

Jälkkäri maistui terassilla ilta-auringon paisteessa niin hyvältä, että se on pakko jakaa teidänkin kanssanne. Kyseessä oli siis juustokakku, johon ei tarvittu liivatetta eikä uunia. Maku oli ihanan raikas ja herkullinen, tuoreet mansikat kruunasivat kokonaisuuden. Tässä vielä ohje, mikäli joku sellaista kaipaa esimerkiksi viikonlopun herkutteluun (ohje Keksihyllystä).
Pohja:
175 g Domino täytekeksejä
Täyte:
2 dl kuohukermaa
200 g maustamatonta Philadelphia tuorejuustoa
1 dl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria
½ sitruunan mehu
Koristeluun:
marjoja
marenkia
Domino-muruja
Murskaa Domino-keksit veitsellä hienontaen tai muovipussissa kaulimella puristellen. Painele muruseos maljan tai pyöreän piirakkavuoan pohjalle. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita tuorejuusto notkeaksi ja lisää joukkoon tomusokeri, vaniljasokeri ja sitruunamehu. Kääntele joukkoon myös kermavaahto. Lusikoi täyte murupohjan päälle. Koristele pinta tuoreilla marjoilla, murskatulla marengilla, keksimuruilla ja yrteillä.

Loppuun vielä muistutus arvonnasta, vielä viikonlopun yli aikaa osallistua! Kerro kaverillekin ;)
- Oona
Tosi herkkullisen näköistä, täytyy heti kokeilla!
VastaaPoistaNo jos annokset on tuollaisia, niin laittakaa ruokablogi rinnalle. Juma, että rupesi kuola valumaan... :D Pakko lähtee pakkaselle hakemaan jotain, joka tukkii tämän valumisen suupielistä.
VastaaPoistaIhan pakko kokeilla. :)
Rapsut Tikrulaiselle. <3
Kaiken lisäksi tosi helppo ja nopea, suosittelen :)
VastaaPoistaEi meillä sentään aina noin syödä (sitä vissiin ei pitäisi täällä myöntää) :)
VastaaPoistaToi oli kyllä oikeesti kokeilemisen arvoinen, sullekin sopii kun kerran mansikoiden ystävä olet :) En malta odottaa, että pääsen testaamaan vadelmista tai mustaherukoista!
Ihania kuvia. <3 Ja voi video, minkä kuuloinen resepti. Hipoo täydellisyyttä.
VastaaPoistaOih, tämä ohje täytyy heti ottaa kokeiluun!
VastaaPoistaKylläpä näyttääkin herkulliselta. Tuollaisia kun alan tarjoilemaan kylässä kävijoille, niin saattaa käydä tää kaksio kohta pieneksi :D
VastaaPoistaSiitä sitten herkut lauantai-illaksi :)
VastaaPoistaEhdottomasti, ihan älyttömän hyvää! :)
VastaaPoistaYllätät kato kaikki tolla :) Todella helposti saa kyllä väsättyä herkullisen ja yksinkertaisen annoksen :)
VastaaPoista[...] patongista ja H:n aivan mahtavasta tsatsikista, nam! Jälkkäriksi nautittiin blogissa jo aiemmin mainittua tuorejuustohyvää. Tulee ihan vesi kielelle kuvia [...]
VastaaPoista