24.4.2012

Terassin rakennus osa 3

Lauantai-aamuna taas terassin kimppuun. Vuorossa oli tällä kertaa alimman kerroksen runkopuiden asennus. Neljä seitsemästä olikin jo kengillä ja olin aloittamassa niiden kiinnittämistä kunnes muistin yhden melko tärkeän asian... nimittäin kangas puuttui alta kokonaan!





Kaivoin 5x10m kokoisen kankaan lopulta ihan kokonaan hiekan alle, mitä sitä turhaan esille jättämään, eipähän pääse tuuli liikuttamaan sitä. 10m pituudelle luulisi riittävän 10m kangas, eipä riittänytkään vaan jäi noin metrin vajaaksi! Taitaa sen verran mennä kaksinkerroin ja kuoppiin matkalla, että noinkin paljon lyhenee. Puuttuva pätkä tulee kyllä saamaan kangasta, olisi hölmöä jättää se ilman. Sieltä kuitenkin kasvaisi jotain heinää terassilautojen välistä.

Seuraavaksi olikin sahauspisteen siirtäminen lautakasan viereen, 4,8m pitkä 48x148 painaa aika paljon, joten parempi sahata kasan vieressä. Uusi katkaisusaha on osoittautunut todella hyväksi käyttää!



Sunnuntaina jatkettiin projektia, apuna oli Oonan isä T, suuri kiitos avusta! Todella lämpimässä auringonpaisteessa oli mukava tehdä hommia! Toinen kerros runkoa saatiin melkein kokonaan valmiiksi. Kiinnitys alimpaan runkopuuhun tehtiin pitkillä ja paksuilla ruuveilla sekä muutamia kohtia kulmaraudoilla. Akkukoneella näitä pitkiä ruuveja ei kannata yrittää ruuvata! Pattinkia jatketaan naulauslevyjen kanssa, joita tähän menee jo yli 30kpl.





Runkoa tehtiin siis valmiiksi niin paljon kuin materiaalia oli. 2 pitkää vetoa ja päädyn lyhyet osat jäivät puuttumaan. Pitää mitata lisätarve ja käydä Puukeskuksessa hakemassa lisää. Samaan kuormaan pitää saada myös kanteen tarvittavat lisämetrit materiaalia. Kyllä valmiin pinnan tekeminen on parasta! Tämä on myös vähän hitaampaa rakentamista, ruuvit pitäisi saada suoraan ja nätisti ruuvattua. Ruuvit ei saisi upota liikaa eikä myöskään jäädä yhtään koholle. Tässä sai ihan hyvän tuntuman muutaman laudan jälkeen. Lautojen väli on nyt 5mm, joka näyttää ihan kivalta.









Paljon kuvia taas, mutta niistähän parhaiten näkee missä mennään ja mitä tehty. Viikolla ei viitsi parin laudan takia alkaa sahaa ja muita työkaluja kaivamaan esille, kyllä tunti-puolitoista pitäisi pystyä varaamaan tehokasta työaikaa että siinä järkeä olisi. Viimeistään viikonloppuna siis jatkuu tämä projekti, kansilaudoitusta jatketaan ja toivottavasti myös saataisiin haettua lisää materiaalia Puukeskuksesta, joka näyttäisi tästä päivästä alkaen olevan avoinna myös lauantaisin aina syksyyn asti.

-Petteri

13 kommenttia:

  1. Kyllä on niin nättiä että. Sileä taitaa olla tuo kansilauta vai onko uria? Ex terassillanne muistaisin olevan polyrottinkisohvan? Mistä oli hankinttu ja mitä kokoluokkaa on?

    VastaaPoista
  2. Sileä on, ei uria! Uritettu ei oikein lopulta kummankaan silmää miellyttänyt. Meillä on sitä nykyisissä portaissa ja se saa riittää :)
    Muistat oikein, polyrottinkisohva, 2 tuolia ja pöytä löytyy ja tulevat tähän uuteenkin käyttöön. Niistä kuvia täällä: http://www.rintsikka.fi/?p=432

    Ryhmä tilattiin nettikaupasta, on nyt muista yhtään mikä se kauppa oli, mutta mm. Bauhaus myy tuota samaa. Bauhaus ei osannut sanoa lainkaan koska heille tulossa lisää, joten tilasin netistä josta sain tarkan toimituspäivän. Toimitus oli nopeaa kaikenlisäksi ja loppusumma oli lopulta lähes sama kuin Bauhausista ostettuna.

    VastaaPoista
  3. Ja nyt löytyikin! Excelistä, jossa on vähän tuota muuton kulupuolta ja ostettavia juttuja listattuna.. tässähän tämä! http://www.smartia.fi/PublishedService?file=page&pageID=9&itemcode=650858

    VastaaPoista
  4. Juma, mikä vauhti. Teidän terdehän on valmis ennen, kun mä kerkiän edes omaani lumista luomaan. ;) No, ei... On meidänkin terde jo tyhjä lumista. :)

    Hienoa, olette olleet tehokkaina. :)

    VastaaPoista
  5. Kai se vähän pakko saada tuo kuntoon, rakennusmateriaalit on meinaan nurmikon kylvämisen esteenä ja pihalla kun odottaa niin monta eri projektia, joita pitäisi päästä aloittamaan. ;)

    Pitää erikseen mainita kun tekstissä en maininnut, Oonan äiti oli talkoissa myös mukana! Meidän kaikki ikkunat on sisäpinnoiltaan pesty! Kuistin ikkunat myös jo ulkoakin. Saivat Oonan kanssa myös 3 kuistin vierestä pelastettua alppiruusuakin istutettua uuteen paikkaan, kompostin viereen.

    VastaaPoista
  6. Miten käsi on kestänyt terassin tekoa? Onko ulkosähköjohto mikä tulee kellarin ikkunan kupeesta? Itselläni alkoi nyt 12neliön katettun tilan tekeminen. N. 20 vuotta sitten tuli tehtyä talon jatkona varasto/puuvarasto yhdistelmä ja talon ja tämän uudisosan väliin jäi tuo 2*5 tila. Siispä oiva terassin paikka jossa ei sade haittaa=) Lattia nykyisin huonosti tehty betonilaatoitus joten se purkuun ja puuta tilalle. Todennäköisesti päädyn ruskeaan painekyllästettyyn puuhun ja ilman uria. Tuntuu että nuo urat on jatkossa huonoa siivota.

    VastaaPoista
  7. Yllättävän hyvin ranne kestänyt, apulaisen merkitys kasvaa jälleen. Johto on pihavalojen syöttö, johon olen jo ostanut u:n mallisen listan kiinnikkeiden kanssa niin saa siististi piiloon. Tulee vasta terassilaudoituksen jälkeen paikoilleen.

    Katettu terassi olisi muka varsinkin jos olisi joku auringonottopaikka lisäksi! Kyllä pienet ja isommat askareet pitää huolen ettei tarvitse telkkarin ääressä kovin paljoa olla. Ruskea yllättävän siisti sävy, kaikki on parempaa kuin se perusvihreä :) meidän kuistin portaissa on uritettua, ei ole mukava harjata hiekkaa siitä. Uritetulla on myös vähän enemmän hintaakin.

    VastaaPoista
  8. Ollaanpas sitä oltu taas ahkeria. Tsemppiä rakennusurakkaan. Kyllä tuolla terassilla kehtaa kesäiltoina olutta hörppiä ;)

    VastaaPoista
  9. Kieltämättä yllättävän nopeasti runko meni kasaan ja kanttakin saatiin alulle. Toisaalta, kun tuo on aika tarkkaan suunniteltu miten se tehdään, ei tarvitse kuin sahata oikeaan mittaan, laittaa paikoilleen ja kiinnittää. Kahdestaan kun tekee, on sekin myös erittäin nopeaa ja tehokasta. Yksin tehdessä tarvittava työkalu on lähes aina 2m päässä ja joudut nousemaan polviltasi ylös ja hakemaan sen itse. Varsinaiset haasteet on vasta edessä! Pitää yksi luukku tehdä salaojien tarkastuskaivon kohdalle yhteen nurkkaan sekä porras rakentaa. Kumpaakaan ei sen enempää ole suunniteltu vielä.

    Terassikalusteet tulevat kyllä esille heti kun saadaan tarpeeksi kantta valmiiksi!

    VastaaPoista
  10. En haluaisi olla tylsä,enkä ainakaan jälkiviisas.Tulihan nuo kansilaudat oikein päin?Laulun sanoin "sydänpuu säätä vasten".Laulun nimeä en tiedä,mutta Kari Tapion muistokonsertissa sen joku lauloi.
    Lauta on siis oikein päin,jos sahaus jäljestä vuosirenkaiden kasvu kaarreeltaan pienempi ylös päin.(puu henkilöt kertokoon .miksi?)

    VastaaPoista
  11. P.S. Taitaa tuo 5mm sopia TIKRUNKIN varpaille.

    VastaaPoista
  12. Tämä on muuten asia, mistä piti tähän kirjoittaakin! Ja piti googleltakin asiasta kysellä, unohtunut molemmat. Saattaa meinaan olla "väärinpäinkin", pitääpä katsoa kun seuraavan kerran projektia jatkaa. Niitä on onneksi niin vähän vielä kiinni, että ei olisi paha homma kääntää :) Toivottavasti vaan ei ole ruuvi rikkonut pintaa. Me kyllä taidettiin järkeillä asiaa nykyisen laudan muodon mukaan, jolloin tuo sydänpuu taisi olla alaspäin!

    VastaaPoista
  13. kannattaa lukea Panu Kailaa . Väärinpäin on oikein terassilla .Ei nouse tikut Pystyyn

    VastaaPoista

Ilahdumme kovasti kaikista kommenteista :)