6.4.2012

Salaojitus kunnossa

Salaojitus on ollut kunnossa jo muutaman päivän. Koko talon ympäristö (sokkelista 40cm) on pienellä kaadolla soritettu. Siitä eteenpäin on joko multaa tai sepeliä. Lähes koko nurmialue on konemullitettu jo. Pihatie on vielä kesken eli ensi viikon tiistaiksi on vielä kuulemma pari kolme tuntia työtä jäljellä. Ja kun nurmialuekin on kunnossa, on siis myös tonttiviemäröinti saatu kuntoon viikolla.

Jos jotain selkeää eroa vanhaan haluaa löytää, on se havaittavissa suihkussa käydessä. Talven aikana jo alkoi vesi kasaantua enemmän lammikoksi jalkoihin. Heti uuden linjan jälkeen vesi katoaa nopeasti lattiakaivosta eteenpäin eikä jää enää makaamaan. Hienoa, että jotain konkreettista eroa näkee heti. Myös kellarin kuivuminen on taatusti alkanut jo viime viikolla vaikka kokonaan ojitus olekaan ollut kunnossa. Valtava vesimassa tuolla taloa vasten ollut.



Tämän nurkan kanssa on mennyt varmasti eniten aikaa, kaikki yhdistyy tuossa ja viemäröintikin menee alla.

Vielä eilen vähän muutettiin suunnitelmia ja rikottiin toinen pihan kaivoista, täytettiin ja tasoitettiin maa. Tämä kaivo oli meille täysin turha, saamme kasteluvedet ym vesiautomaatin kautta toisesta isommasta kaivosta joka on terassin vieressä. Kaivon kansikin oli niin hapero, että jos sitä olisi siirtänyt kunnolla paikoilleen olisi lisää palasia lähtenyt irti ja lopulta voinut hajota koko kansi käsiin. Tämä kaivo olisi ollut ongelmana tulevaisuudessa jos pihaa laatoitetaan.



Tässä kuvassa näkyy ilmeisesti vanha viemäriputki, joka otettiin huleveteen kiinni varmuuden vuoksi, kun ei tiedetty mihin toinen pää lopulta päätyy. Tämä tulee vastaan varmasti kun kellarin lattiaa joskus piikkaa auki. Kuvassa näkyy myös selkeästi tuo perustustapa, anturaa siis ei tässä talossa ole lainkaan. Sokkeli oli muuten hyvässä kunnossa alas asti, muutamia palasia oli tipahtunut mutta ei mitään sellaista, että olisi tarvinnut niitä alkaa korjaamaan.

Terassin perustusten uritus ja sorastus hoitui myös kaivinkoneella. Olisi ollut aika iso homma lapiolla kaivaa 4 kpl 10m pitkiä, 20-30cm syvää uraa vähän jäiseen maahan. Extrajuttuna myös pihakuusen kaadosta syntynyt kauhea oksakasa lähti urakoitsijan toimesta torstaina pihasta.

Suunnittelin ottavani tänään kuvia pihalta tähän juttuun, mutta aamusta asti on satanut lunta ja piha on lumen peitossa täysin. Pihakuvia siis luvassa kun kelit paremmat. Kävinkin sen sijaan sitten Plantagenista hakemassa kukkia ja varjostusverkkoja tuijille. Luvassa on siis vielä tänään Rintsikan pääsiäinen -postaus! Lisäksi myös vihdoinkin se makuuhuone kokonaisuudessaan. Ja kun tulevia juttuja listailee niin kevään aikana sisustusjuttuina mm. terassi sekä kuisti!

-Petteri

2 kommenttia:

  1. Hieno selvitys kerrassaan! Tästä on meille hyötyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, siksi näitä tänne tehdäänkin, että joku näistä jotain hyötyä saa! Mahtavaa ;)

      Poista

Ilahdumme kovasti kaikista kommenteista :)