaiden yläpäässä, joten esimerkiksi suihkussa ollessa lamput palavat aina ihan turhaan.



Nyt joka tapauksessa energiansäästölamppujen aika on alkanut :). Kaikki yllä mainitut on nyt vaihdettu, jopa eteisen ledit. 480 wattia valotehoa vaihtui 88 wattiin, eikä edelleenkään ole pimeää :). Vaihtamalla tavalliset hehkulamput energiansäästölamppuihin säästämme siis varmasti aika paljonkin vuodessa. Toki täytyy huomioida lamppujen hankintahinta, todellista säästöähän tulee varmaan noin parin vuoden päästä.

- Oona

2 kommenttia:

  1. Hetken saa poltella valoja ennen kuin alkaa säästöjä tulemaan, mutta jos ei aloita ei koskaan mitään tapahdu.

    Bloginne on niin mainio, että haluisin tehdä siitä pikku postauksen omaani. Saanko siis käyttää kuvianne postauksessa?

    VastaaPoista
  2. Näinhän tuo on. Isoja rahoja turha odottaa säästävänsä tällä. Ehkä se on enemmän ajatustasolla, kun wateista jos puhutaan niin mitä pienempi sen parempi. Varsinkin sähkölämmityksellä olevassa talossa sitä alkaa miettiä kaikkea mahdollista pientä säästökohdetta sähkössä :)

    Onpa mukava kuulla että pidät! Tee vain ja käytä kuviakin! Kiitos!

    VastaaPoista

Ilahdumme kovasti kaikista kommenteista :)