11.7.2012

Terassin rakennus osa 4

Terassin rakennuksen viimeisessä vaiheessa väsäiltiin parit kulmaosat sekä tehtiin ränniviemärille jatko-osa, että viemäri nousi nätisti kansilautojen päälle. Sivulaudat toi viimeistellyn lookin terassiin. Tähän pystyi käyttämään vähän vinompiakin lautoja, kun ei juuri näy lopputuloksessa.





Viimeinen isompi osa oli leveän askelman rakentaminen. Tätähän en ollut sen enempiä suunnitellut ja lopputuloskin tuli vähän päätä raapimalla ja testaamalla. 2x6 runkopuut on kiinnitetty terassin runkoon palkkikengillä. Askelman perustuksena on harkko, joka on kaivettu maahan. Välissä toki kattohuopaa, ettei kosteus pääse suoraan puuhun. Ajatuksena oli tehdä koko terassin levyinen askelma, kunnes jossain kohtaa projektia huomasin talon nurkalla olevan salaojien tarkastuskaivon... tätä en halua askelman sisään piilottaa, joten oli tehtävä vähän kapeampi askelma. Alusta asti olI selvää, että kaivonkannen päälle on saatava joku kasvi. Terassin muut ruukut sai kaveriksi pykälän pienemmän valkoisen muoviruukun johon istutettiin pyramidipuksipuu.





Vielä olisi pieniä hommia edessä, vähän maansiirtoa ja salaojien tarkastuskaivoluukun tekeminen. Kaikki ruuvit pitää myös käydä läpi, laudat on kuivuessaan sen verran suoristuneet, että ruuvien kannat on jo ylhäällä. Tämän olen ajatellut tekeväni joku kaunis aurinkoinen päivä kesälomalla.

Kaiken kaikkiaan olen aika ylpeä ja tyytyväinen omasta rakennelmasta, se kestää varmasti isommatkin tanssit! Seuraavaan vastaavaan projektiin muutamia asioita tekisin eri tavalla, mm. ottaisin niitä erittäin tärkeitä ristimittoja. Myös joitain viimeistelyyn liittyviä asioita tekisin aavistuksen huolellisemmin.

Terassi on siis ihan oikeasti melkein täysin valmis, ainakin rakenteellisesti. Kaikki tekstiilit vielä uupuvat, tyynyjen päälliset sentään on jo tulossa, tällä viikolla pitäisi vielä saapua..

-Petteri

12 kommenttia:

  1. Kyllä vaan saatkin olla ylpeä, on meinaan komea terassi! Vielä kun saatte loput viimeistelyt tehtyä, niin kyllä siellä kelpaa istuskella ja viettää aurinkoisia kesälomapäiviä :) Laitattehan sitten vielä lisää kuvia, kun tyynynpäälliset sun muut on paikoillaan!

    VastaaPoista
  2. Hieno on! Mukavan miehinen päivitys, vähän tuo puksipuumaininta ja loppuun heitetty pehmusteiden aikataulutuntemus kuitenkin pehmensi. :D Teidät on juuri haastettu --> http://nohomewithoutyou.blogspot.fi/2012/07/rakkain-sisustusesine.html

    VastaaPoista
  3. Juu :) kattava terassipostaus on tulossa! Onkohan aurinkoisia päiviä myös?

    VastaaPoista
  4. Kiitos ja kiitos myös haasteesta! ;) tuo kasvipaikka taisi kyllä olla mun idea, mut tyynyistä sanoudun irti :)

    VastaaPoista
  5. Kyllä kelpaa terassilla viettää aikaa. Komea.

    VastaaPoista
  6. Kelpais kyllä, mutta tuntuu ettei oo sopivia kelejä ja aikaa. Ehkä sitä kuitenkin sitten vähän myöhemmin :)

    VastaaPoista
  7. Näyttää hienolta.
    Muistakaahan välillä nauttiakin hienosta terassista.

    VastaaPoista
  8. Jonkun pitäisi järjestää ne kelit vielä, ei tuolla sateella viitsi istua ;)

    Pakko muuten mainita, että katselin mielenkiinnosta asuntomessujen puisten terassien ja askelmien viimeistelyä.. ei ollutkaan ihan niin siistiä jälkeä mitä olisi uskonut :)

    VastaaPoista
  9. Juha ottaa kyllä mielellään kaikki vinkit vastaan ;) Meillä on tuo projekti juuri alkamassa...

    VastaaPoista
  10. Oliko ajatus tehdä painekyllästetystä puusta? Tuo ruskea väri on kaupassa (märkänä) tosi tumma ja punertava, muuttuu muutamassa viikossa paljon vaaleammaksi, mutta kuitenkin kivempi sävy kuin siinä perinteisessä vihreässä. Tuo 120 leveä matsku oli tosi jees.

    VastaaPoista
  11. Hei,
    Rakensitteko terassin pelkästään betonilaattojen päälle vai kaivoitteko kuoppia jonne upotitte kiinnikkeet ja laitoitte routasuojan? Miten paljon pohjatöitä teitte?

    unelmia-unelmia@blogspot.fi

    VastaaPoista
  12. Terassi on aika rajun rungon päällä, kestää isommatkin tanssit :) Laitan tähän linkit kolmeen aiempaan terassin rakennusjuttuun, sieltä löytyy kaikki vaiheet noin suurinpiirtein ainakin. Meillä oli apuna 16 tonnin kaivinkone, joten perustus on aika hyvällä mallilla, sora toimii routasuojana. Pilariharkot kaivettu maahan ja valettu niihin tolppakengät kiinni. Niissä sitten vasta runkopalkit. Aika tavalla pohjatöitä tuollaisessa terassissa kyllä on, yksi isoimmista hommista ja samalla tärkein.

    OSA 1 http://www.rintsikka.fi/?p=3020
    OSA 2 http://www.rintsikka.fi/?p=3067
    OSA 3 http://www.rintsikka.fi/?p=3222

    VastaaPoista

Ilahdumme kovasti kaikista kommenteista :)