

Aluksi sisustus oli jotain aivan järkyttävää, jos sitä edes sisustukseksi voi kutsua. TV-tasona oli kenkäpenkki (älä kysy) ja ruokapöytänä kaverilta ostettu Jyskin heiluva lasipöytä. Huh! Tehostevärinä oli punainen, jota oli muunmuassa sohvatyynyissä ja tapettina leveässä seinämässä. Onneksi aika pian puraisi valtava sisustuskärpänen ja lähestulkoon kaikki vanhat kalusteetkin saivat kyytiä. Verhot olivat asunnossa lähes alusta saakka ja niistä pidän edelleenkin kovasti!



Tämän postauksen kuvat ovat muutoksen ajalta ja lähinnä olohuoneesta ja ruokailutilasta. Voisi oikeastaan sanoa, että muutosta tapahtuu edelleen. Tosin nyt voisi sanoa oman tyylin löytyneen ja uudistukset ovat pientä viilausta. Koen, että silmä kehittyy jatkuvasti sisustamisen ja sisustuksen suhteen, koskaan ei kotona ole valmista :) Huomaa muuten, että vanhan olohuoneen kaikki kalusteet ovat myös nykyisessä..
- Oona
Aika hulppealta kuulosti vanha kotinne sijainnin ja näkymien puolesta! Hih, juu, ei se munkaan "sisustus" ihan nykyistä vastannut vielä muutamia vuosia sitten ;) Mulla ei ole koskaan ollut varsinaisesti minkään värin kausia, kuten monilla tuntuu olleen sinistä ja punaista, mutta muuten tyyli oli aika lailla nykyisestä poikkeava. Ja ihan totta tuo mitä kirjoitit -vaikka oma tyyli onkin nyt löytynyt, elää koti pienen muutoksen kourissa koko ajan, koskaan ei ole valmista. Mutta sehän tässä sisustamisessa niin kivaa onkin, pikkujutuillakin voi saada kivasti vaihtelua! Ja ihan sitä omita tyyliä en tässäkään kodissa pääse toteuttamaan asunnon ominaisuuksien takia -uudessa kodissa sitten!
VastaaPoistaAijai, punainen tapetti löytyi omastakin ex-ex-kämpästä. Aivan kamala oli. :D No mutta, kukaan ei ole seppä syntyessään... Näin sen jossakin talo-realityssa ja pakko oli saada itsellekin. :/
VastaaPoistaSulla on ihana kun pääset toteuttamaan sun vision uudesta kodista ihan täydellisesti alusta loppuun saakka.
VastaaPoistaPienillä asioilla saa tosiaan paljon vaihtelua, ei tosiaan tarvitse sitä tietyn väristä seinää ;)
Jes, lisää luurankoja kaapista! :D Eiköhän niitä löydy toisaalta jokaiselta sisustuksen suhteen :)
VastaaPoistaErittäin aistikas asunto.
VastaaPoistaTiedä sitten oliko tuo hyvä vai huono :D Ainakin erilainen :)
VastaaPoista